Ikkunastani näkyy lähitalon parkkirakennuksen kattokerros. Tämä on hieno asia sen vuoksi, että kun on äskettäin lakannut satamasta, tämän kattokerroksen betoniin muodostuu viemäriin valuneesta vedestä kaunis hermosolukuvio. Tiedättehän, sellainen dendriittimäinen.
Kirsi Piha puhuu Hesarin blogissaan ihmisistä, jotka pitävät periaatteenaan, etteivät lue (tai, oletettavasti, katsele) fiktiota. Olen tuntenut yhden sellaisen ihmisen, silloin kun olin eilisen teeren poika ja tunsin eri ihmisiä kuin nyt. Hän sanoi, ettei ymmärrä fiktion ideaa tahi pointtia (hän ei tosin käyttänyt sellaisia sanoja kuin pointti), koska eihän se ole totta. Tuolloin nuorena ja märkäkorvaisena en osannut muuta kuin nyökytellä ällistyneenä tälle aikuiselle auktoriteettihahmolle. Nyt kysyisin ehkä, että mikä on totta?
Tämän ihmisen ajatteleminen on sen jälkeen kuluneina vuosina usein ahdistanut mua. Miten vieras ja ankara täytyykään hänen mielensä maiseman olla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti