Minun äitini teki kirjastossa töitä koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Itsekin tein kirjastossa töitä sijaisena ja kesäisin. Silloin nuorena siis. Tätä on nykyisin vaikea uskoa. Elämä nimittäin kuljetti minut asumaan paikkoihin, joissa ei ollut kirjastoa lähellä, ja mieleni se kuljetti sellaiseksi, etten halua viedä minnekään pois luotani sellaisia kirjoja, joista pidän. Kirjojen täytyy asua minun luona. Kymmenen vuotta elin kuin Ruusunen unessaan, muistamatta ollenkaan että sellainen ihme kuin kirjasto on olemassa.
Äänikirjoista innostuminen on tuonut mukanaan kirjaston. Siellä ei itse asiassa ole ihan kauheasti minua kiinnostavia äänikirjoja cd-muodossa (joitakin sentään kuitenkin), mutta prosessin kuluessa olen alkanut varovaisesti lähentyä uudelleen koko kirjastolaitoksen kanssa. Nyt olen jo käyttänyt lainausautomaattia! Ja palautusautomaattia! Ja on se vaan ihmeellinen tunne, että on niin paljon kaikkea ihan ilmaiseksi! Mahdollisuudet aukeavat! Nimittäin, haluan minä vieläkin omistaa hyvät kirjat; mutta jos valitsee huolella, voi lukea kirjastosta keskinkertaisia kirjoja. Ja silloin kaikki toimii ihanasti.
(Puhumattakaan elokuvista ja musiikista.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Jos rakastat liikaa kirjoja, minä kysyn sinulta, miten käy minun, kun tunnet minut kannesta kanteen. Ja juoneni lakkaavat kiinnostamasta ja muistat ulkoa kaiken!
En vie divariin! Hyvään ei kyllästy.
Komppaan Taijamaita mutta varioin: jos kirja on tarpeeksi hyvä, niin kyllä se täytyy omistaa vielä senkin jälkeen kun sitä ei oikeasti aio enää koskaan lukea.
Lähetä kommentti