After my own heart

Tarinassa esiintyi haarniska, ja kysyin tietävätkö lapset mikä se on. "Eeeen..." sanoivat he, ja "Se on sellainen rautajuttu." Kerroin sitten kursorisesti, että mikä ja miksi. Eräs kuusivuotias nyökkäsi ystävällisesti ja sanoi: "Mutta kun jalkajousi keksittiin, haarniskasta tuli turha. Jalkajousella menee siitä läpi."

Historian havinaa

Uusi esikoululainen kertoi, että hänen isoveljeltään on irronnut jo 7 hammasta. Sanoin, että muistan hyvin hänen isoveljensä, joka oli eskarilaisena pari vuotta sitten. Ällistynyt hiljaisuus. Sitten kysyi toinen lapsi varovaisesti, satunko tuntemaan hänen isosiskonsa. Kyllähän minä satun, kolmen vuoden takaa. Kävimme läpi koko ryhmän, jonka yhdeksästä lapsesta kuuden isosisaruksia olen opettanut. Ansaitsin tällä valtavaa kunnioitusta. Onhan se loppujen lopuksi aika mahtavaa, kuinka vanha ihminen voi olla.
Eräs esikoinen ei halunnut jäädä paitsi koko hommasta ja kysyi toiveikkaana, opetanko myöhemmin hänen pikkusiskoaan. Tätä jäämme nyt yhdessä toivomaan tulevaisuudelta.

Ommmmmm

Matkailu on rentouttavaa ja on tärkeää päästä irti arjesta. Tätä sopii toistaa yrittäessään keksiä kuinka saa käsilaukun, repun ja veljyen makuupussin olemaan yhteensä yksi kappale käsimatkatavaroita, koska ihastuttava lentoyhtiö perii parikymmentä euroa jokaisesta ruumaan menevästä asiasta. Sitä voi toistaa myös miettiessään, kuinka siirrytään mahdollisimman vähällä rahalla ja hankaluudella myöhään illalla ihastuttavan lentoyhtiön luokse Tampereelle sekä sitten aamuyöllä, kun kulkuneuvot eivät kulje, lentokentältä Cambridgeen, ja Cambridgessä majapaikkaan. Joka on pöydän alla olohuoneen päädyssä.

Perjantai-illan huumaa

Viime yönä klo 3.20 matkasin yöbussilla 210N keskustaan, vaihdoin siellä yöbussiin 600N, ajoin hiljaiselle omakotikadulle jossakin päin Vantaata, vaihdoin bussiin 61T ja ajoin lentokentälle, jonne onnellisesti saavuin joskus viiden jälkeen aamulla, ruusunpunaisen auringonnousun aikaan. Näinkin voi näinä reittioppaan aikoina öitänsä käyttää.

Eroottinen mestariteos

Eilen iltasella kun ei ollut olympialaisia tarjolla katsoin sen sijaan Emmanuellen. Sen ensimmäisen ranskalaisen, jossa on Sylvia Kristel. En ole nähnyt sitä ennen, vaikka olen jo iso. Nyt tiedän, ettei olisi tarvinnutkaan nähdä. Koko homma on aivan kaistapäinen, eikä edes hyvällä tavalla: vuorotellen pitkästyttävä ja ällöttävä, ja koko ajan älytön. Opinpa kuitenkin Aikuisen Naisen määritelmän: hän harrastaa seksiä kaiken kanssa mikä liikkuu, suoltaa suustaan jonkinlaisella satunnaisgeneraattorilla tuotettua pseudofilosofista huppaa siitä seksistä jota harrastaa kaiken kanssa mikä liikkuu, ja meikkaa itsensä pellen näköiseksi. Seuralaiseni tiivisti kotikatsomon tunnelmat osuvasti sanoilla "What the fuck?"

Silmien urakka

Lauantaina alkoivat olympialaiset, joita olen sittemmin istunut katsomassa sohvaan liimattuna. Paitsi juuri silloin lauantaina, jolloin jätin katsomatta olympia-ammuntaa ja katsoin sen sijaan laserammuntaa, pikku-ukkotykkiammuntaa ja miekkailua Ropeconissa. Muitakin asioita siellä osui silmiin, vaikka en niitä varsinaisesti katsonut. Ja ihmisiä, joita katsoin ja halasin. Mutta sitten olenkin katsonut urheilua. Ja kilpailua, ja urheilua, ja kilpailua. Oi ihanuutta! Kaikki omituiset lajit ja kaikki omituiset maat kerralla, eikä tarvitse miettiä miten aikansa käyttäisi.

Ryskettä

Vietettiin jenkkifutisteemapäivää katsomalla ensin Wolverinesin ja Saintsin ottelu Velodromilla (koleassa sadesäässä, mutta mukavaa silti) ja sitten kotona heti perään Oliver Stonen Any Given Sunday, jossa on hienoja pelikohtauksia ja paatosta. Taas kerran sain uudella tuoreudella tuta, kuinka tämä laji jotenkin kauhean intuitiivisesti miellyttää minua, ja kuinka eurooppalaistyylinen jalkapallo jää sen rinnalla minulle aivan käsittämättömäksi.

Ihmisyyden ihanuus

Olin yöllä tarkkailemassa nörttejä omassa ympäristössään, ja se oli onnellista. Tapahtuma on niin täysin erilainen ja samalla niin kovasti samanoloinen kuin se minulle omempi, että olin vallan lumoutunut atmosfääristä. Se yhteisön kokoontumisen tunne on ihana; se, kun samanhenkiset ja toisiaan vaistomaisesti tajuavat ihmiset puuhaavat kukin omiaan ja yhteisiä asioita samassa paikassa samaan aikaan. Istuin siellä tuntikausia vain hengittämässä yhteisyyden ja talkoohengen ilmaa, joka osoittautui hurmaavan väkeväksi kaasuksi tällaisessakin tapahtumassa, jossa itse olin ulkopuolinen. Lisäbonuksena koko juttu on varsin esteettinen, kun suuren hallin pimeydessä hohtavat lukemattomat näytöt ja ledit.