Kirjat: ei oikein ota

Harvoin mutta joskus käy niin, että kirjavalintani osuu siinä määrin pieleen etten saa kirjaa ikinä luettua loppuun. Hiukan useammin käy niin, että lukeminen takkuaa ja kestää ikiajat, mutta kahlaan kuitenkin loppuun. Tällainen tervassarämpimiskirja jonka vakaasti aion saattaa loppuun on se Dan Simmonsin The Terror, niistä uskomattoman säälittävistä luoteisväylän etsijöistä. Myönnän loikkivani kohtien yli, mutten sentään kuitenkaan luovuta kokonaan.
Viimeisimpiä kokonaan kesken jääneitä ovat olleet joku Dean Koontz (sitä ei melkein edes lasketa, koska Koontzin tiedän surkeaksi jo aloittaessani kirjan - joskus vaan tulee hairahdettua) ja Kate Mosse -nimisen ihmisen Labyrinth. Sitä en kykene. Tuomiota odottaa Lucy Sweetin Have Love Will Travel, jonka saatan vielä rämpiä loppuun mutta ehkä en; pitkään aikaan ei ole kirjassa ollut niin raivostuttavaa ja epäsympaattista päähenkilöä, ja sellainen ei toimi silloin kun kirjailijan mielestä tyyppi on ihana ja samaistuttava. Sovittamaton ristiriita.
Klassisin ja häpeällisin en saa luettua, en saa! -tapaukseni on China Mievillen Perdido Street Station. Aloitettu kolme tai neljä kertaa, joka kerta päättäväisesti ja taistoon valmiina. Joka kerta jäänyt jonnekin sivun 50 tienoolle. En tiedä mikä lienee siinä, mutta jokin asia ei vaan ole mulle yhteensopiva. Tämä on kuitenkin niin hypetetty ja niin laadukkaana pidetty teos, että sen suhteen elättelen vieläkin heikkoa toivoa: jonakin päivänä kaikki palaset loksahtavat kohdalleen, biorytmini ja auringonpilkut ovat täydelliset, ja silloin minä oivallan kuinka Perdido Street Station luetaan.