Luin esikoululaisille Krystyna Turskan 70-luvulla kuvittaman version puolalaisesta kansantarusta Krakovan taikuri ja paholainen. Siinä taikuri koettaa olla paholaista viekkaampi, ja paholainen taikuria, ja lopulta päädytään jonkinlaiseen pattitilanteeseen; taikuri on kuussa paholaiselta turvassa, mutta ei voi koskaan tulla sieltä alas. Tarina on lapsille haastava ja siitä täytyy aina keskustella melko tavalla. Tänäänkin käytiin vilkasta keskustelua molemmissa ryhmissä. Osa lapsista ymmärsi osapuolten jekut, ja lähes kaikki ymmärsivät juttelun jälkeen, että tarinan lopun voi nähdä yhtä aikaa sekä onnellisena että onnettomana taikurin näkökulmasta. (Kunhan kaikki ensin ymmärsivät mitä "onneton" tarkoittaa.)
Ensimmäisessä ryhmässä viittasi pieni tyttö kiivaan filosofisen pohdinnan tuoksinassa ja otti esiin polttavan aiheen, johon ei oltu aiemmin puututtu: "Mutta entä se musta lika sieltä savupiipusta? Miksei se taikuri ole tuossa lopussa yhtään likainen?"
"Niin, tuota, se noki, juu... No, tuota, ehkä se taikuri on... taikonut itsensä puhtaaksi?" ehdotin heikosti, ja keskustelu jatkui siitä, miten kauan taikurin on odotettava kuussa, ja saattaako hän koskaan päästä sieltä pois. Äskeinen tyttö oli hiljaa, kunnes viittasi uudelleen: "Se ei varmaan osunut siellä savupiipussa seiniin, ja siksi se ei tullut likaiseksi!"
Toisessa ryhmässä pohdittiin samoja kysymyksiä, paitsi ei taikurin likaisuutta (mitä lie siivotonta porukkaa). Taas oli aiheena se, saattaako taikuri koskaan päästä takaisin maahan, ja jos niin millä tavoin se voisi toteutua. "Ehkä se voi odottaa että se paholainen saadaan kiinni ja laitetaan vankilaan?" ehdotti pieni poika. Taaempaa sanoi toinen pieni poika innostuneena: "Täytyy hankkia se kakkonen!"
"... Kakkonen?" sanoi ope, taaskin melko heikosti.
"Se jatko-osa!"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Noniin.
Onks se nyt sitten sun vastuulla jos tukahdun kauanodoteltuun iltapalaani tän takia?
Ei niin että tulisin kyselemään jälkeenpäin.
Lähetä kommentti