Bizarro-world

Katselin viime viikolla vähän joulukalentereita, mutta en silloin nähnyt yhtään ihan mieluista. Menin siksi tänään taas katselemaan. Lupaavin ehdokas oli lopussa sieltä missä sitä vielä viime viikolla oli. No, ei se mitään, lähdin toiveikkain mielin Prismaan, josta viime viikolla en onnistunut löytämään yhtään joulukalenteria. Tällä kertaa kysyin siis suoraan infosta, että mistähän löytyvät. "Suklaakalenterit on maitohyllyn lähellä ja lelukalenterit on leluosastolla." Jaa. Mutta kun tahtoisin paperisen kalenterin, jossa on vain kuvia. *Ällistys*. Infon henkilö soitti jonnekin ja selitti painokkaasti tämän erikoisen toiveen, ja kertoi sitten että sellaiset on ihan tyystin loppu kyllä.
Siirryin viereisen City-Marketin infoon ja kerroin heille, että etsin paperisia joulukalentereita, joiden luukuissa on kuvia. Infon henkilö soitti jonnekin ja selitti tilanteen. "Paperisia. Ei kun kuvia vaan." Hän palasi luokseni ja sanoi ylpeyttä uhkuen: "Sellaisia löytyy kyllä!" Niinpä löytyi, kolmea erilaista.
Missä välissä tällainen ilmiö tapahtui?

Buranaa, kiitos

Toisinaan minä olen kunnianhimoinen ja ryhdyn asennekasvattamaan lapsia. Se loppuu sitten aina aika lyhyeen, kuten tänäänkin. Kolme- ja nelivuotiaat istuivat värittämässä ja piirtämässä ja keskustelivat tyttöjen ja poikien väreistä. Minä siihen topakasti, että sellaisiapa ei olekaan, vaan kaikki värit on kaikkien värejä.
"Niin joo, mutta pinkki on tyttöjen väri."
"Ei kun ei ole, vaan yhtä lailla poikienkin väri."
"Joo, ope. Mutta pojat värittää poikien väreillä ja tytöt värittää tyttöjen väreillä."
"Ei kun, kuunnelkaas nyt, ihan kaikki värit on tyttöjen ja poikien värejä!"
"Mä en kuitenkaan väritä tyttöjen väreillä."
"EI OLE OLEMASSA TYTTÖJEN VÄREJÄ!"
"Hei mä voin ampua sua nyt kun mulla on harmaa ja se on poikien väri."

Historia

Kävin katsomassa Signe Branderin valokuvia Helsingistä. Näyttely on tällä kertaa Hakasalmen huvilassa, mutta Signe on pysyvä hahmo Helsingin historiassa. Näyttely on hieno, erityisesti se kun istutaan puoli tuntia ja katsotaan vertailukuvia Helsingistä reilut 100 vuotta sitten ja nykyaikoina. Perspektiivi on ihana asia.
Siinä diaesityksessä on myös kuva puutalosta, joka vastoin kaikkia odotuksia on säilynyt meille saakka. Annan erityisilahduspisteitä henkilölle, joka otti modernin kuvan siitä talosta ja laittoi pihalle seisomaan lapsia toppapuvuissansa. Kontrasti sadan vuoden takaiseen on herkullinen!

Ka!

Minä lottosin tänään. Baarissa kerrottiin, että on joku iso summa jaossa. Tämä innosti kaikkia! Minua kanssa, koska minusta homma on niin, että jos jotakuta innostaa niin varmana kannattaa minuakin.
Käytännön homma oli vähän hankala. Menin jonoon ja sitten vuorollani sanoin tytölle, että haluaisin lotota. Tyttö yllätti sillä lailla, että hänellä olikin jotakin kysymyksiä. En ollut yhtään varautunut kysymyksiin. Onneksi olen aina ollut todella hyvä monivalintatehtävissä. Sanoin tytölle, että "Koko! ... juttu. Koko juttu!" Ja sanoin myös että "Mitä? Mikä se on? No jokeri sitten!" Ja tämä johti siihen, että kaksi numeroa on mahdollisesti oikeassa paikassa, ja tämä saattaa tarkoittaa että saan R-kioskilta 2 euroa.
Arvelen, että tämä on aika hienoa. R-kioski ei yleensä anna minulle kahta euroa. Kokonaisuudessaan en silti ole aivan varma tästä lottoasiasta.

Paha jano

Kuusivuotias: "Saanko vettä?"
Kolmevuotias pikkuveli vieressä: "Mulla kans on vesihätä."

Ei mitään hätää.

Hädintuskin kolmevuotias toiselle: "Mörköä ei ole olemassa. Sitäpaitsi se pelkää mua."

Ikkuna maailmaan

Olen asunut tässä asunnossa seitsemisen vuotta. Kotini on ihana! Parveketta minulla ei kuitenkaan ole, enkä ole sitä suuresti surrutkaan, kun kahden kissan kanssa se pitäisi kovasti suurella vaivalla eristää. Sellainen on kummiskin vaiva tässä asunnossa, että kesällä aurinko paahtaa isoista ikkunoista sisälämpötilan epämukavan korkeaksi.
Tänä kesänä hoksasin sellaisen asian, että kun en kummiskaan päästä kissoja makuuhuoneeseen, voin - tadaa! - avata sen ison ikkunan!
Vau. Sisälämpötila on muuttunut paljon siedettävämmäksi, ja olo tietokoneella töitä tehdessä on kuin istuisin parvekkeella. Paitsi kivampi, kun ei tuuli osu minuun. Makuuhuoneeni ikkuna on niin iso, että aukaistuna lasi ulottuu pitkälle huoneeseen. Efekti on sellainen, että huoneessa on seinä auki.
Vau. Ulkoilma on vieressä. Kaikki tuoksut ja äänet tulevat luokseni. Kun sataa, menen ikkunaan, nojaan ulos ja nautin. Onni.

Montako huithapelia tarvitaan...

Kylpyhuoneestani paloi loisteputki kolme päivää sitten. Huone on ikkunaton. Onneksi kaupasta saa halvalla uuden loisteputken, ajattelin. Ja sitten käytin kolme päivää kylpyhuonettani (joka tietenkin on myös vessa) pimeässä. Kas, päivisin niin kivasti kajastaa eteisen kautta olohuoneen ikkunasta valoa! Ja kuinka tunnelmallista onkaan iltaisin kynttilän valossa siellä puuhastella. Enhän minä meikkaa kummiskaan, mitä siellä nyt niin tarvitsee nähdä!
Tänään kävin hakemassa sen uuden putken. Mahtava määrätietoisuus, sano.

Kuka minä olen, ja mitä olette tehneet minulle?

Tänään on omituinen päivä.
Sain puhelimitse aivan odottamattoman työtarjouksen. Että ihan vallan tulevat kotoa hakemaan.
Kävin lääkärillä kysymässä, liekö ovela häivekorvatulehdukseni olisi uusiutunut, kun vieläkään ei satu yhtään korvaan, mutta on siinä pöhkö olo. Lääkäri oli viehättävä vanhus, joka asetti minut seisomaan naama seinää vasten ja kuiskaili kaapin takaa numeroita. Sitten hän myös toistuvasti painoi ääniraudan vasten kalloani, mikä epäilemättä on ihan normaali proseduuri, mutta tuli kuitenkin minulle vähän yllätyksenä.
Kotimatkalla hain Alkosta pullon viiniä, ja minulta pyydettiin henkkareita. "Olet niin pieni!" ovat tähän sanoneet pari ystävääni. Niinpä olen, ja olen myös niin vanha, että minulla voisi olla lapsi joka saisi laillisesti ostaa viiniä.

Tollanen

Annoin kolmevuotiaalle vettä päiväkodin aamupalalla.
Kolmevuotias: "Ei mulla ole vesihampaita, mulla on maitohampaat."
Viisivuotias isosisko kääntyi puoleeni erittäin vakavana: "Se on tollanen..."

Rituaalit ovat onneksi

Tykkään tarinoista siitä, kuinka äänestyspäivänä laittaudutaan hienoimpiin ja syödään juhlapäivällinen. Omassa mikrokulttuurissani ei vaalipäivä ole ollut juhlava, mutta on aina ollut itsestäänselvää, että äänestetään. Nyt olen sitä mieltä, että ainakin isoimmista vaalipäivistä olisi mukavaa tehdä jonkinlainen juhla, niin kuin minun maailmassani on tehty ystävänpäivästä (ystävyys), kiitospäivästä (kiitollisuus elämän hyvistä asioista) ja juutalaisesta pääsiäisestä (kiitollisuus elämän hyvistä asioista hiukan täsmennettynä, toivo paremmasta).

Arvostus

Pidin tänään viimeisen oppitunnin yhdelle esikouluryhmistäni. Sen kuluessa tuli jotakin kautta puheeksi se, että päiväkoti maksaa minulle palkkaa opettamisesta. Tämä oli lapsille syvästi vaikuttava ajatus, ja sai myös heidän hyväksyntänsä. Hyvästejä jättäessämme sanoi yksi lapsista minulle: "Jos mulla olisi nyt kakskyt senttiä, mä antaisin sen sulle." Se oli, vilpittömästi, yksi liikuttavimpia hetkiä opetusurallani.

Öm, otan kakkosen?

Keskustelu kahden kurahousujaan pukevan välillä:

"Arrrmeijatakki."
"Arrrmoa."
"Arrrrrmeijatakki!"
"Arrrrrrmoa!"
"ARRRRRRmeijatakki!"
"ARRRRRRmoa!"

Trendikkäänä

Tapojeni vastaisesti osallistun nyt tässä tällaiseen meemiin. Ideana on, että valitaan yhdeltä artistilta/bändiltä laulunnimiä vastauksiksi kysymyksiin.
Artistini on, tietenkin, Bruce Springsteen.

Are you male or female: Red Headed Woman
Describe yourself: Growin' Up
Describe where you currently live: All the Way Home
How do you feel about yourself: 57 Channels (And Nothing On)
Your best friend is: The Angel
Your favorite color is: All Or Nothing At All
Your favorite form of transportation: Does This Bus Stop at 82nd Street?
What's the weather like: Blinded By the Light
Favorite time of day: Light of Day
If your life was a tv show, what would it be called: Better Days
If you could go anywhere, where would you go: American Land
What is the best advice you have to give: Janey Don't You Lose Heart
If you could change your name, what would it be: Happy
Your favorite food is: Into the Fire
Thought for the Day: From Small Things (Big Things One Day Come)
How you would like to die: Countin' On a Miracle
Your soul's present condition: Livin' In the Future
Your motto: Life Itself

Maiskis!

Eilen ajoin ponia. (Voi olla että pitäisi sanoa jotenkin muuten, mutta sanon noin kuitenkin.) Se on sellaista, että istutaan ravikärryissä ja kaunis ja ymmärtäväinen poni vetää. Kiipesin ihan kylmiltäni kärreihin ja kysyin sitten vasta että mitenkähän tämän saa kääntymään. Saatuani korskean oripojan liikkeelle huusin vielä perääni, että miten ravataan? Ja ka! Käyttöliittymähän on siinä hommassa aivan hieno. Älykäs ja kärsivällinen eläin meni sinne minne tahdoin, pujotteli vähän paalujen välissäkin, ja ravaaminenkin onnistui kivasti; olin kyllä aikonut aloittaa sen vasta hetken päästä ja halusin ensin ponin vain kävelevän vähän nopeammin, mutta annoin epähuomiossa ammattilaiseläimen ymmärtää että hetinyt ravataan. Mutta kuka sitä laskee ravataanko hetinyt vai vasta ihankohta, se oli kivaa! Nyt jos vielä en pärskisi ja niiskuttaisi ja röhisi vimmatusti hevoseläinten lähellä, niin a vot.

Kasvutarina

Sijaistaessani päiväkodissa tämän lukuvuoden aikana olen saanut todistaa toukan kasvamista ihmiseksi. Erästä pientä poikaa on näes aina äidin mukana hakemassa pienenpieni pikkuveli.
Aluksi äiti asetti pikkuveljen pötköttämään seinän viereen lattialle siksi aikaa kun isoveljeä puettiin. Siinä pikkuveli köllötteli hiljaa, pulleana ja tyytyväisenä.
Sitten seurasi pitkä talvi, jonka aikana pikkuveli saapui muodottomaksi pötkyläksi puettuna ja äiti laski hänet istumaan nojalleen seinää vasten. Hän istui siinä hiljaa, pulleana ja tyytyväisenä.
Eräänä päivänä alkukeväästä tapahtui sellainen mullistus, että pikkuveli laskettiin seinää vasten nojalleen seisovassa asennossa. Siinä hän seisoi ja nojaili hiljaa, pulleana ja tyytyväisenä.
Tänään on lopullinen muodonmuutos tapahtunut. Pikkuveli asetettiin seisomaan omille jaloilleen keskelle lattiaa. Hän on kasvanut eroon seinästä. Hän söi tyytyväisenä jotakin sellaista mautonta mitä pienille ihmisille annetaan järsittäväksi ja otti samaan aikaan muutamia askelia eteisessä. Hän osaa kävellä ja syödä yhtä aikaa! Nojaamatta seinään! Eikä hän näytä enää ollenkaan niin pullealta toukalta, vaan isolta pojalta housuissaan ja kävelykengissään. Minä olen liikuttunut.

Keittiössä

Tein äskettäin palviluukeittoa, koska se on kauhean hyvää. Hain luut Hakaniemen hallista ja ostin sieltä kalliilla rahalla myös palsternakkaa, siitä syystä että aivojeni mielestä palsternakka on harvinainen ja kummallinen kasvis, jota ei mitenkään voi saada mistään marketista. Äitini ja sitten koti-Alepani paljastivat minulle totuuden. Alepasta ostin sitten kuitenkin kilotolkulla muita juureksia, koska aivoillani on toinenkin (yhdeksästuhannes) virheellinen käsitys, joka on se, että keittoa keitetään normaalisti yhdelle hengelle noin viisi litraa.
Vietin rattoisan illan kuorien juureksia. Ja kuorien, ja kuorien, ja sitten pilkkoen. Vasemmasta peukalostani veistin kuorimaveitsellä palasen, oikeaan etusormeen sain rakon. Lopuksi pilkoin silkan raivon voimalla, koska niin paljon aloin siinä vihata pilkkomista.
Sitten tietenkin seurasi lihan raaputtaminen irti keitetyistä savuluista, ja sitäkin kesti osapuilleen yhdeksän tuntia, mutta mikään ruuminjäseneni ei vahingoittunut tässä prosessissa.
Nyt olen syönyt palviluukeittoa kolme päivää peräkkäin, ja voin onnellisena sanoa, että jaksan syödä vielä seuraavat viisi, jos keitto ei pilaannu. Tuskasta syntyy hyvä perinneruoka.

Kauneinta on kaipaus

Pieni tyttö: "Tässä on sulle mun piirustus. Se on rakkauspostia!"
Pieni poika: "Ei ole."
Pieni tyttö: "No... mutta ota se sitten kun sulla on kohta synttärit."
Pieni poika: "Ei ole."
Pieni tyttö: "Mutta sitten kun sulla on synttärit, mä tulen sinne ja annan sulle pusun!"
Pieni poika poistuu.

Aivot ja pakkaaminen

Lähden tästä taas ulkomaille, ja olen päättänyt että vaikka matkan pituus saattaa vaihdella, matkatavaroiden määrä ei. Mitään en laita ruumaan. Mutta ikävä kyllä mielipuolisuuteni määrä kuitenkin kasvaa matkan pituuden myötä, joten seison sitten käsimatkatavaralaukkuni päällä ja survon sinne VIELÄ IHAN VAAN NÄÄ 14 PAITAA JA SITTEN NÄÄ KOLMANNET KENGÄT! koska koskaan ei voi tietää, minkä paidan haluaa laittaa päälle huhtikuun ensimmäisenä päivänä, ja jos sataa tai ei sada tai tulee jalkaan rakko kun laittaakin päälle sen viidennen hameen ja sen kanssa sopivat kengät, niin mitäs sitten tehdään?! Ja entä villapuserot? ENTÄ KAIKKI KIRJAT?
Kokemukseni kertoo, että oikeasti käytän matkan aikana vain niitä farkkuja jotka ovat päällä koneeseen mennessä ja vaihdan paitaa tasan sen verran kuin on hygienian kannalta välttämätöntä. Mielipuolinen aivoni sivuuttaa tiedon. Valinnanvara on elintärkeää!

Siinäpä ne

Mies metroasemalla täyttä kurkkua: "LAMA! TYÖTTÖMYYS! PERKELE!"

Predestinaatio

Minä tarvitsen kivat, siistit kävelykengät, joilla voi kävellä keväällä kun on liian kylmä sandaaleille ja kesällä kun ei ole sandaalien hetki. Tarvitsen jo ensi viikoksi. Lähdinpä sellaisia ostamaan, vaikka hyvin jo tässä iässä tiedänkin miten siinä käy. Sain siis taas tuntumaa siihen, miltä tuntuu elää niin, että kaikki on ennalta määrättyä eikä siihen mikään oma toimi vaikuta. Kävin läpi kenkäkaupat, kuuliaisesti kysyin myyjältä löytyisikö yksiä kivoja myös minun kokoani, kaiken tein sääntöjen mukaan. Sitten päästiin siihen kohtaan, kun kotibussin lähtöön on vielä 25 minuuttia ja täytyy tappaa aikaa piipahtamalla viereisessä vaatekaupassa. Ja sitten ollaan kotona kalliiden housujen ja vielä kalliimman hameen kanssa, joille ei ole erityistä tarvetta. Ilman niitä kenkiä, joille on aivan erityinen tarve.
Haaveeni on, että jonakin päivänä vielä voin rimpuilla irti kohtalosta edes sen verran, että ne tarpeettomat tarvikkeet eivät maksaisi ihan kauheasti.

Se on TIE!

Mistä tietää elävänsä tulevaisuudessa? Siitä, että moottoritie suljetaan liikenteeltä ohjelmistopäivityksen vuoksi.

Älä sano mitään!

Aivoni päättivät odottamattomasti olla tänä iltana skarpit ja sanoivat minulle ilman mitään ulkoista syytä, että katsopa josko intternetistä löytyisi Studio Julmahuvin ikoninen, haluaisin sanoa seminal, sketsi Roudasta rospuuttoon. Löytyyhän se tietenkin. Tehkää niin kuin minä ja katsokaa se nyt taas, koska se tuo ilon.

Viisauden alku

Hammaslääkäri se on leppoisa asia, mutta suuhygienisti! Se on ankara ammatti, jossa tuomiopäivän pasuunaa toitotetaan. Minun suuni sai onneksi hygienistin hyväksynnän noin laajalti, mutta herran ja ientulehduksen pelko iskostettiin sydämeeni. Pieni ientulehdus, vaikket sitä huomaisi, se on sydämen ja koko elimistön tuho! Suu on tulehdusportti koko ruumiiseen! Ja täynnä ELÄVIÄ bakteereita, jotka vaanivat henkeämme.
Valkaiseva hammastahna puolestaan on hampaiden tuho; ei mitään markkinoilla olevaa hammastahnaa nyt varsinaisesti hyvänä voi pitää ihmisen terveydelle, mutta mitä ikinä teetkin, niin mitään monitehoista hammastahnaa ei pidä suusi lähelle viemän! Harjata pitää hampaita ja suuta, mutta ei liian usein, harvoin eikä varsinkaan väärään aikaan. Jos tahdot pilata elämäsi, harjaa valkaisevalla tahnalla väärään aikaan päivästä. Takuuvarma keino.
Syöminen olisi parempi lopettaa, se on todella vaarallista hampaille. Jos sitä nyt kuitenkin on pakko tehdä, niin ei väärään aikaan päivästä! Juhlapäivinä sopii syödä, jos ei liian usein juhli.
Lopuksi lohdullinen tieto: yksi asia maailmassa on hyvä ja turvallinen. Sitä saa tehdä ja rakastaa. Se asia on hammaslangan käyttäminen. Sitä jos ryhdymme tekemään 16 tuntia päivässä, jää kaikki vaarallinen ja tuhoisa näppärästi samalla pois ja ientaskut ovat puhtaat ja onnelliset.

Osta itelles jotain kivaa

Olen tällä viikolla saanut aikaan tärkeitä asioita, joista osa hiukan stressasi ennen sitä aikaansaamista. Jee! Olen myös ovelasti antanut itselleni käsityksen, että sähkövatkaimen ja kumisaappaiden ostaminen on ilahduttava palkinto reippaudesta. Nyt vaan paljon loskaa ja kevätpuroja kehiin, niin saan lampsia hienoilla vaaleanvihreillä citykumppareilla oikein paljon!

Se jokin

Tänne tuli tänään kevät! Kun eilen kävin kaupassa, oli talvi. Tänään oli kevät. En tiedä mikä yhdessä päivässä muuttuu, mutta niin on joka vuosi: yhtenä päivänä se vaan on. Kevään valo ja tuntu ilmassa. Mahtavaa!

Oppia ikä kaikki

Tänään laitoin elämäni ensimmäisen kasvonaamion. Sen kuivuminen kuoreksi naamaan tuntui odotetun huvittavalta, joten sain mitä halusin. Ikävä kyllä tämä naamio sattui olemaan voimakkaasti suklaan hajuinen, mikä toi kokemukseen öklön sävyn. Jos haluan vielä joskus uudelleen sen hauskan kuivan kurttutunteen, täytyy muistaa katsoa tarkemmin miltä mönjän on tarkoitus tuoksua.

Uusavuttomuus

Olen suureksi osaksi hengissä aamuherätysviikkoni jälkeen, mutta tänään haluaisin puhua teille, hyvät nuoret, pistaasipähkinöiden vaaroista. Peukalon ihohan kärsii tietenkin jo normaalista pähkinän aukikiskomisesta, mutta varsinainen vaara uhkaa silloin, kun pussin pohjalla on jäljellä enää se kolmasosa, joka ei kiskomalla aukea. Vasaraa ei tässä kannata käyttää: se tekee kaikesta pieniä murusia ja sattuu kovasti sormeen osuessaan. Houkuttelevin työkalu on litteäpäinen ruuvimeisseli, erittäin tehokas ongelmapähkylän avaaja. Mutta sekin vaanii vain tilaisuuttaan ruhjoa sormenne! Ihonalaisia verenpurkaumia! Vuotavia haavoja! Tuskaa!

Ensi viikolla käsittelen toista kipeää aihetta, juustohöylän käyttöä. Kuinka juustosta saa viipaleita viiltämättä höylällä itseään ranteeseen?

Tuska

Herään tällä viikolla joka aamu seitsemän kieppeillä. Tiedän että lukuisat ihmiset maailmassa tekevät näin jatkuvasti, mutta en ymmärrä miten. Olen mennyt kiltisti sänkyyn aikaisin illalla, mutta olen silti jo kahden aamun jälkeen melko lailla töttöröö. Mihinkään ylimääräiseen ajattelemiseen, sosiaalisuuteen tahi ruumiinosien liikuttelemiseen ei ole kapasiteettia ollenkaan, kun pakolliset asiat on tehty. Kuinkakohan kauan elimistö tarvitsisi moiseen luonnottomuuteen tottumiseen?

Nykyelämän haasteet

Minä en taitaisi osata olla lapsi nykyään. Tänään leikkivät pihalla jonkinlaista monimutkaista hippaa, joka edellytti sellaisten asioiden tietämistä, että onko Wall-E Disneyn hahmo vai ei. Kuinka voi tietää, kuka minkäkin animaation on tehnyt!

Kävelijän vaikeudet

Tänään olen taistellut uuvuksiin saakka ja lukuisin eri taktiikoin mp3-soittimeni, kahden tietokoneen ja usb-muistitikun kanssa tiedostojen siirtämisestä soittimeen. (Minä olen se joka tahtoisi että tiedostot siirtyisivät, laitteet vastustavat.) Yhden äänikirjan kanssa jo luovutin, toinen on teoriassa soittimessa mutta ei nyt kumminkaan aivan toimi. Miten lienee tähän saakka mennytkin niin kivuttomasti. Teknisistä vaikeuksista huolimatta kävelyolosuhteet kokonaisuudessaan kohenevat jatkuvasti. Nyt tulee pimeää vasta lähellä kuutta!

Ei itketä lauantaina

Vietin illan yksivuotiaan seurassa. Istuimme portaissa ja luimme paljon kirjoja, joista hänellä oli vahvoja mielipiteitä. Sitten hän söi iltapalaa, vaikka maailma harmittikin häntä. Makuuhuoneessa yöpuku päällä häntä lakkasi aivan kokonaan harmittamasta mikään, mikä onkin minustakin nukkumaanmenemisen paras puoli. Juttelimme lakanan kuvioista ja maidosta, ja minä lauloin yhden tuutulaulun ja juttelimme hiukan siitäkin. Sitten hän ryhtyi nukkumaan. Se kaikki oli minusta aika mukavaa.

Yks kierros vielä

Minulle on annettu lainaan pikkuinen pelivehje, jolla pelaan juonellista klikkailupeliä. Kuten kaikki klikkailupelit on tämäkin kovasti addiktiivinen ja tunkee kaikenlaisiin kohtiin vuorokaudessa. Alta pois turhuudet kuten uni ja lukeminen! Lähdenkin tästä bussiin hiukan klikkailemaan.

Raatamista

Viikonlopun riennot on hoidettu onnistuneesti ja myös päästy niistä kotiin, vaikka joissakin tapauksissa se vaati lievää eksyilyä Espoon korvissa pöydän, vahvistimen ja tietenkin kaulimen kanssa. On myös ehditty sekä aloittaa että melkein saattaa jo loppuunkin Supernaturalin ensimmäisen kauden katsomisurakka (minä toki näen sen jo kolmatta kertaa, mutta ne muut). Tämä on vaatinut varsin ankaraa sohvallaistumista, mutta siihen on urheasti ylletty.

Että pois mun kotoa?

Erikoista on erakon elämässä, kun viikonlopulle tuppaa menoa niin paljon, että edes limittämällä ja sumplimalla ei mahdu, vaan joutuu jättämään kivoja asioita väliin aivan muista kuin tavanomaisista laiskuussyistä. Näin on nyt käynyt, ja lähdenkin tästä kohti ensimmäistä tapausta. Alkuviikolle en allokoi mitään roskien viemistä suurempaa.

Katsaus maailman tilanteeseen

Kuusivuotias kertoi minulle Somalian merirosvoista: "Ne merirosvot sanoo että elä tai kuole! Mutta siellä on suomalainen, joka sanoo että täh?"

Niinpä.

On niin kiirettä pitänyt, etten ole ollut tietokoneen ääressä. Luonnotonta elämää.
Olen käyttänyt tämän ajan mm. katsomalla Raidin, joka on ollut ihmiseltäni lainassa kesästä saakka ja odotellut huomiota. Katsoinpa saman tien sitten myös Raidin, joka on sentään odotellut vain videovuokraamossa.
Olihan se hitaankin jo korkea aika kokea tämä kulttuurielämys, ja sohvallani oltiin asianmukaisen tyytyväisiä. Nauratti ja jänskätti. Minua viehätti suloinen suomalaisuus, joka homman joka huokosesta henkii; ulkomaanelävääkään se ei ainakaan vierastuttanut, vaikka onkin vaikea sanoa tismalleen millä tavalla ne jutut sellaiselle välittyvät. Faneja ollaan nyt joka tapauksessa.

Kafka ja patteriremontti

Lämpöpatterimies kävi laittamassa termostaatit kiinni pattereihin. Hän sanoi että nyt säädetään minun asuntoani kylmemmäksi, kun oli niin lämmin täällä silloin kun termostaatit olivat irti ja patterit olivat täysillä. Hän arveli, että säätämisen johdosta tänne voi tulla kylmä. Hänen ohjeensa on, että kun niin tapahtuu, irrotan sitten termostaatit taas pattereista pois.

Otti tulta

Pelasin pitkästä aikaa roolipeliä, ja vielä pitemmästä aikaa niiden ihmisten kanssa joiden kanssa pelasin. Peli on erinomainen, ihmiset vähintään yhtä erinomaisia ja sessio sujui kuin unelma. Kävi tosin ilmi, että hahmoni on irrationaalisen arka fyysisestä kunnostaan. Tämä ei ollut tarkoitus, mutta minkäs teet.

Suosi suomalaista

Luen ihan liian vähän suomalaista kirjallisuutta. Syitä on alunperin useita, mutta oleellista on nyt se, että ne syyt ovat vuosien myötä johtaneet urautumiseen. Nyt en lue suomalaista ihan vaan kun en lue. Lääkkeeksi tähän on nyt löytynyt ihan puolivahingossa Kirjatori. Siellä kun ei myydä mitään sellaista mitä ensisijaisesti tahtoisin lukea, mutta myydään ajoittain pilkkahintaan: 3 kirjaa kahdella eurolla, 9 kuudella eurolla, sensellaista. Näin olen tullut hankkineeksi viimeisen puolen vuoden aikana viitisentoista kirjaa suomalaisilta kirjailijoilta, joita en ennestään tunne ollenkaan. Kun siitä pinosta löytyy yksi tai kaksi ilahduttavaa, ollaan voiton puolella. (Lupaan yrittää kierrättää muut vastuullisella tavalla.)

Hirvittävä käänne

Luin lapsille Jaakon ja pavunvarren. Erään kuusivuotiaan kritiikki: "Se oli tosi kiva ja hyvä tarina aluksi, mutta sitten tuli se hirveä, kauhea prinsessa." Totta tosiaan, kirjan viimeisessä virkkeessä mainitaan ohimennen, että varastetulla tavaralla rikastuttuaan Jaakko menee naimisiin kauniin prinsessan kanssa. Me kaikki löydämme tarinoista jotakin juuri meitä puhuttelevaa.

Vapaus

Kun makaan sängyssäni ja katson siitä käsin ikkunaan, näkyy pelkkää taivasta. Siinä voin maata ja kuvitella, että asuntoni on kokonaan ilmassa ja lentää juuri jonnekin.
Lapsena luin uudelleen ja uudelleen ihanaa Annie M. G. Schmidtin kirjaa Lentävä hissi. Ylintä nappia painamalla hissi nousi ilmaan ja lensi, ja alas pääsi alimmalla napilla. Hahmot sisustivat hissin pitsiverhoin ja sensellaisin. Dan Simmonsin Hyperionissa minut lumoaa konsulin avaruusalus, jonka parvekkeella hän juo kahvia ja lentää sitten ihan minne haluaa. Teleporttauksesta viis, mutta että lentää omalla kodillaan!

