tiistaina, tammikuuta 27, 2009

Aaaaaa

Kun joskus 7 tai 8 vuotta sitten kävin hammaslääkärillä, hän kehotti minua käymään taas viiden vuoden kuluttua. No, täsmällisen luonteeni mukaisesti soitinkin sitten tänään kaupungin hammashoidon ajanvaraukseen, epämääräisenä ajatuksenani asettua leppoisasti jonottamaan jotakin mahdollisesti tämän vuoden puolelle asettuvaa vastaanottoaikaa. Ajanvaraushenkilöpä lähetti minut rivakasti saman tien matkaan, ja parin tunnin kuluttua oli hampaat tarkastettu. Hammaslääkäri oli nauravainen ja mukava ja hampaani yhtä hyväkäytöksisiä kuin ennenkin: reikiä nolla. Saan kuitenkin käydä hygieenikolla rapsututtamassa hammaskiveä sun muuten kiillotuttamassa purukalustoani, ettei nyt ihan turhaksi jäisi tarkisteleminen.
Yrittäisin tuoda tähän hammaslääkärikauhutarinan makua kertomalla, että miellyttävän assistenttihenkilön antamat aurinkolasit valuivat hankalasti otsalle takakenossa maatessa, mutta en voi, koska henkilö asetti heti myös pienen vaahtomuovipalasen estämään tätä piinallista ilmiötä. Ei voi mitään: yhtä auringonpaistetta oli hammaslääkärilläkäynti. Uudelleenkin saan mennä kuulemma muutaman vuoden kuluttua.

maanantaina, tammikuuta 26, 2009

Kolme viisasta miestä

Mainitsin kerran Neil Hardwickin pakinakokoelman, jossa hän puhuu Suomesta maahanmuuttajan silmin, rinnakkain suomeksi ja englanniksi. Hardwick's Sauce eli Neilin tähteet julkaistiin 80-luvulla. (2000-luvulla se aiheutti tuskia umpisuolileikkauksesta toipuvalle ulkomaanelävälle, jonka tikit nirskuivat nauraessa.)
90-luvulla tuli Philippe Guicheteaun Sunnuntaikirjeitä Suomesta/Courrier de Finlande. Se koostuu nimensä mukaisesti ranskalaisen Suomesta lähettämistä kirjeistä, ja käsittelee sekin Suomea maahanmuuttajan silmin, lämpimästi ja humoristisesti. Ja rinnakkain ranskaksi ja suomeksi.
2000-luvulla on saksalaisten vuoro. Roman Schatzin Suomesta, rakkaudella/From Finland With Love kertoo arvatkaa mistä: Suomesta maahanmuuttajan silmin. Se on riemastuttava pakinakokoelma suomeksi ja englanniksi (miksi ei saksaksi, Roman?).
Suosittelen jokaista näistä. Lisäksi toivoisin että loput maailman maat kunnostautuisivat piakkoin tässä kaksikielisten, Suomi-aiheisten pakinoiden asiassa. Hyvälle alulle on jo päästy. (Ja laittakaa se Musta tuntuu dvd:lle nyt jo.)

sunnuntaina, tammikuuta 25, 2009

To bravely go

Näin kerran dokumentin NASA:n pikkuisten robottien urheista seikkailuista Marsissa. Kuten minulle toistuvasti käy, dokumentin näkeminen aktualisoi siihen saakka etäisen ja abstraktin kiinnostukseni aiheeseen, ja olen siitä saakka uskollisesti joka päivä käynyt katsomassa, mitä rovereille kuuluu. Uutisia tippuu harvakseltaan, mutta paljon on silti kaikkea ihan hirveän kiinnostavaa luettavaa. Spiritin ja Opportunityn vaiheiden seuraaminen saa minut tuntemaan ylpeyttä siitä että olen ihmiskunnan jäsen, ja myös huikeaa seikkailumeininkiä on siinä: että voi melkein reaaliajassa seurata avaruuden valloitusta ja uusien horisonttien tavoittelua. Siinä on jotakin suurta.

lauantaina, tammikuuta 24, 2009

Talven ihmemaa

Ajelin bussissa ja panin merkille semmoisen ilmiön, että tämä kunnolla valkoinen, lumipeitteinen maisema herättää minussa rauhallisen ja turvallisen olon. Tuleekohan tämä jostakin lapsuuden kokemuksista, vaiko ehkä ylenpalttisesta joulupropagandasta? Että hanget valkeat nietokset ja silent night, holy night. Oli miten oli, niin hyvän mielen tuo. Pysy nyt lumi vielä!

perjantaina, tammikuuta 23, 2009

Aikavääristymä

Olin päiväkodissa poikkeuksellisesti jo epäinhimillisen varhain, kun lapset vasta saapuvat sinne ja syödään aamupuuroa. Tämän johdosta en saanut vain hyvää puuroa, vaan myös muistutuksen ajan kiidosta ja korkeasta iästäni. Erästä neljävuotiasta olivat nimittäin tuomassa aiemmat sukupolvet, 9-vuotias isoveli ja 11-vuotias isosisko. Jotka olivat molemmat aivan erilaisia kuin silloin, kun heitä vuorollaan kuusivuotiaina opetin. Toinen oli pitkä ja kaunis kuin kirahvi! Ja molemmat niin aikuisia ja cooleja ja vaikuttavia. Missä välissä heistä oikein on voinut tulla sellaisia, kun eilen vasta olivat pieniä ja piiperöisiä?

torstaina, tammikuuta 22, 2009

Kolme kirjaa

Kun olin lukenut Time Traveler's Wifen kolme tai neljä kertaa, aiheutti merkillepantavan terävä havaintokykyni sen, että huomasin sen kannessa mainoslauseen: "This is the new The Lovely Bones."
Tämän takia oli tietenkin saatava lukea tämä Lovely Bones. Onnistuttuani tilaamaan sen parin vaikeuden kautta (ja löydettyäni sen sitten kirjakaupan hyllystä halvemmalla) luin odotellessani Alice Seboldin toisen teoksen The Almost Moon. Se oli kolkko kirja. Kirjailijan ja minua viisaampien ihmisten mielessä sen tarina varmaankin johtaa johonkin, mutta minun mielessäni ei, ja kaikki siinä tuntuu turhalta ja hukkaanheitetyltä.
Tämä ei luvannut hyvää, mutta kun The Lovely Bones sitten aikanaan saapui, se oli helpotus. Tämä kirja on kaunis. Se voisi helposti olla kolkko, kuten Seboldin seuraava teos, mutta ei ole. Se on optimistinen ja lämmin. Se voisi melkein olla liian lässy, mutta ei kuitenkaan ihan ole, vaan pysyy lakonisuudellaan viivan oikealla puolella. Kannattaa. (Mutta ei se Time Traveler's Wifelle vedä vertoja.)

keskiviikkona, tammikuuta 21, 2009

Yksijalkainen kommunikaatio

Tänään minulle on jutellut tyyppi webkameran kautta. Minulla ei ole koneessani kameraa eikä juuri nyt edes mikrofonia, joten yksipuolista oli juttelu. Mutta sitä oli minun kovin vaikea hahmottaa, että vaikka toinen puhuu ja katsoo silmiin, niin se ei silti näe eikä kuule minua. Sain vallan hupia siitä, kuinka vaikeaa oli olla ääntelehtimättä ja vilkuttelematta ruudulle. Toinen osapuoli, joka sai jutteluunsa vastaukset kirjallisesti, koki tahollaan hassuutta, kun oli ihan kuin olisi jutellut vanhassa scifi-elokuvassa tietokoneelle.

tiistaina, tammikuuta 20, 2009

Huvi ja hyöty

Olen löytänyt brittisarjan QI. Sitä juontaa ja tuomaroi Stephen Fry, jokahan on niin nerokas että sitä on vaikea sekä käsittää että sanoin kuvata. Tässä ohjelmassa hän kysyy vaihtelevalta joukolta enemmän tai vähemmän hauskoja brittijulkkiksia erilaisia asioita, joita yleensä on mahdotonta kenenkään muun kuin Stephen Fryn tai Googlen tietää. Sitten hän kertoo sen oikean vastauksen jota kukaan ei tiennyt, ja se on ohjelman nimen mukaisesti quite interesting. Mutta varsinaisesti kuitenkin on oleellista se yleinen älämölö, sekasorto ja kikatus, joka tapahtuu kysymyksen ja oikean vastauksen välissä. Siitä tulee hyvälle tuulelle vaikka mikä olisi.

maanantaina, tammikuuta 19, 2009

Epidemia

Olin päiväkodissa. Lounaalla puolet väestöstä koki tuikitavallisen jauhelihakastikkeen vastenmieliseksi ja suostui syömään vain paljasta pastaa. Kummaa touhua. Mutta annas kun päästiin välipalaan. Yksi tahtoi riisimuronsa kuivina, ilman mitään muuta. Ja sitten toinen:
"Teacher, I don't like this."
"The pear? Take one more bite and you're fine."
"No, I don't like this."
"What, the strawberry soup?"
"No, this! In my cup! I don't like the water!"

sunnuntaina, tammikuuta 18, 2009

Elämän käyttöohjeet

Isona aion julkaista bestseller-teoksen, joka sisältää elämänohjeita. Tärkeitä, käytännöllisiä, filosofisia ja kiivaasti koettuja opetuksia meidän jokaisen elämään. Olen koonnut materiaalia jo vuosia.
Älä kaada punaviiniä lakanoille.
Älä hengitä sisään kahvijauhetta.
Älä pudota e-pilleriä viemäriin.
Älä kaada kahvia lakanoille.
Älä vedä ylähyllyltä päällesi terävää esinettä.
Älä kaada punaviiniä kannettavaan tietokoneeseen.
Älä kaada pastaa pois veden mukana.
Älä pudota kirjaa naamallesi lukiessasi sängyssä.
Tiedän, että elämä ilman tätä kirjaa on silkkaa vaellusta varjojen laaksossa. Siksi halusin nyt antaa tämän pienen annoksen tukea ja apua kantamaan meitä kaikkia siiheksi, kun opas on valmis.

lauantaina, tammikuuta 17, 2009

Talvielämää

Talvi on ihana, vaikka täällä ei olekaan lunta. Siksi, että telkkarissa on esimerkiksi tänään pikaluistelua, ampumahiihtoa, yhdistettyä ja maastohiihtoa. Ei tarvitse itse laisinkaan käyttää aikaansa pakkasessa reuhuamiseen, kun voi päivät pitkät sohvalla katsella sitä, kun ammatti-ihmiset tekevät sen meidän muiden puolesta ja paljon paremmin. Talvisin aina arvelen, että maastohiihto on kaikkein onnellisin penkkiurheilulaji, vaikka kesällä tiedänkin että se on yleisurheilu.

perjantaina, tammikuuta 16, 2009

Ruuanlaiton eksistentialismi

En taas oikein keksi mikä olisi se ruoka jota söisin. Olen siksi viime aikoina syönyt tavattoman paljon leipää. Leivän päälle voi laittaa monia eri asioita! (Mmmm, tomaatti ja aromisuola.) Ja sen voi laittaa paahtimeen tai uuniin tai sitten ei. Ja syödä kahvin tai maidon kanssa yhtä lailla! Myös banaani ja omena ovat olleet elimistöllä hittejä nyt. Onneksi kerran viikossa saan päiväkodissa tasapainoisen aterian kaikkine härpäkkeineen. Siellä tekee kyllä mieli kaikkea mitä tarjotaan, kun ei sitä tarvitse itse miettiä eikä laittaa. Olisipa kotonatyöskentelevillä huithapeleillakin työpaikkaruokala!

torstaina, tammikuuta 15, 2009

Kerää koko sarja!

Ne olennot ja esineet jotka ovat joskus olleet samassa tilassa kanssani ja/tai lukeneet tätä blogia tietävät, että on olemassa tv-sarja, jossa kalastetaan rapuja. Ja että se on minusta parasta mitä maailmassa on keksitty, eikä laisinkaan absurdia. Nyt minun on kuitenkin myönnettävä, että jopa minun absurdiusaistiani kutkuttaa se, että rapusarjan huiman menestyksen ansiosta on maailmaan syntynyt myös tv-sarja jossa kalastetaan hummereita, sarja jossa ajetaan rekka-autoa, sarja jossa kaadetaan puita, ja sarja jossa porataan öljyä. Tämä riemastuttaa minua, enkä malta odottaa että ehtisivät kehittää sarjan ikkunanpesijöistä ja suntioista.

keskiviikkona, tammikuuta 14, 2009

Viina, terva ja... mikäs se oli

En ole kova saunomaan. Oikeastaan aivan päinvastoin. En kykene muistamaan, minä vuonna olen viimeksi saunonut - ennen kuin joulukuussa. Silloin nimittäin hämmästytin itseni ja asiantuntijat varaamalla viikoittaisen saunavuoron. Se ei oikeastaan ole minun syytäni, vaan ajoittain täällä majailevan ulkomaanelävän. Mutta minä siellä kuitenkin nyt säntillisesti joka perjantai käyn saunomassa, kun kerta on varattu ja eurosia siitä maksan. Ulkomaanelävä viuhtoo ulkomailla sillä aikaa eikä käy saunassa, vaan onnellisena ajattelee että siellä se saunavuoro on siellä Suomessa. Että sillä lailla minusta ei käy tasan tämä.
Ostin nyt kummiskin kaupasta kolmea erilaista hajua, joita on tarkoitus laittaa löylyveteen (jota heitän yleensä yhden kerran siellä saunoessani), koska kaupassa tuntui että sellainen kuuluu tällaisen säännöllisesti saunovan kunnon suomalaisen elämään. Ehkä jotakin muutakin kuuluisi, mutta siitä en tiedä.

tiistaina, tammikuuta 13, 2009

Muumion koston paluu

Onpa tullut pidettyä lomaa tästä kaunokirjallisesta suurhankkeesta, jota leikillisesti blogiksi kutsun.
Vakuutan kuitenkin, etten ole muuten elbaillut enkä lorttoillut, vaan tunnollisesti matkustellut Keski-Euroopassa ja Turussa, viettänyt joulunalusta ja joulua ja uudenvuodenalusta ja uuttavuotta ja tehnyt töitäkin ja löytänyt uusia tv-sarjoja ja ollut sosiaalinen ja unohtanut käydä kävelyllä ja alkanut taas uudelleen käydä kävelyllä ja nauranut makeasti muutamalle asialle. Ja yhden kerran itkenyt ja yhden kerran pessyt veljyen uuden asunnon ovet. Ja vielä muitakin asioita! (Sekä pessyt että muuten toimittanut.) Ja lukenut sekä kuunnellut hyviä kirjoja. Että kyllä on kelvannut, ja nyt aurinkokin laskee vasta 15.47, joten paranee vaan!

lauantaina, marraskuuta 22, 2008

Avutonta

Tänään olen pessyt vessanpöntön tiskiharjalla, koska Alepani ei myynyt minulle siihen muuta välinettä, ja vanha vessaharja oli jo mennyt roskiin. Olen myös pakannut laukun, koska olen pian lähdössä lyhyelle matkalle. En vieläkään omista vaakaa, joten olen roikottanut käsissäni laukkuani ja viiden litran vesikanisteria. Täytyy vielä keksiä jotakin mitä voin tehdä sukkahousuilla. Voisikohan niillä jotenkin parantaa flunssan?

perjantaina, marraskuuta 14, 2008

Sana ja kuva

Tänään minut ilahdutti se kuusivuotias, joka näki kuvan takista ja sanoi "Nuttu!" Hän sanoi niin siksi, että oli N-kirjaimen päivä. Hän on kartalla. (Hänen isänsä, hän on kertonut minulle, on ammatiltaan insinörtti.)

Sain uuden debit-kortin. Siinä on elegantti aavistus lehdettömän puun siluetista valkoisella pohjalla. Minusta on kivaa, kun rahakortitkin on esteettisiä kysymyksiä!

tiistaina, marraskuuta 11, 2008

Ihana sade

Sain viimein käyttää punaista sadeviittaani. Kävelyni kesti tavallista kauemmin, koska pysähdyin vähän väliä tekemään puroja, ohjaamaan vettä ja avaamaan lehtien tukkimia viemäriritilöitä. Tavattoman tyydyttävää.

perjantaina, marraskuuta 07, 2008

Ei mikään suutari

Juttelin kuusivuotiaiden kanssa siitä, mitä heidän vanhempansa tekevät työkseen. Osa ei oikein tiennyt, osa oli hyvinkin perillä asiasta, ja yllättävän monen toinen vanhempi on "tavallisessa töissä". Silloin toinen vanhemmista on lentokapteeni tai esikoulunopettaja, tai kaupassa töissä. Semmoisen ihmisen rinnalla ei millään toimistotyöllä retostella, vaan on hiljaa ja alistuneena oltava vain tavallisen työn tekijä.

torstaina, marraskuuta 06, 2008

Imuri olisi luultavasti surmannut

Kun tänään etsin komerosta ikkunanpesuvälineitä, silitysrauta putosi päähäni. Kun laitoin ruokaa, sain haavan tonnikalapurkista. Muuta kotitaloudellista en tehnyt, ja ilmeisen hyvä niin.

keskiviikkona, marraskuuta 05, 2008

I see the light

Minun äitini teki kirjastossa töitä koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Itsekin tein kirjastossa töitä sijaisena ja kesäisin. Silloin nuorena siis. Tätä on nykyisin vaikea uskoa. Elämä nimittäin kuljetti minut asumaan paikkoihin, joissa ei ollut kirjastoa lähellä, ja mieleni se kuljetti sellaiseksi, etten halua viedä minnekään pois luotani sellaisia kirjoja, joista pidän. Kirjojen täytyy asua minun luona. Kymmenen vuotta elin kuin Ruusunen unessaan, muistamatta ollenkaan että sellainen ihme kuin kirjasto on olemassa.
Äänikirjoista innostuminen on tuonut mukanaan kirjaston. Siellä ei itse asiassa ole ihan kauheasti minua kiinnostavia äänikirjoja cd-muodossa (joitakin sentään kuitenkin), mutta prosessin kuluessa olen alkanut varovaisesti lähentyä uudelleen koko kirjastolaitoksen kanssa. Nyt olen jo käyttänyt lainausautomaattia! Ja palautusautomaattia! Ja on se vaan ihmeellinen tunne, että on niin paljon kaikkea ihan ilmaiseksi! Mahdollisuudet aukeavat! Nimittäin, haluan minä vieläkin omistaa hyvät kirjat; mutta jos valitsee huolella, voi lukea kirjastosta keskinkertaisia kirjoja. Ja silloin kaikki toimii ihanasti.
(Puhumattakaan elokuvista ja musiikista.)

maanantaina, marraskuuta 03, 2008

Tyydyttävä kohtaaminen

Tänään jonotin palvelutiskille, ja sinne jonottivat myös kolmevuotias isänsä kanssa sekä puolivuotias äitinsä kanssa. Kolmevuotias lähestyi vaunuja, joissa puolivuotias istui meditatiivisena. Kolmevuotiaan nähdessään puolivuotias puhkesi ihastuneeseen hymyyn. Kolmevuotias toimitti asiansa: "Toi on vauva. Vauvat syö tissiä," hän ilmoitti puolivuotiaalle ja tämän äidille. Vetäytyi sitten takaisin isänsä luokse.

sunnuntaina, marraskuuta 02, 2008

Raitisilmaraportti

Kävelyharrastus on lähtenyt hyvin käyntiin. Olen ostanut sitä varten mp3-soittimen johon mahtuu enemmän tavaraa kuin vanhaan, ja punaisen, laajan sadeviitan, ja kirjastokortin (sekin piti ostaa). Ja olenkin kävellyt joka päivä, paitsi milloin on menoa niin ettei mukavasti ehdi. Olen siitä oikein tyytyväinen.
Nyt juuri kamppailen tosin sellaisen pulman kanssa, että kuuntelussa oleva kirja on nyt niin mukaansatempaava, että en saa kotona otetta muista kirjoista; kuuntelukirja vain on mielessä. Säännöt määräävät, ettei kirjoja kuunnella muulloin kuin kävelyllä; tästä ei tingitä. Niinpä sitten kärvistelen ja hypistelen haluttomasti sinänsä erinomaisia paperikirjoja seuraavaa kävelyä odotellessani.

torstaina, lokakuuta 30, 2008

Kotikunnaat

Olen monta päivää ihastuneena tuijottanut näitä kuvia nykyisestä kotiseudustani. Tällaista maiseman mullistusta on yhtäaikaa surullista ja jännittävää ajatella; minusta on hauskaa kuunnella päänsisäisen muutosvastustajan ja nostalgikon väittelyä päänsisäisen neofiilin ja muutosoptimistin kanssa moisen äärellä. Suuri onni on, että nykyään tällaista maisemadokumentaatiota syntyy tulevia sukupolvia varten yllin kyllin. 30 vuoden päästä on vertailtavaa vaikka kuinka paljon!

keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008

Kärsimysammatti

Minulta tiedusteltiin äskettäin enkö ole vielä kyllästynyt kääntämiseen. Kyllästynyt? Olin hiukan hämmentynyt. No kun se on aina sitä samaa vain, niitä... sanoja, selitettiin minulle. Vakuutin, etten yleensä käännä tismalleen samoja sanoja uudelleen ja uudelleen, ainakaan ihan samassa järjestyksessä. No niin joo, mutta kun se on vain niitä sanoja. Koko ajan vaan.

tiistaina, lokakuuta 28, 2008

Keskeistä sanastoa

Kielikylpypäiväkodin nuorempaa oppilaskuntaa:
"Teacher, look what he do!"
"I not do it!"
"Yes you do it!"

