Nöyryys

Kuusivuotiaiden kanssa käsiteltiin kirjainta J. Tämähän on perinteisesti hankala äänne huomata sanasta, ja sitä mietittiinkin. Sitten toinen jiin kavaluus on se, että sen koukun pitää osua oikeaan suuntaan.
Nyt juuri viime viikolla olin sattunut ottamaan puheeksi sen asian, että missä se vasen on ja missä oikea, ja mistä sen voi ollenkaan tietää. Tällä viikolla arvelin leveesti, että vois soveltaa tätä oppia nyt J:tä kirjoittaessa. Tällä mielellä sanoin myös isolle ja levottomalle ja tarttis-jotkut-heistä-erityisopetusta -ryhmälleni ihan kaiken optimismin vallassa, että kas, J:n koukku menee aina vasemmalle.
Tästähän seurasi, siinä isossa, levottomassa, tarttis-ihan-kaikkee -ryhmässäni sellaista, että monen suloisen nuoren päässä kytkeytyi päälle paniikki. "Vasenko, sanot? Vasen? TÄMÄ ON PAHOLAISEN MYSTIIKKAA, enkä siksi siihen lähde mukaan."
Eräs lapsi kirjoitti J:n väärin päin peilikuvana, kuten usein käy. Kun otin asian puheeksi ja kirjoitin liidulla taululle sen oikean suunnan, lapsi nousi tuoliltaan, kääntyi papereineen 180 astetta ja sanoi toiveikkaana: "Nyt se on kai oikein päin?"
Toinen lapsi kuunteli tarkkaavaisesti kaiken selitykseni kirjaimen suhteesta vasemman suunnan kanssa. Kun koitti se hetki, että kysyin oliko hänellä mielestään J kivasti kirjoitettuna paperiin, hän oli pitkään vaiti. Lopulta hän sanoi minulle tämän asian: "Mä en ole syntynyt Suomessa."
Tästä ope oppi: älä sotke pienen ihmisen päässä aivan eri asioita toisiinsa. Vaikka ne muut lapset ovatkin aina tajunneet heti, älä luule että nämä lapset tajuavat. Jos saatat ollenkaan, yritä olla niin vähän tyhmä kuin mahdollista.