Kaikki hyvä

Pattereissa ei nyt sitten ole termostaatteja. Pienelle mielelleni on käynyt ilmi, että tämä johtaa siihen, että patterit lämmittävät täyttä hönkää. Ulkona on raikas -15 astetta, meillä kotona 28,5 astetta. Saan valita, vietänkö talvea vai hellettä!

Uudestaan!

Raportoin kesällä pariin otteeseen Lämpöpatterimiesten viehättävistä vierailuista kodissani. Näitä vierailuja on ollut monia. Ja ne jatkuvat vain. Eilen saimme taas varautua Lämpöpatterimiesten saapumiseen aamusta saakka, koska heidän täytyi irrottaa termostaatit kaikista pattereista. Kuten ilmeisesti lämpöpatterimaailmassa aina joskus täytyy. Tänään, mahdollisesti jo aamuvarhain, mahdollisesti iltapäivällä, he halusivat tulla mittaamaan sitä, kuinka lämpimäksi patterit minun asuntoni tekevät. Ja he ovat luvanneet tulla jonakin toisena päivänä, aamuvarhain tai ehkä vasta aika myöhään iltapäivällä, laittamaan termostaatit takaisin kiinni pattereihin. Olen kiinnostunut kuulemaan, millaisia asioita sitten seuraavaksi täytyy tehdä pattereille, ja montako eri päivää tarvitaan niiden asioiden tekemiseen. Ihanaa on, että tämän yhden rakennuksen lämpöpatterit tuottavat näin paljon puuhaa ja toimeentuloa Lämpöpatterimiehille!

Kuohuva alitajunta

Näin unta, jossa siivosin sellaisen pienen robotti-imurin avulla. Se oli kyllä vähän hienompi kuin ne mitä oikeasti olen nähnyt, se myös pesi lattian siitä kohtaa mistä imuroi. Minä sitten siirtelin huonekaluja sen tieltä. Se oli oikein hauska ja siisteydellisesti tyydyttävä uni, mutta jättäisin kuitenkin seuraavaksi tilauksen jollekin vähän ehkä jänskemmälle meiningille, kiitos. Ihan vähäsen tuntuu tuhlaukselta tämä imuroiminen unimaailmassa.

Aaaaaa

Kun joskus 7 tai 8 vuotta sitten kävin hammaslääkärillä, hän kehotti minua käymään taas viiden vuoden kuluttua. No, täsmällisen luonteeni mukaisesti soitinkin sitten tänään kaupungin hammashoidon ajanvaraukseen, epämääräisenä ajatuksenani asettua leppoisasti jonottamaan jotakin mahdollisesti tämän vuoden puolelle asettuvaa vastaanottoaikaa. Ajanvaraushenkilöpä lähetti minut rivakasti saman tien matkaan, ja parin tunnin kuluttua oli hampaat tarkastettu. Hammaslääkäri oli nauravainen ja mukava ja hampaani yhtä hyväkäytöksisiä kuin ennenkin: reikiä nolla. Saan kuitenkin käydä hygieenikolla rapsututtamassa hammaskiveä sun muuten kiillotuttamassa purukalustoani, ettei nyt ihan turhaksi jäisi tarkisteleminen.
Yrittäisin tuoda tähän hammaslääkärikauhutarinan makua kertomalla, että miellyttävän assistenttihenkilön antamat aurinkolasit valuivat hankalasti otsalle takakenossa maatessa, mutta en voi, koska henkilö asetti heti myös pienen vaahtomuovipalasen estämään tätä piinallista ilmiötä. Ei voi mitään: yhtä auringonpaistetta oli hammaslääkärilläkäynti. Uudelleenkin saan mennä kuulemma muutaman vuoden kuluttua.