Ajattomia klassikoita:
"Teacher, can I bowl?" ("Opettaja, voinko viedä kipponi pois?")
"Teacher, can I cracker?" ("Opettaja, saanko näkkileivän?")
"Teacher, I not like this!"

sunnuntaina, lokakuuta 26, 2008

Fontti

Tänä syksynä on toistuvasti tullut kummassakin esikouluryhmässäni hämmennyksen ja huolen hetkiä, kun olen kirjoittanut taululle numeron 2 aivan täysin absurdilla ja ihmismielelle käsittämättömällä tavalla, niin että siinä on lenkki. Lapset huolestuvat aina, eivät tunnista numeroa, kysyvät yritinkö piirtää kuutosen, ja ahdistuvat että pitääkö heidänkin yrittää piirtää se tuolla lailla.
Tänään äänestin, ja ehdokkaani numerossa sattui olemaan myös numero 2. Nyt kotiin palattuani havaitsen huolestuvani. Ymmärtävätkö ne siellä ääntenlaskennassa, että se on 2? Tunnistavatko ne sen? Olisiko pitänyt piirtää sillä uudella tavalla, ilman lenkkiä? Nyt on vain vimmatusti toivottava, ettei ääntenlaskijoissa ole paljon kuusivuotiaita.

perjantaina, lokakuuta 24, 2008

Hengästyttää

Kuusivuotias opelle: "Viimeks oli se tarina jossa eukko siivosi kuuta. Avaruudessa on paljon asteroideja. Viikon päästä on Halloween. Tämä teippi on läpinäkyvää. Merellä hukkuu monta merimiestä. Tänään Tuulin äiti hakee mutkin ja mun pikkusiskon. Lapanen ja taikayö on tosi hyvä."
Ope kuusivuotiaalle: "Terve, Elias."

keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Ei vaikkua

Mistä huomaa, että lapsi on kaksikielisestä perheestä? Vaikkapa siitä, kun hän juoksee isänsä syliin ja isä kysyy: "Mitä kuuluu?" ja hän vastaa: "Hyvin!"

tiistaina, lokakuuta 21, 2008

Falling leaves

Tänään oli klassinen synkkä syyspäivä. Ankeaa harmautta alusta loppuun. Tämä siis säässä; minun päiväni oli kuitenkin onnellinen. Iltapäivällä minulle tarjottiin ihan ilmaiseksi Reilun kaupan kahvia (onko "reilun kaupan kahvi" erisnimi?) ja sain samalla osallistua maailmanennätysyritykseen. Illalla join viiniä vanhempieni kanssa, ja silloin on kaikki aina hyvin. Kastuin sateessa perin pohjin odottaessani bussia; siinä on jotakin meditatiivista. Kun siinä seisoo ja kastuu ja odottaa, ja seisoo ja kastuu ja odottaa, siinä ajattelee sitä odottamista ja kastumista, ja tulee tyyneksi.

sunnuntaina, lokakuuta 19, 2008

Tärkeää on matkanteko

Ajelin pitkästä aikaa ratikalla ympyrää veljyeni seurana ja perehdyin ensi kertaa uuteen ysiinkin. Aika kätevä linja, sanoisin. Ja menee sen divarin vierestä, jossa kuulemma myydään äänikirjoja! Kolmosessa opastin pikkuisen turisteja kun nyt siinä kerran roikuin. Kaikkiaan oli taaskin ihmiselle hyväksi kiertoajella kaupungissa ja katsella syksyisen kiiltäviä katuja.

lauantaina, lokakuuta 18, 2008

Oikeenlaista kemiaa

Olin yksivuotissynttäreillä. Sankari tarttui rivakasti kakkulautaseensa ja kippasi annoksen lattialle, ja sitten kaikki aikuiset leikkivät keskittyneesti junaradalla. Erinomainen synttärijuhla siis. Barbaperheen eri jäseniä esittelevistä kirjasista saimme kaikki myös arvokasta oppia elämään. Lainaan sanasta sanaan Barbapinkon kirjasen viimeiset lauseet: "Barbapinko pitää kemiasta. PUM! Kemia on vaarallista."

perjantaina, lokakuuta 17, 2008

Puolivuosittainen absurdia

Kävin kampaajalla. Se on aina yhtä suurta seikkailua. Tälläkin kertaa tuli vähän oudonnäköinen ja ohut tukka, vaikka ei höylätty ollenkaan niin paljon kuin edellisellä, tyrmistyttävällä kerralla. Nyt jäi evääksi ohjeet föönata aina tukka pesun jälkeen (dream on), laittaa ennen pesua syvähoitoa tahi muuta "hapanta", koska sitten hiukset "erottautuu paremmin" (ah ma nauran), ja suoristaa tukkaa kuumalla raudalla, koska siitä seuraa jotakin (millaiset olot planeetallanne vallitsevat, neiti kampaaja?).

keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008

Jupinaamuminaa

Join viiniä ystävän kanssa aurinkoisen päivän päätteeksi ja pauhasimme kirjoista. Oli hyvä, paitsi kun pubissa alettiin esittää tv:stä ilmeisesti eurooppalaista jalkapalloa, ilmeisesti Suomi vastaan muu maa, ja kovalla äänellä, ja joku tyttö kiljahteli sitä katsoessaan. On äärimmäisen hienoa jos eurooppalaisessa jalkapallossa tapahtuu jotakin kiljumisen arvoista, mutta en silti tahtoisi sitä sinne pubiin jossa istun pauhaamassa ystäväni kanssa.

tiistaina, lokakuuta 14, 2008

Kunnon kansalaisen tuska

Tänään kävelyllä kastuin läpimäräksi ja ostin kesken matkaa kengät, koska jalassaolleet ryhtyivät reitin kauimmaisessa kohdassa painamaan toisen jalan akillesjännettä tuskallisesti. Loppumatka sujui näin ilman fyysisiä kipuja (vaikkakin märästi), mutta äänikirjassa alkoi päähenkilö käyttäytyä mahdottoman typerästi ja sain taivaltaa närkästyksestä puhisten. Aurinko alkoi tietenkin paistaa kun pääsin kotiin.
Tuli silti ruumiinliikuntoa ja järkevät syyskengät!

maanantaina, lokakuuta 13, 2008

Onni, osa 18 451

Eilen älykkäät läheiset ehdottivat, että lähtisin heidän kanssaan lentokentälle. Ehdotus tuli hiukan viime tipassa, joten suoritin yhden historiani nopeimmista lähdöistä syöksymällä ovesta ulos bussiin saman tien ko. puhelun lopetettuani. Lentokenttä oli tällä kertaa yhtä rakastettava kuin muulloinkin, ja vaihteeksi istuin viinilasini ja veljyeni kanssa siellä auringonlaskun aikaan (omituista kyllä, viime aikoina olen osunut sinne pikemmin auringonnousun kuin -laskun hetkellä). Myös auringonlasku on lentokentän yllä kauniimpi kuin muualla maailmassa.

sunnuntaina, lokakuuta 12, 2008

Aasi ja porkkana

Haluaisin käydä kävelyllä. Noin niinkuin säännöllisesti. Se olisi terveellistä ja miellyttävää, ja ennen kaikkea, sellaiseen olen alkukodissani oppinut. Mutta kun asun yksin! Niin en saata käydä kävelyllä, koska yksikseni siellä pitkästyn viidessä minuutissa niin, että pakenen takaisin sisälle. Tätä on kokeiltu.
Olen jonkin aikaa ajatellut, että josko olisi kuulokkeissa jotakin viihteellistä (ei musiikkia, se ei riitä), saattaisin jaksaa kävellä yksikseni. Mutta kun äänikirjat cd:llä maksavat 40 e ja siitä ylöspäin, ja verkosta ladattuina tuppaavat tahtomaan luottokorttia.
Nyt äsken näin viimein, ensi kertaa konsaan, äänikirjoja alennuksessa! Suomalaisessa tapahtui tämä, ja siellä oli kai kolme äänikirjaa alennuksessa 12 euroa kappale. 12 euroa olen valmis sellaisesta maksamaan. Ostin siis äkkiä niistä kolmesta sen (Kaari Utrion) joka motivoi, ja tänään kävin ensimmäistä kertaa testaamassa teoriaa kävelyllä. Ja kyllä! Kirjaa kuunnellessa jaksoin vaivatta kävellä ympäriinsä vaikka kuinka, ja tapahtuu vieläpä se bonus, että tahdon mennä heti huomenna taas kävelylle, että kirja jatkuisi.
Nyt tärkeä avunhuuto kansakunnalle: tiedättekö divareita, joissa myydään äänikirjoja käytettyinä, edullisesti? Joo? Jos ette tiedä, voitteko perustaa sellaisen? Joo?

lauantaina, lokakuuta 11, 2008

Tukea heikommille

Kuusivuotias: "Ope, sä et kai osaa englantia?"
Minä: "Jaa, miksi niin luulet?"
Kuusivuotias: "Koska sä opetat meille suomea! Mä kerron mitä sä voit sanoa toiselle opelle, kun sä lähdet. Sä voit sanoa että We finished already."
Juuripa niin minä toiselle opelle sanoin. Hyvä neuvo.

perjantaina, lokakuuta 10, 2008

Mikä on mobiilin vastakohta?

Se Neal Stephensonin Anathem jonka eilen ostin, se on vähän vaikea. Siinä nääs on 937 sivua, tässä minun trade paperback -painoksessani, ja se on yli 6 cm paksu. Haluaisin viedä sen Alepaan punnitakseni sen hedelmävaa'alla (en omista minkäänlaista punnitsemisvälinettä, mikä aiheuttaa joskus ahdistuksen ja/tai huolen tunteita sekä maitopurkkien tasapainottelua lentomatkoja varten pakatessa), mutta en saata jaksaa, koska se painaa niin paljon. Laadin parhaillaan strategiaa teoksen lukemisen suhteen; mahdollisesti asetan sen tarkkaan valittuun paikkaan sängylläni ja käyn sitten siinä istumassa sen edessä ja lukemassa sitä. Tai ehkä rakennan sille jonkinlaisen pienen alttarin.

torstaina, lokakuuta 09, 2008

Lukukuu

Akateeminen palkitsi minut tänään sekä uudella Neal Stephensonilla että kahdella Julia Quinnilla. Kyllä nyt kelpaa!
Eilen löysin Suomalaisen alesta teoksen Hellästi rakastettu puolisoni. Siinä on J. V. Snellmanin kirjeenvaihtoa nuoren Jeanette-vaimon kanssa, ja se on lumoava. Ihana yhdistelmä romantiikkaa, henkilökohtaista draamaa, yksityiskohtaisia kuvauksia 1840-luvun Euroopasta ja vilahduksia suomalaisen maaseudun yläluokan arjesta. Olen niin kovin tyytyväinen.

keskiviikkona, lokakuuta 08, 2008

Eksentrikot

Katselin ihmisten kanssa nauhalta NFL:n pelejä. Se on kovin kivaa, toisella tavalla kuin Velodromilla paikan päällä katsominen; toisessa on tunnelmaa ja kentän laidan tapahtumien tarkkailua, toisessa lähikuvia ja hidastuksia.
Kun oltiin aloittamassa katselua, tuntui hetken kuin olisimmekin aikoneet katsoa Deadliest Catchia: paikalle osuneet sivulliset tiedustelivat mitä aioimme tehdä, ja vastauksen kuultuaan he nauroivat ensin ja kysyivät sitten mitä me oikeasti aioimme tehdä. Hyvä ympäröivä yhteisö, kyllä monet meistä ihan oikeasti tykkää katsoa niin ravustusta Beringinmerellä kuin amerikkalaista jalkapalloakin. Niin moneen junaan meitä todellakin täällä on!

