Ongelmanratkaisua

Ansaitsin 30 euron lahjakortin Stockmannille puhumalla älykkään kriittisesti hiustuotteista markkinatutkimuskeskustelussa. (Sellaisiin kannattaa, ihmiset, mennä jos päästetään. Joskus joutuu askartelemaan vähäsen leikkaamisen ja liimaamisen muodossa, mutta sitä lukuunottamatta siellä yleensä tuntuu ihan aikuiselta ihmiseltä ja on vaivatonta.) Siitäpä sitten pulma, että kuinka höpsösti se summa pitäisi kuluttaa. Kenkiä kipeästi tarvitsen, niiden katseleminen Stokkalta olisi kovin järkevää, vastuuntuntoista ja tylsää. Sitten olisi se itsestäänselvä keskitien vaihtoehto, että ostaisi kaksi tai kolme kirjaa Akateemisesta; ei kauhean vastuuntuntoista, mutta ei kovasti höpsöäkään, koska kirjojahan ihminen kuitenkin tarvitsee. Sitten olisi olemassa kolmas, Virallinen Höpsö Vaihtoehto, joka sisältäisi uuden Stephen Kingin ostamisen kovakantisena summalla 24 euroa ja joitakin kymmeniä senttejä. Siihen menisi kertaheitolla se lahjakortti, ja niin suuresti kuin King onkin sydäntäni lähellä, niin onhan se kiistatta hyötysuhteeltaan muita kahta heikompi ratkaisu. Kypsä ja järkevä ihminen kun voisi odottaa kolmekymmentäyhdeksän vuotta, että se tulee pokkarina.
Olen ajatellut että jos ostaisin 1-3 kirjaa, joka tapauksessa, ja laittaisin jalat Akateemisen muovikassiin. Tasajalkaa hyppiminen on varmasti erinomaista liikuntaa, ja samalla voisin ilahduttaa rakasta ystävääni, joka joka päivä muistuttaa minulle etten saa puhua vieraille ihmisille kun lähden ulos (ja että pitää laittaa lämpimästi päälle, siitä hän myös muistuttaa joka päivä). Kun reippaana loikkisin pussi jaloissa Mannerheimintiellä, niin enköhän olisi turvassa pelottavilta vierailta ihmisiltä! Siinä mitään kenkiä kukaan kaipaa.