Juuri nyt minua kiehtoo Grigori Perelman. Koska olen pieniaivoinen karhu, minua ei kiehdo Poincarén otaksuma juurikaan, vaikka se on varmasti aivan karmivan tärkeä ja hieno. Mutta kiehtoo ihminen, joka kertoman mukaan oli iloinen, seurallinen ja työstään nauttiva, kunnes kiinnostui tästä nimenomaisesta asiasta. Sitten hän alkoi ryhtyä erakoksi ja surulliseksi, ja ratkaistuaan lopulta sen karmivan tärkeän kysymyksen hän tuli niin erakoksi ja surulliseksi että ei halua olla töissä ollenkaan eikä tavata ketään, eikä varsinkaan halua että hänelle annetaan palkinto hienosta ratkaisusta. Miten ja miksi niin kävi?
Toivottavasti Grigori kolossansa Pietarissa hautoo jotakin uutta hienoa, kuten jotkut arvelevat. Se on mukava ajatus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti