maanantaina, toukokuuta 07, 2007

Dirty Dancing

Yle kertoo minulle, että Dirty Dancing on elokuva, jota naiset eniten katsovat uudelleen ja uudelleen. Tämä on ilmiselvästi mitä tieteellisin ja tilastollisesti akkuraatein tutkimustulos, koska voin itse allekirjoittaa sen heti. Katsoin iki-ihanan Dancingin juuri äskettäin kirjanpitoni mukaan 467 000. kertaa, eikä sen tenho laannu. Ensimmäinen katselukerta oli Forumin elokuvateatterissa kiihkeinä teiniyden päivinä, ja aiheutti minussa ja ystävissäni silloin huimaavaa, kikattelevaa elämänriemua. Vanhempina vuosinani olen todennut, että Dancing on uusviktoriaaniselle mielelleni ehkä eroottisin kuunaan nähty elokuva. Patrick Swayze ei edes ole minusta viehättävä, mutta tämä ei voi latistaa sähköistä latausta Johnnyn mökissä sateen ropistessa ulkona ja Solomon Burken Cry To Me:n soidessa. Ja Baby Houseman on näin aikuisenakin minulle yhä samaistuttavuuden epitoomi. Ja musiikki on tietysti vertaansa vailla. Happy sigh.

Ei kommentteja: