Tänään ajoin oman veljyeni kanssa bussilla 51. Se kulkee Hakaniemestä Konalaan, ja käy matkalla joka paikassa. Päivä oli aurinkoinen ja mitä sopivin kiertoajeluun, ja tunnelma oli iloinen. Helsingissä on niin monta paikkaa, ja niihin liittyy niin monia muistoja, ja tämä bussikyyti vei meidät niin moneen niistä yhdellä istumalla.
Tänään myös ajoin veljyeni kanssa autolla, ja kun se auto piti kerran työntää käyntiin, minä työnsin! Pääni paisui mahtavuudentunteesta muutaman hatunkoon. Veljyeni koki kiusalliseksi ja herrasmiehen maineelleen vahingolliseksi sen, että tuli koiranulkoiluttajien taholta nähdyksi istumassa ratin takana kitukasvuisen sisaren työntäessä autoa, mutta urbaanina ajokortittomana en suostunut vaihtamaan osia.
Jos olisin lyhyiden ja pulleiden ihmisten missikilpailussa, ja siellä kysyttäisiin minulta mitä asioita toivoisin, kuten käsittääkseni kysytään, ja odotetaan että vastaisin "maailmanrauhaa," niin ennen kuin ehtisin ajatella sitä maailmanrauhaa, möläyttäisin kysyjälle että "että ihmiset eivät saisi soittaa radio-ohjelmiin." Tämä on vakava ja kipeä aihe. Yhteiskunnassa rehottaa valtoimenaan radio-ohjelmiin soittaminen. Siitä on päästävä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Amen! Mikään ei ole pahempaa kuin radiossa avautuvat satunnaiset kansalaiset.
Lyhyiden ja pulleiden ihmisten missikilpailussa sä voittaisit heti. Siksi sellaista skabaa ei järjestetä, koska viihteenä se olisi perin tylsä ja yllätyksetön ja vielä myös tapahtumaköyhä. Eikä sinne saisi katsojat soittaa. Eipä ihme, etten omista televisiota.
Erinomaista ajattelua, Jii!
Quiet, or papa spank!
Lähetä kommentti