Raskas nerous

Juuri nyt minua kiehtoo Grigori Perelman. Koska olen pieniaivoinen karhu, minua ei kiehdo Poincarén otaksuma juurikaan, vaikka se on varmasti aivan karmivan tärkeä ja hieno. Mutta kiehtoo ihminen, joka kertoman mukaan oli iloinen, seurallinen ja työstään nauttiva, kunnes kiinnostui tästä nimenomaisesta asiasta. Sitten hän alkoi ryhtyä erakoksi ja surulliseksi, ja ratkaistuaan lopulta sen karmivan tärkeän kysymyksen hän tuli niin erakoksi ja surulliseksi että ei halua olla töissä ollenkaan eikä tavata ketään, eikä varsinkaan halua että hänelle annetaan palkinto hienosta ratkaisusta. Miten ja miksi niin kävi?
Toivottavasti Grigori kolossansa Pietarissa hautoo jotakin uutta hienoa, kuten jotkut arvelevat. Se on mukava ajatus.

Kuka vastaa?

Tänään haluaisin puhua mp3-soittimien ynnä muiden kannettavien vehjesten johtojen pituudesta. Ja puhunkin. Että millainen suunnittelu- ja päätöksentekoketju johtaa siihen, että valmistaja olettaa tuotetta kannettavan rintaliiveissä? Ja onko valmistaja tullut ajatelleeksi, että usealla tuotteen pontentiaalisella käyttäjällä ei ole päällään lainkaan rintaliivejä?
(Rintatasku, sanoo joku varmaan. Minä sanon siihen, että naisten takit. Ja sanon myös että kesäpäivä ja t-paita.)

Kun minä olin nuori

Ihanaa katsoa, kun lapset leikkivät oikeita lumileikkejä. Riekkuvat pulkkien kanssa ja kovertavat isoihin lumipaakkuihin onkaloita ja muotoja. Kun olin lapsi 80-luvulla, oli täällä etelässä ennätyskylmien talvien jakso, joka on iskostanut minuun valheellisen käsityksen, että sellainen on asianmukainen talvi täällä meilläkin etelässä meren rannassa: että lunta on maassa paksusti ja se pysyy siinä. Mahtava nostalgia tulee tällaisilla keleillä.

Voittaja

Taijamai: Muistakaa tehdä huolellisesti!
Kuusivuotias 1: Mä teen aina huolellisesti.
Kuusivuotias 2: Mä teen huolellisesti silloin, kun opettaja käskee.

Kaikki hyvä

Pattereissa ei nyt sitten ole termostaatteja. Pienelle mielelleni on käynyt ilmi, että tämä johtaa siihen, että patterit lämmittävät täyttä hönkää. Ulkona on raikas -15 astetta, meillä kotona 28,5 astetta. Saan valita, vietänkö talvea vai hellettä!

Uudestaan!

Raportoin kesällä pariin otteeseen Lämpöpatterimiesten viehättävistä vierailuista kodissani. Näitä vierailuja on ollut monia. Ja ne jatkuvat vain. Eilen saimme taas varautua Lämpöpatterimiesten saapumiseen aamusta saakka, koska heidän täytyi irrottaa termostaatit kaikista pattereista. Kuten ilmeisesti lämpöpatterimaailmassa aina joskus täytyy. Tänään, mahdollisesti jo aamuvarhain, mahdollisesti iltapäivällä, he halusivat tulla mittaamaan sitä, kuinka lämpimäksi patterit minun asuntoni tekevät. Ja he ovat luvanneet tulla jonakin toisena päivänä, aamuvarhain tai ehkä vasta aika myöhään iltapäivällä, laittamaan termostaatit takaisin kiinni pattereihin. Olen kiinnostunut kuulemaan, millaisia asioita sitten seuraavaksi täytyy tehdä pattereille, ja montako eri päivää tarvitaan niiden asioiden tekemiseen. Ihanaa on, että tämän yhden rakennuksen lämpöpatterit tuottavat näin paljon puuhaa ja toimeentuloa Lämpöpatterimiehille!

Kuohuva alitajunta

Näin unta, jossa siivosin sellaisen pienen robotti-imurin avulla. Se oli kyllä vähän hienompi kuin ne mitä oikeasti olen nähnyt, se myös pesi lattian siitä kohtaa mistä imuroi. Minä sitten siirtelin huonekaluja sen tieltä. Se oli oikein hauska ja siisteydellisesti tyydyttävä uni, mutta jättäisin kuitenkin seuraavaksi tilauksen jollekin vähän ehkä jänskemmälle meiningille, kiitos. Ihan vähäsen tuntuu tuhlaukselta tämä imuroiminen unimaailmassa.

Aaaaaa

Kun joskus 7 tai 8 vuotta sitten kävin hammaslääkärillä, hän kehotti minua käymään taas viiden vuoden kuluttua. No, täsmällisen luonteeni mukaisesti soitinkin sitten tänään kaupungin hammashoidon ajanvaraukseen, epämääräisenä ajatuksenani asettua leppoisasti jonottamaan jotakin mahdollisesti tämän vuoden puolelle asettuvaa vastaanottoaikaa. Ajanvaraushenkilöpä lähetti minut rivakasti saman tien matkaan, ja parin tunnin kuluttua oli hampaat tarkastettu. Hammaslääkäri oli nauravainen ja mukava ja hampaani yhtä hyväkäytöksisiä kuin ennenkin: reikiä nolla. Saan kuitenkin käydä hygieenikolla rapsututtamassa hammaskiveä sun muuten kiillotuttamassa purukalustoani, ettei nyt ihan turhaksi jäisi tarkisteleminen.
Yrittäisin tuoda tähän hammaslääkärikauhutarinan makua kertomalla, että miellyttävän assistenttihenkilön antamat aurinkolasit valuivat hankalasti otsalle takakenossa maatessa, mutta en voi, koska henkilö asetti heti myös pienen vaahtomuovipalasen estämään tätä piinallista ilmiötä. Ei voi mitään: yhtä auringonpaistetta oli hammaslääkärilläkäynti. Uudelleenkin saan mennä kuulemma muutaman vuoden kuluttua.

