maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Kirjojen päivä

Tänään on ollut lukemispäivä. Yleensä otan kirjoille aikaa paljon vähemmän kuin oikeastaan tahtoisin, ja luen pääasiassa bussissa, junassa ja niitä sekä muita asioita odotellessani. Tänään olen maannut sängyssä ja lukenut loppuun The Terrorin (Simmons lepytti minua hiukan kirjan lopussa. Kannatti jaksaa.) sekä Marisha Pesslin Special Topics in Calamity Physicsin. Tämä jälkimmäinen on lukemisen arvoinen, vaikka puoliväliin saakka minua vähäsen uuvutti se, kuinka paljon sitä on. Liikaa selittämistä, liikaa päämäärättömiä sivupolkuja, liikaa sanoja. Mutta kerronta tuntuu ryhdistäytyvän loppua kohti, ja kokonaisuus on palkitseva. Siitä on kuulemma tekeillä elokuva.

Ei kommentteja: