Ihmisyyden yhteisyys

Kielissä on sanoja, joita muissa kielissä ei ole. Se on hienoa. Laajalti sivistymättömänä ihmisenä tiedän tämän omakohtaisesti vain englannin ja suomen välillä; ignore ja jaksaa, ja niin pois päin. Ryhdyttyäni käyttämään englantia päivittäisenä keskustelukielenä yllätyin kuitenkin siitä, että nousi esiin erityisesti yksi käsite, jota ilman en näytä laisinkaan pystyvän inhimilliseen kommunikaatioon. Se on reippaus. On niin, että en päivääkään saata olla puhumatta reippaudesta. Tätä en ollut lainkaan huomannut ennen kuin käyttökielestäni puuttui se. Mutta niin se on. Koko ajan on joko itseä tai jotakuta toista kannustettava reippauteen, kehuttava reippaudesta tai haikeasti kaivattava reippautta tulevaksi. Siihen itseen tai toiseen.
Ratkaisin lopulta tämän perustavan dilemman siten, että ignoroin (ha, näettekös) kokonaan sen ettei englanninkieli tunne elintärkeää käsitettä. Antamatta minkään häiritä, vakaana kuin höyrylaiva minä jatkoin sanani käyttämistä. Ja katso: niin ovat vääränkieliset ihmiseni tulleet näkemään valon. Yksin en enää nykyään joudu reippaudessa elämään, vaan kaikki on kuten olla pitää: "I'm being so reipas right now," sanovat ihmiseni harva se päivä, ja "I'm so lacking reippaus today."