Kolme viisasta miestä

Mainitsin kerran Neil Hardwickin pakinakokoelman, jossa hän puhuu Suomesta maahanmuuttajan silmin, rinnakkain suomeksi ja englanniksi. Hardwick's Sauce eli Neilin tähteet julkaistiin 80-luvulla. (2000-luvulla se aiheutti tuskia umpisuolileikkauksesta toipuvalle ulkomaanelävälle, jonka tikit nirskuivat nauraessa.)
90-luvulla tuli Philippe Guicheteaun Sunnuntaikirjeitä Suomesta/Courrier de Finlande. Se koostuu nimensä mukaisesti ranskalaisen Suomesta lähettämistä kirjeistä, ja käsittelee sekin Suomea maahanmuuttajan silmin, lämpimästi ja humoristisesti. Ja rinnakkain ranskaksi ja suomeksi.
2000-luvulla on saksalaisten vuoro. Roman Schatzin Suomesta, rakkaudella/From Finland With Love kertoo arvatkaa mistä: Suomesta maahanmuuttajan silmin. Se on riemastuttava pakinakokoelma suomeksi ja englanniksi (miksi ei saksaksi, Roman?).
Suosittelen jokaista näistä. Lisäksi toivoisin että loput maailman maat kunnostautuisivat piakkoin tässä kaksikielisten, Suomi-aiheisten pakinoiden asiassa. Hyvälle alulle on jo päästy. (Ja laittakaa se Musta tuntuu dvd:lle nyt jo.)

To bravely go

Näin kerran dokumentin NASA:n pikkuisten robottien urheista seikkailuista Marsissa. Kuten minulle toistuvasti käy, dokumentin näkeminen aktualisoi siihen saakka etäisen ja abstraktin kiinnostukseni aiheeseen, ja olen siitä saakka uskollisesti joka päivä käynyt katsomassa, mitä rovereille kuuluu. Uutisia tippuu harvakseltaan, mutta paljon on silti kaikkea ihan hirveän kiinnostavaa luettavaa. Spiritin ja Opportunityn vaiheiden seuraaminen saa minut tuntemaan ylpeyttä siitä että olen ihmiskunnan jäsen, ja myös huikeaa seikkailumeininkiä on siinä: että voi melkein reaaliajassa seurata avaruuden valloitusta ja uusien horisonttien tavoittelua. Siinä on jotakin suurta.

Talven ihmemaa

Ajelin bussissa ja panin merkille semmoisen ilmiön, että tämä kunnolla valkoinen, lumipeitteinen maisema herättää minussa rauhallisen ja turvallisen olon. Tuleekohan tämä jostakin lapsuuden kokemuksista, vaiko ehkä ylenpalttisesta joulupropagandasta? Että hanget valkeat nietokset ja silent night, holy night. Oli miten oli, niin hyvän mielen tuo. Pysy nyt lumi vielä!

Aikavääristymä

Olin päiväkodissa poikkeuksellisesti jo epäinhimillisen varhain, kun lapset vasta saapuvat sinne ja syödään aamupuuroa. Tämän johdosta en saanut vain hyvää puuroa, vaan myös muistutuksen ajan kiidosta ja korkeasta iästäni. Erästä neljävuotiasta olivat nimittäin tuomassa aiemmat sukupolvet, 9-vuotias isoveli ja 11-vuotias isosisko. Jotka olivat molemmat aivan erilaisia kuin silloin, kun heitä vuorollaan kuusivuotiaina opetin. Toinen oli pitkä ja kaunis kuin kirahvi! Ja molemmat niin aikuisia ja cooleja ja vaikuttavia. Missä välissä heistä oikein on voinut tulla sellaisia, kun eilen vasta olivat pieniä ja piiperöisiä?

Kolme kirjaa

Kun olin lukenut Time Traveler's Wifen kolme tai neljä kertaa, aiheutti merkillepantavan terävä havaintokykyni sen, että huomasin sen kannessa mainoslauseen: "This is the new The Lovely Bones."
Tämän takia oli tietenkin saatava lukea tämä Lovely Bones. Onnistuttuani tilaamaan sen parin vaikeuden kautta (ja löydettyäni sen sitten kirjakaupan hyllystä halvemmalla) luin odotellessani Alice Seboldin toisen teoksen The Almost Moon. Se oli kolkko kirja. Kirjailijan ja minua viisaampien ihmisten mielessä sen tarina varmaankin johtaa johonkin, mutta minun mielessäni ei, ja kaikki siinä tuntuu turhalta ja hukkaanheitetyltä.
Tämä ei luvannut hyvää, mutta kun The Lovely Bones sitten aikanaan saapui, se oli helpotus. Tämä kirja on kaunis. Se voisi helposti olla kolkko, kuten Seboldin seuraava teos, mutta ei ole. Se on optimistinen ja lämmin. Se voisi melkein olla liian lässy, mutta ei kuitenkaan ihan ole, vaan pysyy lakonisuudellaan viivan oikealla puolella. Kannattaa. (Mutta ei se Time Traveler's Wifelle vedä vertoja.)

Yksijalkainen kommunikaatio

Tänään minulle on jutellut tyyppi webkameran kautta. Minulla ei ole koneessani kameraa eikä juuri nyt edes mikrofonia, joten yksipuolista oli juttelu. Mutta sitä oli minun kovin vaikea hahmottaa, että vaikka toinen puhuu ja katsoo silmiin, niin se ei silti näe eikä kuule minua. Sain vallan hupia siitä, kuinka vaikeaa oli olla ääntelehtimättä ja vilkuttelematta ruudulle. Toinen osapuoli, joka sai jutteluunsa vastaukset kirjallisesti, koki tahollaan hassuutta, kun oli ihan kuin olisi jutellut vanhassa scifi-elokuvassa tietokoneelle.

Huvi ja hyöty

Olen löytänyt brittisarjan QI. Sitä juontaa ja tuomaroi Stephen Fry, jokahan on niin nerokas että sitä on vaikea sekä käsittää että sanoin kuvata. Tässä ohjelmassa hän kysyy vaihtelevalta joukolta enemmän tai vähemmän hauskoja brittijulkkiksia erilaisia asioita, joita yleensä on mahdotonta kenenkään muun kuin Stephen Fryn tai Googlen tietää. Sitten hän kertoo sen oikean vastauksen jota kukaan ei tiennyt, ja se on ohjelman nimen mukaisesti quite interesting. Mutta varsinaisesti kuitenkin on oleellista se yleinen älämölö, sekasorto ja kikatus, joka tapahtuu kysymyksen ja oikean vastauksen välissä. Siitä tulee hyvälle tuulelle vaikka mikä olisi.