Kolme viisasta miestä

Mainitsin kerran Neil Hardwickin pakinakokoelman, jossa hän puhuu Suomesta maahanmuuttajan silmin, rinnakkain suomeksi ja englanniksi. Hardwick's Sauce eli Neilin tähteet julkaistiin 80-luvulla. (2000-luvulla se aiheutti tuskia umpisuolileikkauksesta toipuvalle ulkomaanelävälle, jonka tikit nirskuivat nauraessa.)
90-luvulla tuli Philippe Guicheteaun Sunnuntaikirjeitä Suomesta/Courrier de Finlande. Se koostuu nimensä mukaisesti ranskalaisen Suomesta lähettämistä kirjeistä, ja käsittelee sekin Suomea maahanmuuttajan silmin, lämpimästi ja humoristisesti. Ja rinnakkain ranskaksi ja suomeksi.
2000-luvulla on saksalaisten vuoro. Roman Schatzin Suomesta, rakkaudella/From Finland With Love kertoo arvatkaa mistä: Suomesta maahanmuuttajan silmin. Se on riemastuttava pakinakokoelma suomeksi ja englanniksi (miksi ei saksaksi, Roman?).
Suosittelen jokaista näistä. Lisäksi toivoisin että loput maailman maat kunnostautuisivat piakkoin tässä kaksikielisten, Suomi-aiheisten pakinoiden asiassa. Hyvälle alulle on jo päästy. (Ja laittakaa se Musta tuntuu dvd:lle nyt jo.)

To bravely go

Näin kerran dokumentin NASA:n pikkuisten robottien urheista seikkailuista Marsissa. Kuten minulle toistuvasti käy, dokumentin näkeminen aktualisoi siihen saakka etäisen ja abstraktin kiinnostukseni aiheeseen, ja olen siitä saakka uskollisesti joka päivä käynyt katsomassa, mitä rovereille kuuluu. Uutisia tippuu harvakseltaan, mutta paljon on silti kaikkea ihan hirveän kiinnostavaa luettavaa. Spiritin ja Opportunityn vaiheiden seuraaminen saa minut tuntemaan ylpeyttä siitä että olen ihmiskunnan jäsen, ja myös huikeaa seikkailumeininkiä on siinä: että voi melkein reaaliajassa seurata avaruuden valloitusta ja uusien horisonttien tavoittelua. Siinä on jotakin suurta.

Talven ihmemaa

Ajelin bussissa ja panin merkille semmoisen ilmiön, että tämä kunnolla valkoinen, lumipeitteinen maisema herättää minussa rauhallisen ja turvallisen olon. Tuleekohan tämä jostakin lapsuuden kokemuksista, vaiko ehkä ylenpalttisesta joulupropagandasta? Että hanget valkeat nietokset ja silent night, holy night. Oli miten oli, niin hyvän mielen tuo. Pysy nyt lumi vielä!

Aikavääristymä

Olin päiväkodissa poikkeuksellisesti jo epäinhimillisen varhain, kun lapset vasta saapuvat sinne ja syödään aamupuuroa. Tämän johdosta en saanut vain hyvää puuroa, vaan myös muistutuksen ajan kiidosta ja korkeasta iästäni. Erästä neljävuotiasta olivat nimittäin tuomassa aiemmat sukupolvet, 9-vuotias isoveli ja 11-vuotias isosisko. Jotka olivat molemmat aivan erilaisia kuin silloin, kun heitä vuorollaan kuusivuotiaina opetin. Toinen oli pitkä ja kaunis kuin kirahvi! Ja molemmat niin aikuisia ja cooleja ja vaikuttavia. Missä välissä heistä oikein on voinut tulla sellaisia, kun eilen vasta olivat pieniä ja piiperöisiä?

Kolme kirjaa

Kun olin lukenut Time Traveler's Wifen kolme tai neljä kertaa, aiheutti merkillepantavan terävä havaintokykyni sen, että huomasin sen kannessa mainoslauseen: "This is the new The Lovely Bones."
Tämän takia oli tietenkin saatava lukea tämä Lovely Bones. Onnistuttuani tilaamaan sen parin vaikeuden kautta (ja löydettyäni sen sitten kirjakaupan hyllystä halvemmalla) luin odotellessani Alice Seboldin toisen teoksen The Almost Moon. Se oli kolkko kirja. Kirjailijan ja minua viisaampien ihmisten mielessä sen tarina varmaankin johtaa johonkin, mutta minun mielessäni ei, ja kaikki siinä tuntuu turhalta ja hukkaanheitetyltä.
Tämä ei luvannut hyvää, mutta kun The Lovely Bones sitten aikanaan saapui, se oli helpotus. Tämä kirja on kaunis. Se voisi helposti olla kolkko, kuten Seboldin seuraava teos, mutta ei ole. Se on optimistinen ja lämmin. Se voisi melkein olla liian lässy, mutta ei kuitenkaan ihan ole, vaan pysyy lakonisuudellaan viivan oikealla puolella. Kannattaa. (Mutta ei se Time Traveler's Wifelle vedä vertoja.)

Yksijalkainen kommunikaatio

Tänään minulle on jutellut tyyppi webkameran kautta. Minulla ei ole koneessani kameraa eikä juuri nyt edes mikrofonia, joten yksipuolista oli juttelu. Mutta sitä oli minun kovin vaikea hahmottaa, että vaikka toinen puhuu ja katsoo silmiin, niin se ei silti näe eikä kuule minua. Sain vallan hupia siitä, kuinka vaikeaa oli olla ääntelehtimättä ja vilkuttelematta ruudulle. Toinen osapuoli, joka sai jutteluunsa vastaukset kirjallisesti, koki tahollaan hassuutta, kun oli ihan kuin olisi jutellut vanhassa scifi-elokuvassa tietokoneelle.

Huvi ja hyöty

Olen löytänyt brittisarjan QI. Sitä juontaa ja tuomaroi Stephen Fry, jokahan on niin nerokas että sitä on vaikea sekä käsittää että sanoin kuvata. Tässä ohjelmassa hän kysyy vaihtelevalta joukolta enemmän tai vähemmän hauskoja brittijulkkiksia erilaisia asioita, joita yleensä on mahdotonta kenenkään muun kuin Stephen Fryn tai Googlen tietää. Sitten hän kertoo sen oikean vastauksen jota kukaan ei tiennyt, ja se on ohjelman nimen mukaisesti quite interesting. Mutta varsinaisesti kuitenkin on oleellista se yleinen älämölö, sekasorto ja kikatus, joka tapahtuu kysymyksen ja oikean vastauksen välissä. Siitä tulee hyvälle tuulelle vaikka mikä olisi.

Epidemia

Olin päiväkodissa. Lounaalla puolet väestöstä koki tuikitavallisen jauhelihakastikkeen vastenmieliseksi ja suostui syömään vain paljasta pastaa. Kummaa touhua. Mutta annas kun päästiin välipalaan. Yksi tahtoi riisimuronsa kuivina, ilman mitään muuta. Ja sitten toinen:
"Teacher, I don't like this."
"The pear? Take one more bite and you're fine."
"No, I don't like this."
"What, the strawberry soup?"
"No, this! In my cup! I don't like the water!"

Elämän käyttöohjeet

Isona aion julkaista bestseller-teoksen, joka sisältää elämänohjeita. Tärkeitä, käytännöllisiä, filosofisia ja kiivaasti koettuja opetuksia meidän jokaisen elämään. Olen koonnut materiaalia jo vuosia.
Älä kaada punaviiniä lakanoille.
Älä hengitä sisään kahvijauhetta.
Älä pudota e-pilleriä viemäriin.
Älä kaada kahvia lakanoille.
Älä vedä ylähyllyltä päällesi terävää esinettä.
Älä kaada punaviiniä kannettavaan tietokoneeseen.
Älä kaada pastaa pois veden mukana.
Älä pudota kirjaa naamallesi lukiessasi sängyssä.
Tiedän, että elämä ilman tätä kirjaa on silkkaa vaellusta varjojen laaksossa. Siksi halusin nyt antaa tämän pienen annoksen tukea ja apua kantamaan meitä kaikkia siiheksi, kun opas on valmis.

Talvielämää

Talvi on ihana, vaikka täällä ei olekaan lunta. Siksi, että telkkarissa on esimerkiksi tänään pikaluistelua, ampumahiihtoa, yhdistettyä ja maastohiihtoa. Ei tarvitse itse laisinkaan käyttää aikaansa pakkasessa reuhuamiseen, kun voi päivät pitkät sohvalla katsella sitä, kun ammatti-ihmiset tekevät sen meidän muiden puolesta ja paljon paremmin. Talvisin aina arvelen, että maastohiihto on kaikkein onnellisin penkkiurheilulaji, vaikka kesällä tiedänkin että se on yleisurheilu.

