Lauantai-iltana hypnotisoiduin tv-ruudun ääreen, koska näytettiin suorana Jukolan viestiä. En ollut kotonani, enkä saattanut lähteäkään kotiini ennen kuin oli aamu ja viesti loppui. Selittämätöntä kyllä, tämä oli aivan mahtavaa viihdettä. Erivärisiä pisteitä kartalla; välillä näkymä ryteikköön, jossa vilahtaa joku. Ja ylivoimaisena vetonaulana tasaisin välein taiteellista kuvaa männynoksista sillä aikaa, kun Antero Viherkenttä kuiskailee legendaarisella äänellään jonkun rastin luota, että nyt kohta tänne saattaa tulla jokin joukkue, tai saattaa olla että ei tule, ja onkos tuolla nyt joku, onko tuo suomalainen?
Nyt harmittaa, että suunnistusta ei tule koko ajan telkkarista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti