lauantaina, lokakuuta 27, 2007
Heroes
Ratikassa oli uuvahtanut, elämää nähnyt mies. Niin uuvahtanut, että varmistin hengittikö hän. Koska hengitti, mutta oli kuitenkin kovin syvässä poissaolon tilassa, tilattiin vartija huolehtimaan hänestä. Matkalla sille pysäkille jolle vartija oli tulossa meitä vastaan kävi niin, että mies kuukahti penkiltään lattialle kovasti hankalaan asentoon, ja päälleen. Ratikka oli täynnä, enkä tungoksen läpi heti nähnyt että näin oli tapahtunut. Ennen kuin osuin huomaamaan tilanteen, valitsi ratikallinen helsinkiläisiä ja muita kansalaisia reagoimistavakseen jonkun seuraavista: 1) katse luodaan kattoon ja mietitään kauppalistaa, 2) katse luodaan käytävän tukkivaan lyyhistyneeseen uteliaana ja paheksuvana, 3) astutaan lyyhistyneen yli varoen osumasta hänen paheksuttavaan olemukseensa. Kyllä oli ihmetys suuri, kun minä ryhdyin esittelemään harvinaista ja kallisarvoista supervoimaani, ällistyttävää kykyä tarttua henkilöä olkapäästä ja tiedustella kuinka hän voi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Heh, tästä tulee mieleeni vuosien takainen tapaus Koivukylän juna-asemalta. Laiturilla makasi sikiöasennossa mies ja narskutti hampaitaan niin kovaa, että ääni kuului metrien päähän. Oli lämmintä, joten välitöntä paleltumisvaaraa ei ollut, mutta katsoin silti asialliseksi mennä ravistamaan miestä olkapäistä ja kysymään, voiko hän hyvin. Eräs fiinisti pukeutunut nainen, joka oli seissyt välinpitämättömänä muutaman metrin päässä, katsoi minua nenänvarttaan pitkin ja kommentoi loogisesti: "Ei kai se nyt voi hyvin kun se siinä makaa!" Niinpä, tyhmiä kyselin.
Siinäpä osui nainen suoraan asian ytimeen!
Lähetä kommentti