sunnuntaina, lokakuuta 12, 2008

Aasi ja porkkana

Haluaisin käydä kävelyllä. Noin niinkuin säännöllisesti. Se olisi terveellistä ja miellyttävää, ja ennen kaikkea, sellaiseen olen alkukodissani oppinut. Mutta kun asun yksin! Niin en saata käydä kävelyllä, koska yksikseni siellä pitkästyn viidessä minuutissa niin, että pakenen takaisin sisälle. Tätä on kokeiltu.
Olen jonkin aikaa ajatellut, että josko olisi kuulokkeissa jotakin viihteellistä (ei musiikkia, se ei riitä), saattaisin jaksaa kävellä yksikseni. Mutta kun äänikirjat cd:llä maksavat 40 e ja siitä ylöspäin, ja verkosta ladattuina tuppaavat tahtomaan luottokorttia.
Nyt äsken näin viimein, ensi kertaa konsaan, äänikirjoja alennuksessa! Suomalaisessa tapahtui tämä, ja siellä oli kai kolme äänikirjaa alennuksessa 12 euroa kappale. 12 euroa olen valmis sellaisesta maksamaan. Ostin siis äkkiä niistä kolmesta sen (Kaari Utrion) joka motivoi, ja tänään kävin ensimmäistä kertaa testaamassa teoriaa kävelyllä. Ja kyllä! Kirjaa kuunnellessa jaksoin vaivatta kävellä ympäriinsä vaikka kuinka, ja tapahtuu vieläpä se bonus, että tahdon mennä heti huomenna taas kävelylle, että kirja jatkuisi.
Nyt tärkeä avunhuuto kansakunnalle: tiedättekö divareita, joissa myydään äänikirjoja käytettyinä, edullisesti? Joo? Jos ette tiedä, voitteko perustaa sellaisen? Joo?

9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Oletko kokeillut kaupunginkirjastoa? Minä olen. Kirjojen lisäksi tarjolla on vallan maailmanluokan erinomaisia kuunnelmia. Tällä hetkellä minulla on pipodiskossani menossa 200 minuuttia espanjan kielen opetusta. Sitä pitää sen verran paljon kerrata ja palata takaisinpäin, että viihdettä riittää reilusti 200 minuuttia enemmänkin.

Sen jälkeen kaikki elämässä on varmasti ihan scorchio ja tequila!

Taijamai kirjoitti...

Dang, KIRJASTO. Paperikirjoja en ole kauhean hyvä lainaamaan, kun jos on hyvä niin tahdon että se on hyllyssä aina kun yöllä herään ja haluan lukea juuri sitä. Mutta tämä kuuntelemiskirja-asia saattais nyt kyllä tosiaan olla kirjastokortin arvoinen.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmaisiakin äänikirjoja on jonkin verran.

Taijamai kirjoitti...

Ikävä kyllä Audiobooksforfree on muuttanut aiemmasta systeemiään niin, että ilmaiset versiot on laadultaan onnettomia. Järjellisestä äänenlaadusta on maksettava.

Mari Koo kirjoitti...

Heitin kaipailusi myös Kulutusjuhlaan, ehkä sieltä tulee vinkkejä.

Taijamai kirjoitti...

Kas, kiitos Mari! Jos vaikka tärppäisi.

Anonyymi kirjoitti...

Tätä ei varmaan saisi sanoa, mutta kun sieltä kirjastosta lainatun kirjan heittää tietokoneelle, niin siellä se sitten odottaa seuraavaa kuunteluhetkeä hamaan ikuisuuteen. Lainaan niitä siis kirjastosta työmatkoille kuunneltavaksi, se on oiva tapa viettää kaksi tuntia päivässä autossa, niin että haluaisi ajan kestävän pidempään...

Unknown kirjoitti...

Olen itse ostanut kohtuuhintaisia (käytännössä uusia) äänikirjoja Helsingistä divarista, joka sijaitsee Fleminginkadulla, lähellä Helsinginkadun kulmaa, nimi ei juuri muistu mieleen.

Mutta noin virankin puolesta suosittelen kirjastoa ja sen kokoelmia.

Taijamai kirjoitti...

Hoo, aito, oikea vinkki! Luulen tietäväni sen divarin, ja sinne käy lapsosen tie lähiaikoina. Kirjastoon kans. Kiitän!