sunnuntai, toukokuuta 11, 2008
Taijamai luonnon helmassa
Olin vanhempieni takapihalla, koska äitini oli pyytänyt minua poimimaan maljakkoon narsisseja. Tunnistin erehtymättömällä luontotietämykselläni välittömästi narsissin pihan moninaisten kukkien joukosta, mutta sitten kaikki muuttui järjettömäksi. Minua pyydettiin poimimaan "keltaisia noiden pitkien narsissien takaa". Mitä? Ei niiden pitkien pitänyt olla narsisseja, niiden keltaisten piti olla narsisseja. Mitä nämä keltaiset sitten muka ovat, tiedustelin minä kärttyisästi. Narsisseja, sanottiin minulle. Nythän ymmärrätte, että tämä alkoi jo olla aika paksua. Jaaha, sanoin minä, ja mitä nämä valkoiset täällä sitten ovat? No nehän ovat narsisseja. Hahhaa, hauska juttu, ajattelin minä. Todella vakuuttavaa. Tämä vihreä tässä, tämä jonka neulasten sekaan talvella ripustetaan pihavalot, sen nimi on varmaankin NARSISSI, vai mitä? Näettehän miten mahdottomaksi ihmiselle tehdään näiden asioiden oppiminen. Herranen aika sentään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Olin äitini takapihalla puutarhassa. Narsissien tai tulppaanien poimimisen sijasta järjestin totalitaristiseen tapaan pihalle tuhoamisleirin. En muuten, mutta äitini kehotuksesta.
Voikukat saivat maistaa nurmiporaa, joka veivaa rikkaruohot juurineen maasta ja paiskaa ne päistikkaa tunkioon. Ensimmäinen lähti huonosti. Sai yrittää monta kertaa ennen kuin tuhoamisleirin uhri suostui irtoamaan maaperästä, johon hän oli niin kovin kiintynyt. Tuhoamismajurin motivaatio laski oitis sille tasolle, jolla mieluummin istuskelee laiturilla liottamassa varpaitaan kuin saattaa viattomia luontokappaleita manan majoille.
Kunnes massasurmaaminen pääsi toden teolla valloilleen. Nurmipora sahasi maasta irti voikukan aihioita toisensa jälkeen. Irtosi nuppunysiä, silppoutui leveitä lehvästöjä, vammautui pysyvästi vehreitä viuhkoja ja ennen kaikkea pirstaloitui pitkiä vitsin voikukkia sellaisiin pinoihin, ettei herkempi uskoisi yhdelle pihalle mahtuneen.
Luonnon tenhovoima oli tehnyt tehtävänsä ja tuhoamismajurin ominaisuudessa tein pahaa jälkeä vallattoman keltaisten viattomien luonnon kukkasten joukussa. Eiväthän ne mitenkään voineet tietää olevansa ei-toivottuja kaiken muun kasvillisuuden joukossa. Vaan eivätpä syvästi protestoineetkaan terrorismiani. Koen käyttäytyneeni kuin luomakunnan herra.
Lähetä kommentti