Torjuttu

Yleinen ongelma elämisen aikana on se, että kirjakaupassa kaikki kirjat tahtovat tulla ostetuiksi, vaikka selkä, pankkitili ja asunto eivät yhtään ole suunniteltuja tähän. Minä olen viime aikoina törmännyt eksoottisempaan ja vielä ahdistavampaan ongelmaan. Se on sellainen, että yksikään kirja ei kutsu minua, vaikka laahustan ympäri Akateemista kirjakauppaa puolentoista tunnin ajan, lahjakortti tai käteinen ojossa, valmiina ja halukkaana kantamaan, maksamaan ja pinoamaan työpöydän oikeaan päätyyn monitorin viereen ja taakse. Miksi näin on? Mitä olen tehnyt loukatakseni kirjoja? Mikä minussa työntää niitä luotani?
Samalla kysyisin myös sitä, että miksi eräät henkilöt, kuten esimerkiksi Connie Willis, Stephen King, Kaari Utrio, Vernor Vinge, Lisa Jewell, Neil Gaiman, Julia Quinn ja Neal Stephenson eivät voi julkaista kirjaa sanotaan nyt vaikka kerran kuussa? Tai ehkä jos jakaisivat järkevästi keskenään, voisivat kukin julkaista vaikka vain joka toinen kuukausi. Heidän kirjansa pitävät aina minusta ja tahtovat lämpimästi tulla luokseni. He kirjoittavat ystävällisiä kirjoja.

Ajankulut ja harrasteet

Valvoin pienten ihmisten päiväunia. Yhtä ei nukuttanut ollenkaan, vaan hän hyöri sängyssään sinne tänne ja lauloi kuiskaten: "Happy perp pay poo poo" koko päiväunituokion ajan.

Pihalla lapset kantoivat etanoita pensaikosta samaa tahtia kuin minä sain niitä kannettua sinne takaisin. Etanoita puskaan viskoessani yritin välittää ympäristölle tuntemustani siitä, ettei etana ehkä tahdo joutua ämpäriin eikä tökityksi, vaan tahtoo istua siinä puskassa mistä löytyikin. Lasten ja minun välillä oli tässä ymmärrysvaikeus.

Mönkijät ja tankit

Sain ulkomailla tyypillisen tartunnan: virus valvottaa öisin, kummittelee unissa ja hallitsee puheenaiheissa. Tarttuvuus on suuri, itämisaika lyhyt. Oireet jatkuvat muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Toiveet siitä, että rakenteeltaan yksinkertaiset ja rajoittuneet humanistiaivot olisivat taudilta turvassa ovat osoittautuneet surullisen turhiksi; kuitenkin on havaittavissa pitempikestoista ja kompleksisempaa oireilua insinöörityyppisessä potilaassa.

Tiivistelmä

Viime aikoina olen tavannut hyviä ihmisiä Cambridgessä, puntannut, saattanut muita hyviä ihmisiä lentokentälle koto-Suomessa (ihanainen Helsinki-Vantaa, söin taas hyvää caesar-salaattia siellä), myynyt lippuja, jätskiä ja limsaa minigolfpaikassa (uskoakseni noudatin perinnettäni ja sotkin parilla eri tavalla kassan ja lippukirjanpidon), ja pelannut pelejä vielä yksien hyvien ihmisten kanssa yötä myöten. Ja ollut saamaton ja veltto ja jättänyt väliin kahdet bileet. Ehkä koulujärjestelmän suorittama tehokas ehdollistaminen taas pätee ja syksy tuo mukanaan energian ja sosiaalisuuden.