Epidemia

Olin päiväkodissa. Lounaalla puolet väestöstä koki tuikitavallisen jauhelihakastikkeen vastenmieliseksi ja suostui syömään vain paljasta pastaa. Kummaa touhua. Mutta annas kun päästiin välipalaan. Yksi tahtoi riisimuronsa kuivina, ilman mitään muuta. Ja sitten toinen:
"Teacher, I don't like this."
"The pear? Take one more bite and you're fine."
"No, I don't like this."
"What, the strawberry soup?"
"No, this! In my cup! I don't like the water!"

Elämän käyttöohjeet

Isona aion julkaista bestseller-teoksen, joka sisältää elämänohjeita. Tärkeitä, käytännöllisiä, filosofisia ja kiivaasti koettuja opetuksia meidän jokaisen elämään. Olen koonnut materiaalia jo vuosia.
Älä kaada punaviiniä lakanoille.
Älä hengitä sisään kahvijauhetta.
Älä pudota e-pilleriä viemäriin.
Älä kaada kahvia lakanoille.
Älä vedä ylähyllyltä päällesi terävää esinettä.
Älä kaada punaviiniä kannettavaan tietokoneeseen.
Älä kaada pastaa pois veden mukana.
Älä pudota kirjaa naamallesi lukiessasi sängyssä.
Tiedän, että elämä ilman tätä kirjaa on silkkaa vaellusta varjojen laaksossa. Siksi halusin nyt antaa tämän pienen annoksen tukea ja apua kantamaan meitä kaikkia siiheksi, kun opas on valmis.

Talvielämää

Talvi on ihana, vaikka täällä ei olekaan lunta. Siksi, että telkkarissa on esimerkiksi tänään pikaluistelua, ampumahiihtoa, yhdistettyä ja maastohiihtoa. Ei tarvitse itse laisinkaan käyttää aikaansa pakkasessa reuhuamiseen, kun voi päivät pitkät sohvalla katsella sitä, kun ammatti-ihmiset tekevät sen meidän muiden puolesta ja paljon paremmin. Talvisin aina arvelen, että maastohiihto on kaikkein onnellisin penkkiurheilulaji, vaikka kesällä tiedänkin että se on yleisurheilu.

Ruuanlaiton eksistentialismi

En taas oikein keksi mikä olisi se ruoka jota söisin. Olen siksi viime aikoina syönyt tavattoman paljon leipää. Leivän päälle voi laittaa monia eri asioita! (Mmmm, tomaatti ja aromisuola.) Ja sen voi laittaa paahtimeen tai uuniin tai sitten ei. Ja syödä kahvin tai maidon kanssa yhtä lailla! Myös banaani ja omena ovat olleet elimistöllä hittejä nyt. Onneksi kerran viikossa saan päiväkodissa tasapainoisen aterian kaikkine härpäkkeineen. Siellä tekee kyllä mieli kaikkea mitä tarjotaan, kun ei sitä tarvitse itse miettiä eikä laittaa. Olisipa kotonatyöskentelevillä huithapeleillakin työpaikkaruokala!

Kerää koko sarja!

Ne olennot ja esineet jotka ovat joskus olleet samassa tilassa kanssani ja/tai lukeneet tätä blogia tietävät, että on olemassa tv-sarja, jossa kalastetaan rapuja. Ja että se on minusta parasta mitä maailmassa on keksitty, eikä laisinkaan absurdia. Nyt minun on kuitenkin myönnettävä, että jopa minun absurdiusaistiani kutkuttaa se, että rapusarjan huiman menestyksen ansiosta on maailmaan syntynyt myös tv-sarja jossa kalastetaan hummereita, sarja jossa ajetaan rekka-autoa, sarja jossa kaadetaan puita, ja sarja jossa porataan öljyä. Tämä riemastuttaa minua, enkä malta odottaa että ehtisivät kehittää sarjan ikkunanpesijöistä ja suntioista.

Viina, terva ja... mikäs se oli

En ole kova saunomaan. Oikeastaan aivan päinvastoin. En kykene muistamaan, minä vuonna olen viimeksi saunonut - ennen kuin joulukuussa. Silloin nimittäin hämmästytin itseni ja asiantuntijat varaamalla viikoittaisen saunavuoron. Se ei oikeastaan ole minun syytäni, vaan ajoittain täällä majailevan ulkomaanelävän. Mutta minä siellä kuitenkin nyt säntillisesti joka perjantai käyn saunomassa, kun kerta on varattu ja eurosia siitä maksan. Ulkomaanelävä viuhtoo ulkomailla sillä aikaa eikä käy saunassa, vaan onnellisena ajattelee että siellä se saunavuoro on siellä Suomessa. Että sillä lailla minusta ei käy tasan tämä.
Ostin nyt kummiskin kaupasta kolmea erilaista hajua, joita on tarkoitus laittaa löylyveteen (jota heitän yleensä yhden kerran siellä saunoessani), koska kaupassa tuntui että sellainen kuuluu tällaisen säännöllisesti saunovan kunnon suomalaisen elämään. Ehkä jotakin muutakin kuuluisi, mutta siitä en tiedä.

Muumion koston paluu

Onpa tullut pidettyä lomaa tästä kaunokirjallisesta suurhankkeesta, jota leikillisesti blogiksi kutsun.
Vakuutan kuitenkin, etten ole muuten elbaillut enkä lorttoillut, vaan tunnollisesti matkustellut Keski-Euroopassa ja Turussa, viettänyt joulunalusta ja joulua ja uudenvuodenalusta ja uuttavuotta ja tehnyt töitäkin ja löytänyt uusia tv-sarjoja ja ollut sosiaalinen ja unohtanut käydä kävelyllä ja alkanut taas uudelleen käydä kävelyllä ja nauranut makeasti muutamalle asialle. Ja yhden kerran itkenyt ja yhden kerran pessyt veljyen uuden asunnon ovet. Ja vielä muitakin asioita! (Sekä pessyt että muuten toimittanut.) Ja lukenut sekä kuunnellut hyviä kirjoja. Että kyllä on kelvannut, ja nyt aurinkokin laskee vasta 15.47, joten paranee vaan!