lauantaina, lokakuuta 04, 2008

Se elää

Viime kuukauden aikana on ollut mahtavan värisiä syyspäiviä (aurinkoiset ruskapäivät saavat minut ajattelemaan Kaari Utrion kirjoja, mutta en tiedä miksi), kaksi flunssaa, terveyskeskuksen syövereihin kadonnut nieluviljelytulos, kauhea työruuhka niin kääntämisessä kuin lasten kanssakin, hyviä kirjoja (löytyi taas sellaisia, jotka lähtivät mukaani) ja paljon Ghost Huntersia (aika ihanaa paranormaalia puppaa). Tänään näin Mamma Mian. Se on myös aika ihanaa puppaa. Leffana kauhea, mutta Abban musiikilla voi peittää minkä tahansa synnin, ja Meryl Streep on upea. Jäin hyvälle mielelle, kuten kuuluu.

keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

Torjuttu

Yleinen ongelma elämisen aikana on se, että kirjakaupassa kaikki kirjat tahtovat tulla ostetuiksi, vaikka selkä, pankkitili ja asunto eivät yhtään ole suunniteltuja tähän. Minä olen viime aikoina törmännyt eksoottisempaan ja vielä ahdistavampaan ongelmaan. Se on sellainen, että yksikään kirja ei kutsu minua, vaikka laahustan ympäri Akateemista kirjakauppaa puolentoista tunnin ajan, lahjakortti tai käteinen ojossa, valmiina ja halukkaana kantamaan, maksamaan ja pinoamaan työpöydän oikeaan päätyyn monitorin viereen ja taakse. Miksi näin on? Mitä olen tehnyt loukatakseni kirjoja? Mikä minussa työntää niitä luotani?
Samalla kysyisin myös sitä, että miksi eräät henkilöt, kuten esimerkiksi Connie Willis, Stephen King, Kaari Utrio, Vernor Vinge, Lisa Jewell, Neil Gaiman, Julia Quinn ja Neal Stephenson eivät voi julkaista kirjaa sanotaan nyt vaikka kerran kuussa? Tai ehkä jos jakaisivat järkevästi keskenään, voisivat kukin julkaista vaikka vain joka toinen kuukausi. Heidän kirjansa pitävät aina minusta ja tahtovat lämpimästi tulla luokseni. He kirjoittavat ystävällisiä kirjoja.

maanantaina, syyskuuta 08, 2008

Ajankulut ja harrasteet

Valvoin pienten ihmisten päiväunia. Yhtä ei nukuttanut ollenkaan, vaan hän hyöri sängyssään sinne tänne ja lauloi kuiskaten: "Happy perp pay poo poo" koko päiväunituokion ajan.

Pihalla lapset kantoivat etanoita pensaikosta samaa tahtia kuin minä sain niitä kannettua sinne takaisin. Etanoita puskaan viskoessani yritin välittää ympäristölle tuntemustani siitä, ettei etana ehkä tahdo joutua ämpäriin eikä tökityksi, vaan tahtoo istua siinä puskassa mistä löytyikin. Lasten ja minun välillä oli tässä ymmärrysvaikeus.

maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Mönkijät ja tankit

Sain ulkomailla tyypillisen tartunnan: virus valvottaa öisin, kummittelee unissa ja hallitsee puheenaiheissa. Tarttuvuus on suuri, itämisaika lyhyt. Oireet jatkuvat muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Toiveet siitä, että rakenteeltaan yksinkertaiset ja rajoittuneet humanistiaivot olisivat taudilta turvassa ovat osoittautuneet surullisen turhiksi; kuitenkin on havaittavissa pitempikestoista ja kompleksisempaa oireilua insinöörityyppisessä potilaassa.

Tiivistelmä

Viime aikoina olen tavannut hyviä ihmisiä Cambridgessä, puntannut, saattanut muita hyviä ihmisiä lentokentälle koto-Suomessa (ihanainen Helsinki-Vantaa, söin taas hyvää caesar-salaattia siellä), myynyt lippuja, jätskiä ja limsaa minigolfpaikassa (uskoakseni noudatin perinnettäni ja sotkin parilla eri tavalla kassan ja lippukirjanpidon), ja pelannut pelejä vielä yksien hyvien ihmisten kanssa yötä myöten. Ja ollut saamaton ja veltto ja jättänyt väliin kahdet bileet. Ehkä koulujärjestelmän suorittama tehokas ehdollistaminen taas pätee ja syksy tuo mukanaan energian ja sosiaalisuuden.

perjantaina, elokuuta 22, 2008

After my own heart

Tarinassa esiintyi haarniska, ja kysyin tietävätkö lapset mikä se on. "Eeeen..." sanoivat he, ja "Se on sellainen rautajuttu." Kerroin sitten kursorisesti, että mikä ja miksi. Eräs kuusivuotias nyökkäsi ystävällisesti ja sanoi: "Mutta kun jalkajousi keksittiin, haarniskasta tuli turha. Jalkajousella menee siitä läpi."

keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

Historian havinaa

Uusi esikoululainen kertoi, että hänen isoveljeltään on irronnut jo 7 hammasta. Sanoin, että muistan hyvin hänen isoveljensä, joka oli eskarilaisena pari vuotta sitten. Ällistynyt hiljaisuus. Sitten kysyi toinen lapsi varovaisesti, satunko tuntemaan hänen isosiskonsa. Kyllähän minä satun, kolmen vuoden takaa. Kävimme läpi koko ryhmän, jonka yhdeksästä lapsesta kuuden isosisaruksia olen opettanut. Ansaitsin tällä valtavaa kunnioitusta. Onhan se loppujen lopuksi aika mahtavaa, kuinka vanha ihminen voi olla.
Eräs esikoinen ei halunnut jäädä paitsi koko hommasta ja kysyi toiveikkaana, opetanko myöhemmin hänen pikkusiskoaan. Tätä jäämme nyt yhdessä toivomaan tulevaisuudelta.

Ommmmmm

Matkailu on rentouttavaa ja on tärkeää päästä irti arjesta. Tätä sopii toistaa yrittäessään keksiä kuinka saa käsilaukun, repun ja veljyen makuupussin olemaan yhteensä yksi kappale käsimatkatavaroita, koska ihastuttava lentoyhtiö perii parikymmentä euroa jokaisesta ruumaan menevästä asiasta. Sitä voi toistaa myös miettiessään, kuinka siirrytään mahdollisimman vähällä rahalla ja hankaluudella myöhään illalla ihastuttavan lentoyhtiön luokse Tampereelle sekä sitten aamuyöllä, kun kulkuneuvot eivät kulje, lentokentältä Cambridgeen, ja Cambridgessä majapaikkaan. Joka on pöydän alla olohuoneen päädyssä.

lauantaina, elokuuta 16, 2008

Perjantai-illan huumaa

Viime yönä klo 3.20 matkasin yöbussilla 210N keskustaan, vaihdoin siellä yöbussiin 600N, ajoin hiljaiselle omakotikadulle jossakin päin Vantaata, vaihdoin bussiin 61T ja ajoin lentokentälle, jonne onnellisesti saavuin joskus viiden jälkeen aamulla, ruusunpunaisen auringonnousun aikaan. Näinkin voi näinä reittioppaan aikoina öitänsä käyttää.

keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

Eroottinen mestariteos

Eilen iltasella kun ei ollut olympialaisia tarjolla katsoin sen sijaan Emmanuellen. Sen ensimmäisen ranskalaisen, jossa on Sylvia Kristel. En ole nähnyt sitä ennen, vaikka olen jo iso. Nyt tiedän, ettei olisi tarvinnutkaan nähdä. Koko homma on aivan kaistapäinen, eikä edes hyvällä tavalla: vuorotellen pitkästyttävä ja ällöttävä, ja koko ajan älytön. Opinpa kuitenkin Aikuisen Naisen määritelmän: hän harrastaa seksiä kaiken kanssa mikä liikkuu, suoltaa suustaan jonkinlaisella satunnaisgeneraattorilla tuotettua pseudofilosofista huppaa siitä seksistä jota harrastaa kaiken kanssa mikä liikkuu, ja meikkaa itsensä pellen näköiseksi. Seuralaiseni tiivisti kotikatsomon tunnelmat osuvasti sanoilla "What the fuck?"

Silmien urakka

Lauantaina alkoivat olympialaiset, joita olen sittemmin istunut katsomassa sohvaan liimattuna. Paitsi juuri silloin lauantaina, jolloin jätin katsomatta olympia-ammuntaa ja katsoin sen sijaan laserammuntaa, pikku-ukkotykkiammuntaa ja miekkailua Ropeconissa. Muitakin asioita siellä osui silmiin, vaikka en niitä varsinaisesti katsonut. Ja ihmisiä, joita katsoin ja halasin. Mutta sitten olenkin katsonut urheilua. Ja kilpailua, ja urheilua, ja kilpailua. Oi ihanuutta! Kaikki omituiset lajit ja kaikki omituiset maat kerralla, eikä tarvitse miettiä miten aikansa käyttäisi.

tiistaina, elokuuta 05, 2008

Ryskettä

Vietettiin jenkkifutisteemapäivää katsomalla ensin Wolverinesin ja Saintsin ottelu Velodromilla (koleassa sadesäässä, mutta mukavaa silti) ja sitten kotona heti perään Oliver Stonen Any Given Sunday, jossa on hienoja pelikohtauksia ja paatosta. Taas kerran sain uudella tuoreudella tuta, kuinka tämä laji jotenkin kauhean intuitiivisesti miellyttää minua, ja kuinka eurooppalaistyylinen jalkapallo jää sen rinnalla minulle aivan käsittämättömäksi.

sunnuntaina, elokuuta 03, 2008

Ihmisyyden ihanuus

Olin yöllä tarkkailemassa nörttejä omassa ympäristössään, ja se oli onnellista. Tapahtuma on niin täysin erilainen ja samalla niin kovasti samanoloinen kuin se minulle omempi, että olin vallan lumoutunut atmosfääristä. Se yhteisön kokoontumisen tunne on ihana; se, kun samanhenkiset ja toisiaan vaistomaisesti tajuavat ihmiset puuhaavat kukin omiaan ja yhteisiä asioita samassa paikassa samaan aikaan. Istuin siellä tuntikausia vain hengittämässä yhteisyyden ja talkoohengen ilmaa, joka osoittautui hurmaavan väkeväksi kaasuksi tällaisessakin tapahtumassa, jossa itse olin ulkopuolinen. Lisäbonuksena koko juttu on varsin esteettinen, kun suuren hallin pimeydessä hohtavat lukemattomat näytöt ja ledit.

tiistaina, heinäkuuta 29, 2008

Hyveellisyys

Ystäväni tekee tilaa kotiinsa myymällä dvd:itä ja kirjoja. Minun kotini on oleellisesti täyteenahdetumpi kuin hänen, mutta tämä ei millään tavalla estänyt minua ostamasta eurolla kappale noin 30 elokuvaa sekä kasan Tenavat-albumeita. Ka, ne leffathan oli halvempia kuin vuokraamossa! Oli silkkaa tervettä järkeä ja säästäväisyyttä ostaa ne! Sitä paitsi ainakin viisi niistä elokuvista ostettiin oikeastaan ihmiselleni eikä minulle, joten kokonaisuutena ajatellen minä itse olin loppujen lopuksi aika hillitty ostoksissani. Ja kaikki mahtui ihan hyvin yhteen reppuun ja yhteen urheilukassiin. Mitätöntä, oikeastaan.

maanantaina, heinäkuuta 28, 2008

Maailmalla

Eilen toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ajoin bussilinjan 550 alusta loppuun (tai lopusta alkuun - kumpi on kampi, Itäkeskus vai Westend?). Ihan oli olo kuin turistilla ulkomailla - oikeaoppisen tukalan kuumakin oli. Kaikki näytti poikittain ihan eriltä! Paikat olivat toisiinsa nähden ihan eri paikoissa kuin ennen! Näin Viikin tiedepuistonkin ensimmäistä kertaa. Ja koska 550 on Aivan Erityinen bussilinja, sillä ei ainoastaan ole erivärisiä busseja ja bussipysäkkejä kuin vaatimattomammilla tavallisilla linjoilla, vaan myös penkkien verhoilu bussin sisällä on aivan tietynlainen ja pysäkit ilmoitetaan onnelliselle matkaajalle valotaululla (palvelu, jota kipeästi kaivataan kaikkiin busseihin).
Tällaisen kotiseutumatkailun jännitys ja ilo ei täysin avaudu ihan oikealle turistille joka ihan oikeasti on vieraassa maassa, mutta sellainen jaksoi kuitenkin kiltisti matkata minun ja toisen motivoituneen täkälaisen seurana ja nyökkäillä, kun kiljahtelin "NYTHÄN ME OLLAAN HÄMEENLINNANVÄYLÄN ALLA!" ja "MÄ EN KOSKAAN TAJUNNUT ETTÄ TÄÄ TIE TULEE TÄHÄN KOHTAAN!"

lauantaina, heinäkuuta 26, 2008

Gourmet!

Grillattiin taas, mutta tällä kertaa herkesin luonnottoman kunnianhimoiseksi ja valmistelin kotona ennalta grillattavaa. Tämä tarkoittaa, hyvät nuoret, sitä, että en ostanut matkalla porsaan filepihviä ja herkkusieniä ja mäiskäissyt niitä grilliin suoraan pakkauksesta. Vaan se sijaan sotkin omin kätösin kotona jauhelihasta ja aineksista taikinan, tein pihvejä, asettelin niiden päälle tomaattia ja juustoa, käärin ne folioon, kannoin puistoon ja grillasin. En oikein enää tiedä kuka olen.

torstaina, heinäkuuta 24, 2008

Sää

Minä käyn tosi usein lähi-Alepassa. Tunnen siellä kaikki naamalta ja he tuntevat minut. Olen käynyt jo monta vuotta ihan jatkuvasti. Paljon rahaakin olen sinne vienyt. Nyt olen ajatellut, että olisi kai aivan sopivaa ja hyvä, jos menisin sinne läppärini kanssa tekemään töitäni ja sensellaista. Ei minun välttämättä tarvitsisi edes istua pakastealtaassa, voisin olla siellä isommassa kaapissa maitohyllyjen takana. Tai jos tämä haittaisi Alepan salaperäisiä maitohyllyntakaisia puuhia, voisin kyllä tyytyä ihan vaan makaamaan lattiallakin kylmäaltaan edessä. Oli miten oli, tuskin ne miellyttävät ja avuliaat ihmiset siellä tahtovat minun paistuvan kuoliaaksi kotonani. Olen varma että tästä päästään sopuun.

keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2008

Pienen eläimen piina

Lämpöpatterimies kävi. Tällä kertaa hän vain kiristi hiukan yhtä liitosta makuuhuoneen patterissa, vallan hiljaisesti ja hyväkäytöksisesti. Tämä ei kohentanut hänen asemaansa kissan silmissä; pelottava Lämpöpatterimies on edellisen kerran jäljiltä kissan perivihollinen, eikä siinä enää mikään auta. Vasta jonkin aikaa pikaisen käynnin päätyttyä ryömi lieden takaa kärttyisä eläin. Säälittää jo ennalta, koska Lämpöpatterimies sanoi tulevansa tänään vielä uudelleen.

tiistaina, heinäkuuta 22, 2008

Inhimillinen tekijä

Olen viime aikoina havainnut epäkäytännöllisen ja huolestuttavan trendin, joka on se, että kun herään, on välittömästi iltapäivä. Ensimmäiseksi sitä olettaa tietenkin, että huithapeli on nukkunut kello neljääntoista. Näin ei kuitenkaan ole, vaan olen reippaana ylhäällä sängystä ihan normaaliin aamupäiväaikaan. Aika siis vain katoaa jonnekin siinä välissä. Olen tutkaillut ilmiötä huolellisesti ja tieteellisin metodein, ja havainnut yhteyden väliaikaisen asuinkumppanin olemassaolon kanssa. Yksinasuessani kierähdän aikaa hukkaamatta sängystä monitorin ääreen ja aloitan päivän puuhat. Kun on muita ihmisiä ympäristössä, yhtäkkiä meneekin kolme tuntia siihen, että syödään aamupalaa, pohdiskellaan, istuksitaan, kuunnellaan vähäsen musiikkia, katsellaan ikkunasta ulos, keskustellaan uutisista ja silitellään kissoja. Epäoptimoitua! Tuhluuta! HUKKAA!

sunnuntaina, heinäkuuta 20, 2008

Sightseeing

Kiivettiin jätemäelle piknikille. Seurueessa oli pari sietämättömän hyväkuntoista ja energista henkilöä, jotka loikkivat 952 miljoonaa porrasta mäen päälle kuin vuorikauriit ja olivat pitkästyneitä kun tavalliset ihmiset pitivät eloonjäämistaukoja. Yhdellä heistä on se hyväksyttävä selitys että hän on alle viisivuotias. Muita en saata kuin katsoa kalsean kateellisesti.
Mäen päältä näkyi kaikki sekä ruotsinlaivoja leijumassa ilmassa. Syötiin ja vasta sen jälkeen piti paeta sateenripsettä. Mukavata tuo ulkoileminen, mutta sinne mäkeen olisi kyllä saatava liukuportaat. Kiitos.

perjantaina, heinäkuuta 18, 2008

Kotirauha

Tyyppi kävi vaihtamassa lämpöpatterien venttiilit. Tämän takia siirrettiin kaikenlaisia huonekaluja, kasveja ja valaisimia ympäri asuntoa ja heräsin taas kahdeksalta odottelemaan josko joskus saapuisi asentaja. Kun saapui ja alkoi infernaalisen kolinan ja kirskunnan, kissat vetäytyivät vähin äänin sängyn alle. Mutta eikös hirveä tyyppi tullut perässä makuuhuoneeseen kolisemaan ja kirskumaan. Tämä oli ymmärrettävästi kissoille jo pöyristyttävää, joten toinen ryömi syliini ja toinen pungersi itsensä jollakin epätodennäköisellä keinolla lieden taakse keittiön nurkkaan, josta sitten synkkyyden vallassa tiiraili yhdellä silmällä lieden ja apupöydän välisestä raosta. Patterityypit tulevat kuulemma vielä pari kertaa tänä kesänä. Meillä odotetaan riemusta hinkuen.

keskiviikkona, heinäkuuta 16, 2008

Päivän puistouutisissa...

Grillasin antaumuksella. Paljon ruokaa, paljon savua sytytysvaiheessa, paljon lentävää tuhkaa sammutusvaiheessa. Hymyilevä afrikkalainen kävi tervehtimässä hymyillen, vaikka meillä ei ollutkaan yhtään pulloa kerättäväksi. Nyt tuoksutaan savulle.

tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

Periksi ei anneta

Kuulin, että minun käyttööni kivan ja sopivan Nokia-puhelimen saa nyt kovin halvalla. Menin Giganttiin tiedustelemaan saisinko ostaa sellaisen. En saanut, koska kaikki muut maailmassa osti jo. Saattaisin kummiskin saada jos oikein kiltisti pyytäisin toisesta Gigantista, sanoi tietokone. Matkasin maailman halki toiseen Giganttiin, josta kaikki muut maapallon asukkaat kuitenkin juuri olivat käyneet ostamassa sen puhelimen, eikä ollut yhtään enää. Sanottiin, että tietokoneelta näkyy että Gigantissa nro. 1 on nyt kuitenkin niitä puhelimia, koska sinne on tullut lähetys sen jälkeen kun sieltä lähdin. Matkasin maailman halki takaisin sinne ja yritin silmämunieni voimalla surmata kaikki jonossani edelläolevat, koska ne olivat kaikki siellä ostamassa sitä puhelinta, ettei minulle jäisi yhtään. Silmämunani epäonnistuivat tehtävässään, mutta niin onneksi epäonnistuivat jonottajatkin, ja minulle oli siellä puhelin ostettavana kun pääsin jonon kärkeen. Nyt se on sitten minullakin. Punainen.

sunnuntaina, heinäkuuta 13, 2008

Kuin ihmiset ikään

Tänään on ollut veltto ja aikaansaamaton olo, mutta salakavalasti olen kuitenkin saanut aikaan paljon enemmän kuin monena päivänä. Töitä on tehty ihan kunnon määrä, kasvi vaihdettu isompaan ruukkuun, tiskailtu ja pintasiivoiltu, kävelty kotikauppaa edemmäs kalaan, ruokaa laitettu, juotu kahvia mukavien ihmisten kanssa ja vastaanotettu anopinkieli ja kaunis kaulaliina. Ja ilta on vielä nuori!

lauantaina, heinäkuuta 12, 2008

Kiva

Bruce ja E Street Band soittivat. Soittivat kappaleita, joita ei osattu odottaa; asiantuntijan mukaan oli kovin erilainen setti kuin muilla keikoilla. Se oli mukavaa. Sanoin seuralaiselleni, että harmi kun ei She's the Onea soiteta ikinä missään, ja sitten se soitettiin siellä.
Jollakin tavalla epäonnistuin seisomisen haastavassa taidossa ja sain ristiselkäni kauhean kipeäksi (meni ohi jo yön aikana kummiskin), havaitsin etten jaksa pitää käsivarsiani suorina ylhäällä kovin kauan kerrallaan, ja muutenkin tunsin oloni 25 vuotta vanhemman Springsteenin vetreyden edessä ikivanhaksi ja raihnaiseksi, mutta iloinen teininostalgia hyökyi silti ja pomppia täytyi. Koska maailma on täynnä luonnottoman pitkiä ihmisiä, en nähnyt kunnolla edes screenejä, mutta musiikin nerous ei siitä vähentynyt. Korvatulpatkin sain lahjaksi miellyttävältä järjestysmieheltä. Eikä satanut.

perjantaina, heinäkuuta 11, 2008

Tapahtumia

Kukun aamuvarhaisella, koska olen menossa lentokentälle ihmistäni vastaan, hurraa! Odotan ilolla bussimatkaa halki aamunraikkaan maailman ja aurinkoista lentokenttää.
Eilen illalla selvisi, että minulle on tarjolla lippu tämäniltaiseen Springsteenin konserttiin. Uutinen on hieno, mutta asennoituminen suuren stadionkeikan säätöön ja häsellykseen on nyt vähän hankalaa, kun viime tippaan saakka olen tietämättömänä keskittynyt vain työsäätöön ja -häsellykseen ja rakkaan ihmisen saapumisen aiheuttamaan miellyttävään vastaavaan. Kuinkas aikaisin sinne stadionille nyt sitten pitääkään mennä notkumaan turhanpanttina? Eikös siellä tule vanhalle ihmiselle nälkäkin.

torstaina, heinäkuuta 10, 2008

Soundtrack

Tänään tulin kovin hyvälle mielelle, kun harmonikkaa soittava naapurini pitkästä aikaa tuli parvekkeelleen soittamaan kaikki ihanimmat perinteiset lavatanssikappaleet. Suloisen suvinen tunnelma vallitsee. Kuka ikinä tämä lahjakas ihminen onkaan, olen iloinen että hän asuu makuuhuoneeni ikkunan läheisyydessä.

