Olin Meilahdessa edustamassa hiukan hermostunutta elimistöäni (ei mitään pahempaa, pikkuisen harmistunut ruuansulatusputkisto vain), ja sinnekös on tehty sokkelo ja temppurata kävijän iloksi! Tulin iloiseksi absurdiudesta navigoidessani väliaikaisten opasteiden ja loputtomien käytävänmutkien viidakossa. Oli oikeasti hankalaa löytää sekä sisään että ulos paikasta. Minut remontti teki hyväntuuliseksi, mutta voin kuvitella, että siellä työskentelevien mielipiteet saattavat olla toisenlaiset.
Nauratti myös se, kun kanssani asioinut ihminen palasi luokseni joltakin niistä sairaalahenkilökunnan moninaisista ja salaperäisistä reissuista, joiden aikana potilas odottelee mitään mistään tietämättä erilaisissa tiloissa; tällä kertaa tämä reissultapalaaja kertoi minulle, että kirurgi joka leikkasi reilut kymmenen vuotta sitten elimistöni (joka tuolloin kiukkuili hiukan enemmän) väittää, että olen vaihtanut nimeä leikkauksen jälkeen, koska hän ei muista minua (nimeni on sama kuin leikkauksen aikoihin ja kaikkina muinakin aikoina elämässäni). Minä en tiedä miksi kirurgi haluaisi muistaa minut sieltä ikiaikojen takaa, enkä miksi tämä asia häntä painaa niin, että sanansaattaja tuli siitä minulle kertomaan. Oli miten oli, huvituin ja poistuin paikalta erinomaisen aurinkoisella mielellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti