Kipu ja läheisyys

Tulin viettämään Suomen itsenäisyyspäivän Jorvin sairaalan päivystyksessä ihmiseni umpilisäkkeen tukena. Olen viettänyt päiviä ja öitä samalla tavalla aiemminkin, milloin omieni ja milloin toisten ihmisten elinten ja ruumiinjäsenten tiimoilta. Minulla on siksi eräänlainen viha-rakkaussuhde Jorvin potilasvalvomon kanssa. Siellä ollaan kun sattuu ja harmittaa ja on valvottu luonnottomia aikoja ja odotettu verikoetta, hoitajaa, lääkäriä, tippaa, ultraa ja lääkettä kutakin vuorollaan kolmesataa tuhatta vuotta. Toisaalta siellä vietetyt päivät ja yöt ovat omalla tavallaan meditatiivisia. Siellä ollaan sisäänpäinkääntyneitä ja samaan aikaan erittäin tietoisia jaetusta kivusta ja huolesta. Verhon takana kärsii aina joku kiinnostava ja sympaattinen ihminen kiinnostavien ja sympaattisten omaistensa kanssa, ja heidän tarinansa käänteet muuttuvat sen loputtoman päivän tai yön aikana läheisiksi ja tärkeiksi. Huh, pääsihän se ysisängyn setä viimein leikkuriin. Milloin takaseinän humalainen, joviaali miekkonen oikein saa ne tikit kasvoihinsa? Ihanaa, viereisellä tytöllä ei olekaan murtumaa!