Ruuanlaiton eksistentialismi

En taas oikein keksi mikä olisi se ruoka jota söisin. Olen siksi viime aikoina syönyt tavattoman paljon leipää. Leivän päälle voi laittaa monia eri asioita! (Mmmm, tomaatti ja aromisuola.) Ja sen voi laittaa paahtimeen tai uuniin tai sitten ei. Ja syödä kahvin tai maidon kanssa yhtä lailla! Myös banaani ja omena ovat olleet elimistöllä hittejä nyt. Onneksi kerran viikossa saan päiväkodissa tasapainoisen aterian kaikkine härpäkkeineen. Siellä tekee kyllä mieli kaikkea mitä tarjotaan, kun ei sitä tarvitse itse miettiä eikä laittaa. Olisipa kotonatyöskentelevillä huithapeleillakin työpaikkaruokala!

Kerää koko sarja!

Ne olennot ja esineet jotka ovat joskus olleet samassa tilassa kanssani ja/tai lukeneet tätä blogia tietävät, että on olemassa tv-sarja, jossa kalastetaan rapuja. Ja että se on minusta parasta mitä maailmassa on keksitty, eikä laisinkaan absurdia. Nyt minun on kuitenkin myönnettävä, että jopa minun absurdiusaistiani kutkuttaa se, että rapusarjan huiman menestyksen ansiosta on maailmaan syntynyt myös tv-sarja jossa kalastetaan hummereita, sarja jossa ajetaan rekka-autoa, sarja jossa kaadetaan puita, ja sarja jossa porataan öljyä. Tämä riemastuttaa minua, enkä malta odottaa että ehtisivät kehittää sarjan ikkunanpesijöistä ja suntioista.

Viina, terva ja... mikäs se oli

En ole kova saunomaan. Oikeastaan aivan päinvastoin. En kykene muistamaan, minä vuonna olen viimeksi saunonut - ennen kuin joulukuussa. Silloin nimittäin hämmästytin itseni ja asiantuntijat varaamalla viikoittaisen saunavuoron. Se ei oikeastaan ole minun syytäni, vaan ajoittain täällä majailevan ulkomaanelävän. Mutta minä siellä kuitenkin nyt säntillisesti joka perjantai käyn saunomassa, kun kerta on varattu ja eurosia siitä maksan. Ulkomaanelävä viuhtoo ulkomailla sillä aikaa eikä käy saunassa, vaan onnellisena ajattelee että siellä se saunavuoro on siellä Suomessa. Että sillä lailla minusta ei käy tasan tämä.
Ostin nyt kummiskin kaupasta kolmea erilaista hajua, joita on tarkoitus laittaa löylyveteen (jota heitän yleensä yhden kerran siellä saunoessani), koska kaupassa tuntui että sellainen kuuluu tällaisen säännöllisesti saunovan kunnon suomalaisen elämään. Ehkä jotakin muutakin kuuluisi, mutta siitä en tiedä.

Muumion koston paluu

Onpa tullut pidettyä lomaa tästä kaunokirjallisesta suurhankkeesta, jota leikillisesti blogiksi kutsun.
Vakuutan kuitenkin, etten ole muuten elbaillut enkä lorttoillut, vaan tunnollisesti matkustellut Keski-Euroopassa ja Turussa, viettänyt joulunalusta ja joulua ja uudenvuodenalusta ja uuttavuotta ja tehnyt töitäkin ja löytänyt uusia tv-sarjoja ja ollut sosiaalinen ja unohtanut käydä kävelyllä ja alkanut taas uudelleen käydä kävelyllä ja nauranut makeasti muutamalle asialle. Ja yhden kerran itkenyt ja yhden kerran pessyt veljyen uuden asunnon ovet. Ja vielä muitakin asioita! (Sekä pessyt että muuten toimittanut.) Ja lukenut sekä kuunnellut hyviä kirjoja. Että kyllä on kelvannut, ja nyt aurinkokin laskee vasta 15.47, joten paranee vaan!