Myöhemmin:
Nyt kuuluu muilta parvekkeilta kappaletoiveita muusikolle. Hymyni levenee.

keskiviikkona, heinäkuuta 09, 2008

Brat Pack

Ajattelin tässä äskettäin kuukautiskipuja. Niitä ei tietenkään voi ajatella ajattelematta 80-luvun klassikkoelokuvaa Sixteen Candles, jossa morsiamen krampit tekevät sankarittaren isosiskon häistä ikimuistoiset. Sitten pitikin katsoa leffa. Kyllä se yhä vaan naurattaa vanhaa käpyäkin. John Hughesilla on kyky - harmi vain että on itse ohjannut niin vähän.
Seuraavaksi piti sitten katsoa toinen maineikas Molly Ringwald ja John Hughes -leffa Pretty in Pink. Vasta alkaessani katsoa tajusin, etten ole nähnyt sitä koskaan aiemmin. Nimi on niin perinpohjin tuttu, että ihan kuvittelin sen lapsuudessa nähneeni. Tämä klassikko oli lievä pettymys: Sixteen Candlesin ja Breakfast Clubin nerouden kipinä puuttuu. Hughesin olisi pitänyt itse ohjata.
Lopuksi haluan kitistä siitä, että Makuunin valikoimista löytyy Pretty in Pink mutta ei Sixteen Candles, joka näistä kahdesta ehdottomasti on se, joka kuolemattomuuden ansaitsee. Onneksi se löytyi valmiiksi omasta takaa.

tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

Tuli tuluskukkaro

Menin ostamaan pölypusseja. Ostin sen sijaan rintaliivit ja kengät. Sitten menin toiseen kauppaan ostamaan kananmunia ja perunoita. Ostin appelsiinijugurttia. Loppupäivän ilmeisesti vietän kokoamalla rintaliiveistä ja jugurtista pölynkerääjää imuriini ja järsimällä sporttipistokkaita.

maanantaina, heinäkuuta 07, 2008

Organisointi

Tänään olen odottanut sähköpostia Brysselinpomolta. On työprojekti, jolla on aika tiukka aikataulu; olen sitä varten lietsonut itseni - harvinaisen onnistuneesti - suureen työnteon kiihkoon ja valmiuteen, mutta jäänyt sitten käymään suurilla kierroksilla tyhjää, koska suurin osa käännettävästä materiaalista puuttuu vielä. Sitä olen nyt sitten hermostuneena sieltä Brysselistä odotellut. Nyt juuri tässä illansuussa tulikin viimein sieltä viesti. Siinä Brysselinpomo sanoo että ette kai tienneetkään tästä ihan toisesta isosta projektista joka alkaa just nyt, tässä on ensimmäiset matskut siihen, siinä on aika tiukka aikataulu, varsinkin kun on tämä edellinen iso projekti tässä juu, ja on tärkeätä muistaa, että tärkein prioriteetti on nyt kummiskin se projekti jonka materiaalia emme ole teille lähettäneet, kiitos heihei.

lauantaina, heinäkuuta 05, 2008

Vessakeskeinen elämä

Koska oli Amerikan yhdysvaltain itsenäisyyspäivä, avasin viimein grillikauden sikäläisen ihmiseni kanssa. (Emme kuitenkaan ole varsinaisesti odotelleet tätä merkkipäivää grillaamisen aloittamisen kanssa, vaan sään oikukkaat jumalat eivät kesäkuussa laisinkaan suosiolla katsoneet puistossa istumista.) Sää oli nyt täydellinen, tuulenvire lämmin ja leppeä ja grilli tuoksuvainen. Ihanan idyllin rikkoi vain se, että Koffin puiston vessa on jo ties kuinka monetta viikkoa poissa käytöstä, mikä ei aiheuta ainoastaan villiä joukkopissailua puskissa ja talonseinustoilla, vaan myös taijamaiden villiä laukkaa urbaanissa maastossa etsimässä pääsyä wc-pöntön luokse. (Taijamait eivät pissi puskaan. Se on luonnonlaki.)
Kaupunginisien armoa odotellessa joudun suosimaan kesänvietossa sisätiloja kuten Rotterdam, jossa pari päivää sitten viehätinkin viettävät 8 tuntia vanhan, rakkaan ystävän kanssa. (Kahdeksassa tunnissa ehtii juoda liikaa kofeiinia, kanssaihmiset. Varokaa.)

torstaina, kesäkuuta 26, 2008

Kesken jää

Olen yrittänyt lukea Bujoldin Sharing Knife -trilogiaa. Ykkösosan selvitin kunnialla, kakkosessa alkoi takkuilla jo alkumetreillä. Olen suuri romanttisen kirjallisuuden ystävä, mutta nyt opin kypsällä iällä itsestäni sen, että lämpimät tunteeni eivät kata olemassaolevan parisuhteen kuvausta nk. genrefantasiamaailmassa, eivätkä varsinkaan kata sitä, kun kirjakaupalla vatvotaan sitä kun kenenkään perhe ei tykkää että mentiin naimisiin, ja kulttuurieroja on kauheasti (ah! niin kauheasti), mutta voimakkaat ja fiksut ja rakastettavat ja kaikessa-hyvät rakastavaiset tekevät onneksi kuitenkin hyvän vaikutuksen toistensa ennakkoluuloisiin sukulaisiin. Nimimerkki Moukka pääkaupunkiseudulta kysyy: eikö voisi kirjoissa tapahtua jotakin?

perjantaina, kesäkuuta 20, 2008

Pre-apokalyptiikka

Tänään olen vaikuttunut supertulivuorista. Ne ovat niitä, jotka ensin keräävät magmaa maan alle muutaman satatuhatta vuotta, että sitä on oikein kunnolla sitten kun aletaan purkautua. Kun sellainen viimeksi purkautui Kaakkois-Aasiassa 75 tuhatta vuotta sitten, tuli pieni jääkausi ja kaikkinainen elämän hankaluus maapallolla. Nyt Yellowstonen kansallispuiston alla paisuu magmasäiliö, jota on koottu ehkä 640 000 vuotta; viisaat arvelevat, että juuri sen supertulivuoren purkautumissykli on osapuilleen 600 000 vuotta. Vau. En oikeasti pelkää että vulkaaninen talvi (tätä termiä ei mahdollisesti ole olemassa, mutta jos ei ole, niin en tajua miksi. Re. volcanic winter) koittaa tässä elinaikanani, mutta pelkästään se, että se on mahdollista on aika huisi ajatus. Kyllä muuttuisi siinä kaikki kertarysäyksellä.

maanantaina, kesäkuuta 16, 2008

Sankar jylhän kuusiston

Lauantai-iltana hypnotisoiduin tv-ruudun ääreen, koska näytettiin suorana Jukolan viestiä. En ollut kotonani, enkä saattanut lähteäkään kotiini ennen kuin oli aamu ja viesti loppui. Selittämätöntä kyllä, tämä oli aivan mahtavaa viihdettä. Erivärisiä pisteitä kartalla; välillä näkymä ryteikköön, jossa vilahtaa joku. Ja ylivoimaisena vetonaulana tasaisin välein taiteellista kuvaa männynoksista sillä aikaa, kun Antero Viherkenttä kuiskailee legendaarisella äänellään jonkun rastin luota, että nyt kohta tänne saattaa tulla jokin joukkue, tai saattaa olla että ei tule, ja onkos tuolla nyt joku, onko tuo suomalainen?
Nyt harmittaa, että suunnistusta ei tule koko ajan telkkarista.

keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2008

Liikaa

Kohtalon tiet veivät minut tänään Itäkeskukseen. Eivät kaupunginosaan eivätkä bussiin johon vaihdetaan metrosta, vaan siihen itseensä: kauppakeskushelvettiin. En tahdo taas seuraavaan kymmeneen vuoteen. Minusta on kiva ajatus se, ettei talven hyrskyissä tarvitse nojata viimaan siirtyessään kaupasta toiseen, mutta kyllä jokin raja on oltava. Vetäisin sen rajan siihen, että luetaan karttaa kuin oltaisiin vieraassa kaupungissa: jos nyt tästä mennään tätä Bulevardia, ja sitten tänne Piazzalle, niin sitten 100 metrin päässä aukion oikealla laidalla on se kauppa mitä etsitään! Herttinen sentään, siellä oli kylttejä kuin moottoritien varrella, että "Huoltoasema 3 km".

maanantaina, kesäkuuta 09, 2008

Saaressa

Olin Isossa Vasikkasaaressa piknikillä. En tiedä miksen ole aiemmin ollut, mutta en ole, ja nyt oli hauska katsoa Espoon maisemia ihan uudesta vinkkelistä. Jos jokin vika olisi saaresta löydettävä, se on se, että rannassa siellä tuuli hyytävän arktisesti ja tarvittiin kaikki villavaatteet, ja keskellä taas vehmaalla nurmikolla paistoi aurinko niin kuumasti että paljastin laajalti uloimmat kerrokseni, jotka sitten kärtsääntyivät ennätyksellisesti. Olen punainen kuin rapu.
Jäätymisen ja paistumisen ohessa söin muiden laittamaa ja saareen kantamaa ruokaa, otin ehkä-maailman-taiteellisimpia valokuvia yhdessä kivojen ihmisten kanssa, join viiniä, grillasin ja heitin bumerangia. Se meni puuhun, mutta heitinpä kummiskin. Että aika hyvä piknik oli, ja sinne saareen pitää mennä paljon uudelleen. Lähtekää mukaan!

perjantaina, kesäkuuta 06, 2008

Nyt se on taas

Olin puistossa. En ekaa kertaa tänä kesänä; oli vähän epäselvää milloin se Kesä tulisi. Istuskeltaisiinko tässä vaan, vai olisko se joskus?
Saapui Hymyilevä afrikkalainen. Hän kerää pulloja, silloin kun on kesä. Näin hänet ja ajattelin, että no on se nyt. Hän tuli luoksemme, hymyili ja sanoi minulle, että no nyt on kesä! Kuinka hauska nähdä.
Minustakin oli hauska nähdä. Nyt on kesä.

perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Stalker-taimi

Oli kevään viimeinen opetus. Kuusivuotias koki lievää eroangstia ja halusi lähteä mukaani kotiin. Kun sanoin että hänen täytyy nyt kummiskin vaan jäädä vielä päiväkotiin, hän oli hetken hiljaa. Sitten käytiin keskustelu:
"Ope, missä sä asut?"
"Espoon keskuksen lähellä."
"Kerrostalossa vai omakotitalossa?"
"Kerrostalossa."
"Numero?"
"Numero? No se on 6."
"Minkä värinen talo?"
"Valkoinen."
"Katto?"
"Ööö... On?"

perjantaina, toukokuuta 23, 2008

Missä ne oikein ratsastaa?

Kuten odottaa saattaa, päiväkodissa kuului tänään paljon erittäin epävireistä, voisi sanoa paikoin jopa atonaalista* ujellusta teeman "Missä miehet ratsastaa" ympärillä. Onneksi esikouluopetus on melkein lopussa tältä keväältä, ja syksyllä on varmaankin uudet hitit.

*(Saako sitä sanaa suomessa käyttää tähän tarkoitukseen, vai onko se vain se tietty musiikkisuuntaus?)

sunnuntaina, toukokuuta 18, 2008

Tänään olen...

puhaltanut ilmaa keisaripingviiniin. Se on 1,2 metriä korkea ja erikoisen pullukka. Ilmaa siihen mahtuu joitakin kuutiometrejä, informoivat keuhkoni minua. Keuhkoni myös ehdottavat, että lakkaisimme puhaltamasta ilmaa pingviiniin. Pääni on keuhkoista riippumattomasti ehdottanut aivan samaa asiaa, valittaen huimausta ja alkavaa särkyä. En antaisi periksi moiselle kitinälle, ellen pian lähtisi lentokentälle ihmiseni luokse. Pingviini kuitenkin seisoo nyt omilla jaloillaan, olen luvannut sille puhaltaa myöhemmin vielä nokan suoraksi ja masun pinkeäksi. (Tunnustan tässä, etten aiemmin ymmärtänyt keisaripingviinien olevan aivan niin suurikokoisia. Opettavainen lelu.)

lauantaina, toukokuuta 17, 2008

Hukkaan heitettyä

Tuhlasin pitkät pätkät uniaikaani siihen, että kuuntelin Cameron Diazin juttelevan kampauksista jonkun toisen blondin näyttelijätytön kanssa, ja yritin sitten vimmatusti googlettaa sen toisen tytön nimeä. On sanottava että olen joskus nähnyt hiukan jännempiäkin unia, ja tilaisin nyt niitä taas eikä tällaisia. Kiitos.

perjantaina, toukokuuta 16, 2008

Vitsaus

Tänään oli kuusivuotiailla keskenään puhetta siitä, miksi kukin heistä inhoaa isosiskoaan. (Tämä isosisko yrittää olla kuvittelematta, mitä omalla pienellä veljyellä kuusivuotiaana oli hänestä sanottavana.) Syitä oli monia, ja aika hyviä, kuten se, että isosisko vain kirkuu ja rääkyy, se, että se soittaa klarinettia, sekä se, että se lukee vain Aku Ankkaa eikä leiki leikkejä. Suuri ja harmoninen oli konsensus siitä, että isosiskot ovat epämiellyttäviä ja on aina hyväksi, kun ne menevät viikonlopuksi jonnekin muualle.

keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008

Noloa

Kotona työskentelevän huithapelin pulmia: on päässyt vuorokausirytmi repsahtamaan niin aikaiseksi, etten millään jaksaisi olla hereillä kahdelta yöllä kun Suomi ja USA urheilevat. Nolottaa moinen nössöily. Ajattele kaikkia niitä, jotka valvoisivat jos voisivat! Ryhtiä, nainen, ja valvot kun kerta saat aamulla nukkua! On se nyt kumma.

sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008

Taijamai luonnon helmassa

Olin vanhempieni takapihalla, koska äitini oli pyytänyt minua poimimaan maljakkoon narsisseja. Tunnistin erehtymättömällä luontotietämykselläni välittömästi narsissin pihan moninaisten kukkien joukosta, mutta sitten kaikki muuttui järjettömäksi. Minua pyydettiin poimimaan "keltaisia noiden pitkien narsissien takaa". Mitä? Ei niiden pitkien pitänyt olla narsisseja, niiden keltaisten piti olla narsisseja. Mitä nämä keltaiset sitten muka ovat, tiedustelin minä kärttyisästi. Narsisseja, sanottiin minulle. Nythän ymmärrätte, että tämä alkoi jo olla aika paksua. Jaaha, sanoin minä, ja mitä nämä valkoiset täällä sitten ovat? No nehän ovat narsisseja. Hahhaa, hauska juttu, ajattelin minä. Todella vakuuttavaa. Tämä vihreä tässä, tämä jonka neulasten sekaan talvella ripustetaan pihavalot, sen nimi on varmaankin NARSISSI, vai mitä? Näettehän miten mahdottomaksi ihmiselle tehdään näiden asioiden oppiminen. Herranen aika sentään.

lauantaina, toukokuuta 10, 2008

Globaalia

Uudessa Nyt-liitteessä kerrotaan kanadalaisesta nuoresta naisesta, joka joka päivä kuuntelee iloisena YleX:n Peltsiä, Ileä ja Putkosta. Siellä Kanadassa siis. Poikien jutut naurattavat häntäkin, ja heidän nauruunsa hän on kuulemma "vähän rakastunut". Hän ei ymmärrä laisinkaan suomea, mutta ei anna tämän häiritä. Ihailtava asenne, poikkeuksellisen sivistynyt sydän: YleX:n pojat ovat kauhean kivoja!

torstaina, toukokuuta 08, 2008

Epäorientaatio

Tänä aamuna tietokoneeni heräsi uuteen päivään siinä odottamattomassa käsityksessä, että oli 2.1.2002 ja kello oli 14.08. Tämä sattui juuri sellaisena aamuna, kun aivan oma-aloitteisesti nousin sängystä heti kahdeksan jälkeen. Niin juuri silloin piti tietokoneen sanoa, että haha, iltapäivä on jo pitkällä, luulitkos heränneesi aikaisin? MUAHAHAHAA.
Hoksasin kuitenkin sitten asiain tolan ennen kuin ehdin alkaa viettää tammikuista, vuoden 2002 iltapäivää. Silloin olisi ollut vielä Buffya jäljellä vaikka kuinka.

sunnuntaina, toukokuuta 04, 2008

Rautaista

Näin Iron Man -leffan.
Supersankarit ovat genre, johon en ole koskaan päässyt kiinni. Olen suorastaan sitä vierastanut, perinteisesti. Yhtään sellaista sarjakuvaa en ole eläissäni lukenut, ja kaikki nämä elokuva-adaptaatiot eivät siksi tietenkään voi aueta minulle samalla lailla kuin aihetta tunteville.
Oli miten oli, Iron Man oli mukava toimintaleffa. Suuri loppumättö oli täysin turha, kuten toimintaelokuvissa tyypillisesti on, mutta muilta osin olin viihdyttynyt. Ennen kaikkea Robert Downey Jr. on loputtoman ihastuttava ja karismaattinen, ja kerrassaan erinomainen valinta rooliin. Pelkäsin ennalta, että miestä näytettäisiin liian vähän kaikenlaisten supersankaritehosteiden alta, mutta pelko oli turha: leffantekijät ymmärsivät selvästi Robertin arvon.
En vieläkään tiedä mitään siitä, miten rautamies sarjakuvissa esitetään, mutta tämän leffan perusteella hän tuntuu kertaheitolla sympaattisemmalta tyypiltä kuin kukaan muu tietämäni supersankari.

perjantaina, toukokuuta 02, 2008

Ongelmat

Tiedättehän sen tilanteen, kun haluatte ulos makuuhuoneesta (sellaistakinhan saattaa joskus sattua), mutta ette pääse sieltä, koska ulkopuolella kissa hakkaa suljettua ovea maanisesti eikä silloin sitä ovea pidä avata, ettei anna kissalle väärää viestiä? Niin sitä minä vaan että... Anteeksi? Mm? Ette tiedä? Ai... Joo no, en minäkään tietysti tiedä... Kenellä sitä nyt sellainen kissa...

keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2008

Nykynuoriso

Olin Korkeasaaressa ihmisteni kanssa. Sää oli tarkoitukseen täydellinen: ei kylmä, ei kuuma, ei aurinkoinen, ei harmaa. Tästä huolimatta saarella vallitsi erikoinen ja paheksuttava muoti-ilmiö: kaikki asukit makasivat hiljaa paikallaan ilmeisesti jonkinlaisessa kuolemaa käsittelevässä performanssihengessä. Leijonilta tätä osaa tietenkin odottaakin, mutta tällä kertaa rötköttivät kaikki muutkin. Kuulkaas nyt, hyvä eläinkansa: on sitä lämpimämmissäkin oloissa täällä joskus oltu. Ryhtiä!
Virkistävänä poikkeuksena esiintyivät kuitenkin anarkistiset kamelivauva (hölkkäsi!), teini-ikäinen takini (riehui koko muun eläintarhan edestä) sekä karhut (ne leikkiä lyövät). Ihailtavan reippaina olivat myös kaikki kolmesataa miljoonaa kanadan(?)hanhea, jotka ilmeisesti myös paheksuivat muiden letargiaa ja siksi jakoivat joukkonsa kuhunkin aitaukseen ja tarhaan tepastelemaan ja kiljumaan varsinaisten asukkaiden puolesta.

perjantaina, huhtikuuta 25, 2008

Nauraminen kielletty!

Minä harjoitan sensuuria. Tunnen sen johdosta syyllisyyttä ja huonoutta, mutta silti teen niin.
Luen jokaiselle eskariryhmälleni, vuodesta toiseen, mm. Tove Janssonin Vaarallisen matkan sekä Kornei Tsukovskin (en saa ässälle hattua!) Tohtori Ain. Ensiksimainitusta jätän kylmästi ja paatuneesti lukematta kohdan "Kun Nipsu yöllä ripulin sai siinä nuotiolla, hän sanoi: - Syy on sipulin, se taisi raakaa olla!" Jälkimmäisestä sensuroin saman linjan mukaisesti sanat "kakkahätä" ja "ripuli", joista vaivoista pienet srutsinpojat ja virtahepolapset muunmuassa kärsivät. (Jäljelle jää kyllä silti vielä monen monta vaivaa ja voihketta.) Toimin tällä tavoin siksi, että olen vuosien varrella oppinut, että kuusivuotiaiden ryhmä jää näihin sanoihin kiinni niin, ettei tarinaa tahdota päästä jatkamaan laisinkaan. Ja kun päästään, on tarinan lanka kadonnut pieniltä kuulijoilta. Sellainen on kakkahuumorin voima: mahtava. Seuraavien kymmenen minuutin ajan menee korvista ohi kaikki mitä ope sanoo, koska jokaisen lapsukaisen täytyy vähintään sen aikaa toistaa näitä herkullisia vessasanoja eri äänenvoimakkuuksin ja samaan aikaan hihittää hysteerisesti. Näin vuosien kuluessa kumuloitunut voipumukseni on lopulta johtanut tälle sensuurin tielle.

Ihan pari juttua vaan

Aurinko vain paistaa paistamistaan. Vappuna on kai sitten lunta?
Kevät on lopullisesti käynnissä, kun vuoden ensimmäinen aamuöinen kävely halki Helsingin on suoritettu. Kirjattakoon lievä protestini Torkkelinmäen sijoittamisesta hankalasti tielle keskustan ja Hesarin välillä. Muutenkin koen, että ylämäkiä on kauniissa pääkaupungissamme ehkä tarpeettoman paljon. Muuten ei juuri nyt ole valittamista, kiitos.
Ai niin paitsi se, että ei ole arkipäiväisiä, edullisia aamiaispaikkoja. On sellaisia, joista saa kahvia ja pullaa tai leipää, mutta joskus ihmisen vain olisi saatava jotakin enemmän. Pancakes vaikka, ja kaikenlaista perinteellistä diner-ruokaa. Ainaskin nyt sentään kananmunia kaikin tavoin valmistettuina ja pekonia. Että jos se vielä kirjattaisiin, niin sitten ei oikeasti ole enempää tällä kertaa.

tiistaina, huhtikuuta 22, 2008

Iloinen sielu ärtyisässä ruumiissa

Olin Meilahdessa edustamassa hiukan hermostunutta elimistöäni (ei mitään pahempaa, pikkuisen harmistunut ruuansulatusputkisto vain), ja sinnekös on tehty sokkelo ja temppurata kävijän iloksi! Tulin iloiseksi absurdiudesta navigoidessani väliaikaisten opasteiden ja loputtomien käytävänmutkien viidakossa. Oli oikeasti hankalaa löytää sekä sisään että ulos paikasta. Minut remontti teki hyväntuuliseksi, mutta voin kuvitella, että siellä työskentelevien mielipiteet saattavat olla toisenlaiset.
Nauratti myös se, kun kanssani asioinut ihminen palasi luokseni joltakin niistä sairaalahenkilökunnan moninaisista ja salaperäisistä reissuista, joiden aikana potilas odottelee mitään mistään tietämättä erilaisissa tiloissa; tällä kertaa tämä reissultapalaaja kertoi minulle, että kirurgi joka leikkasi reilut kymmenen vuotta sitten elimistöni (joka tuolloin kiukkuili hiukan enemmän) väittää, että olen vaihtanut nimeä leikkauksen jälkeen, koska hän ei muista minua (nimeni on sama kuin leikkauksen aikoihin ja kaikkina muinakin aikoina elämässäni). Minä en tiedä miksi kirurgi haluaisi muistaa minut sieltä ikiaikojen takaa, enkä miksi tämä asia häntä painaa niin, että sanansaattaja tuli siitä minulle kertomaan. Oli miten oli, huvituin ja poistuin paikalta erinomaisen aurinkoisella mielellä.

perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

Opena

Opena on turhauttavaa tankata samaa asiaa lapsille loputtoman tuntuisesti eri kanteilta ja eri sanoilla ja odottaa (ja odottaa, ja selittää ja odottaa, ja selittää) että uudet käsitteet loksahtaisivat kohdalleen pienissä päissä. Palkitsevaa taas on se, kun seuraavalla viikolla sanoo pienille hiukan pelokkaasti, että "Nyt olis tällainen tehtävä taas" ja he sanovat huolettomasti, että juu juu, kyllä tää tiedetään, saaks jo alottaa tekemään, tää on kyllä vähän tylsää kun on niin helppoa. Siitä kohdasta minä tykkään, ja salmiakista.

maanantaina, huhtikuuta 14, 2008

Hauskuuden olemus

Satuinpa tänään taas olemaan markkinatutkimuksessa, ja siellä opin asian jota en ennen tiennyt: jos ihmiselle näytetään kaksi uutisankkuria kävelemässä sääkartan luokse ja seisoksimassa siellä säätyypin seurana tämän puhuessa rännästä, se on jostakin syystä aivan tavattoman huvittavaa. Väkijoukko sääkartan edessä! Hee hee hee. Hihityttää vähän vieläkin. (Näemme kaikki tässä selkeästi sen, kuinka hyödyllinen minun täytyykään olla markkinatutkimuksen tekijöille. Ja maailmalle.)

perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Minäkuva

Kuulin päiväkodissa pätkän keskustelua pienen tytön ja pienenpienen tytön välillä. Pienenpieni sanoi juuri pöyristyneenä: "Minä en ole pieni! Minä en ole PIENI!" Koko ajatus ei ilmeisesti koskaan ollut tullut hänelle mieleenkään ennen juuri sitä hetkeä. Jonkin ajan kuluttua osuin kuulemaan toisen pätkän keskustelua pienenpienen ja kahden pienen välillä. Pienenpieni sanoi parhaillaan: "Sä olet iso, ja säkin olet iso. Ja mä olen vähän iso. Mutta sä et osaa pelata tätä peliä, ja mä osaan!" Vielä myöhemmin kuulin pienenpienen vielä palaavan aiheeseen: "Miksi sä sanot mulle että mä olen pieni? Miksi sä sanot niin?"
Myöhemmin pihalla eräs ope huusi pihan poikki pikkupojalle, että "What's up?" Syystä tai toisesta tämä sai aikaan sen, että pikkupoika karjui vastaan: "MÄ EN OLE TYTTÖ!" Opettaja myönsi tämän auliisti ja yritti uudelleen tiedustella, miten sujuu. "ME EI OLLA TYTTÖJÄ!!" mylvi pikkupoika yhä närkästyneempänä ja hämmentyneempänä, ja opettaja päätti että ehkä sen keskustelun voi vaikka jättää siihen.

keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Puolustusreaktio

Olen tottunut olemaan hiukan puolustuskannalla mitä tulee rakkauteeni Stephen Kingin kirjoja kohtaan. Yliopistossa aikanaan käytti joku opettaja Kingiä esimerkkinä huonosta, ei-oikeasta kirjallisuudesta, jota me korkeastikoulutetut ja syvälliset ihmiset sentään emme harrasta. Myös vähemmän snobistisen väestön keskuudessa on paljon ennakkoluuloja Kingiä kohtaan, erityisesti koska hän on kauhukirjailija.
Kukin alallaan, on lähtökohta. Kukaan ei tykkää kaikesta, eikä mistään tykkää kaikki. Tämä on välttämätöntä ja hyvä. Kuitenkin sanon nyt tässä, että Stephen Kingiä ei ole syytä karsastaa siksi, että hän on huono kirjoittaja tai siksi, että hän kirjoittaa kauhua. Huono hän ei ole; ei kaikkien makuun, mutta ei huono. Ja se mitä hän kirjoittaa on spekulatiivista fiktiota; ei lainkaan kattavasti tai välttämättä edes suurimmaksi osaksi sitä, mitä monelle tulee mieleen sanasta kauhu. Perinteisen kauhugenren vierastajille suosittelen Kingiltä ainakin kirjoja Hearts in Atlantis, Lisey's Story ja viimeisintä, Duma Key. Kaikissa näissä on myös pelottavia elementtejä, mutta niistä ei tarinoissa ole kysymys, eivätkä ne tee näistä kirjoista kauhukirjoja sen enempää kuin kirjasta tekee romanttisen romaanin se, että siinä esiintyy myös rakastuneita ihmisiä. Nämä ovat kirjoja ihmismielestä heikkoudessaan ja urheudessaan, identiteetistä, muistista, rakkaudesta kaikissa sen muodoissa, lojaaliudesta. Ja menettämisestä.

perjantaina, huhtikuuta 04, 2008

Huimaavat näkymät

Näin dokumentin kyborgiteknologian edistysaskeleista. Ne ovat huimia! Käsivarsiamputoiduilla ihmisillä on jo käytössään ropottikäsiä, jotka liikkuvat ajatuksen voimalla niin kuin oikea käsivarsi ja käsi. Että kun henkilö ajattelee että laitanpa tästä käden nyrkkiin, niin se ropottikäsi menee nyrkkiin! Tämä on niin hienoa. Mutta ei ehkä kuitenkaan niin hienoa kuin se, että laittamalla sähköimpulsseja aivoihin voidaan käytännössä kokonaan tukahduttaa Parkinsonin taudin vapina- ja jäykkyysoireet, jotka pahimmillaan lamauttavat ihmisen aivan tyystin. Siellä ne parkinsonistit hölkkäsivät ja tanssasivat vetreinä kuin nuoret hirvet! (Ehkä nuori hirvi ei ole kauhean vetreä. Minä en tiedä. Tällaisesta ei ole ollut koulutusjärjestelmässä puhetta. Mutta nämä ihmiset kuitenkin olivat!)

torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Ilmiö

Menin tänään Stockmannille, koska ihminenhän tarvitsee kirjoja. (Ja kenkiä. Plääh.) Tyrmistyksekseni sinne oli laitettu Hullut päivät. Niin harvoin kuin minä nykyään Akateemisessa käyn, luulisi että saisivat tungosjuhlansa mahtumaan muille ajoille; niin minä ajattelin oikeutetun närkästyksen vallassa keltaiset banderollit nähdessäni, mutta menin sitten kumminkin sisään kun kerta sinne saakka olin mennyt (kyllä, olin taivaltanut Stockmannille saakka Elielinaukiolta. Ylämäkeen järven jäällä. Hevonen nääntyi puolimatkassa, jouduin jättämään reen.) Mutta hämmennys ja ilo olikin suuri, sillä ei siellä sen kummempaa tungosta ollut kuin muulloinkaan. Ihan kivutta ostin jopa kengät, kirjoista puhumattakaan. Paitsi siellä Akateemisessa kyllä hiukan kirvelsi, kun kaiuttimissa olivat tauotta äänessä joku nuori mies ja nainen, jotka luettelivat mitä kirjoja Akateemisessa myydään ja kuinka ällistyttävän hienoo se on. Sen haluaisin tietää, että onko tosiaan tutkittu, että Hullujen päivien asiakkaita ilahduttaa se asioiden luetteleminen, ja innostaa kuluttamaan rahaa.

keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008

Maailman huipulla

Minulle näytettiin tv-sarjaa, jossa ihmiset kiipeävät Mount Everestille. Tämä touhu on minusta jo sellaisenaan aivan kaistapäistä ja vastuutonta (se, että kiivetään Everestille - ei niinkään paljon se, että näytetään minulle tv-sarjoja). Tässä tapauksessa olin kuitenkin lisäksi vielä lievästi ällikällä lyöty sen johdosta, että sarjan kiipeäjät ovat jalattomia, pahasti astmaattisia, 71-vuotiaita tai toipumassa joko kahden viikon takaisesta munuaissyöpäleikkauksesta tai moottoripyöräonnettomuudesta, jonka jäljiltä selkärangan ympärillä on teräshäkki ja pää ja raajat ovat täynnä metallia. Ja tämä ei ollut mikään erikseen järjestetty vammaisurheilusuoritus, vaan tällaisia ne Everestille kiipeäjät ilmeisesti ovat. Että jos äimistellä tahtoo, hyvässä tai pahassa, niin tätä sarjaa voi käyttää siihen.