Aikakausia

Kävimme kanadalaisen kanssa Kiasmassa, Tarvaspäässä ja Hvitträskissä.
Kiasma oli minulle eka kerta, ja kävi ilmi että varautuneisuuteni oli ainakin hiukan oikeutettua; ei ole tämä moderni hupsuttelu tätiä varten. Paitsi Suomen salat on. Se hurmasi ja nauratti. Käyminen oli kaiken väärtiä myös siksi, että kaunani Kiasmaa kohtaan rakennuksena lientyi. Kyllä se niin on aina vaan, että ei se ulkoinen kauneus vaan sisäinen. Kiasma on kuin eri talo sisältä katsoen: elegantti, sensuelli, puhdaslinjainen, dramaattinen. Siitä nautin, taiteen yritin pitkälti jättää huomiotta.
Arkkitehtuurilla ja muotoilulla hellittiin meitä tietenkin myös muissa päivän kohteissa, jotka vielä bonuksena ovat ihania paikkoja istua ja kävellä ulkona kesässä. Tarvaspäässä jouduin taas Akseli Gallen-Kallelan karisman taikapiiriin ja ryhdyin haaveilemaan siitä, kuinka aikamatkaisin hänen salskeaan nuoruuteensa pällistelemään luomistyön neroutta. Voisipa minut saada sinne Hvitträskinkin kulta-aikaan ylipuhuttua matkaamaan, kärpäseksi kattoon suurien illanistujaisiin.