Sohvassani on sellainen vuodemekanismi, että se kiskomalla avautuu parisängyksi. Kun se on tällä tavoin avattu, jää sohvan selkänojan ja sänkyosan väliin rako, josta lihava vanha kissani kykenee puristautumaan läpi painovoiman avustamana. Puristauduttuaan kissa päätyy sohvan rungon sisälle, josta ei ole muuta ulospääsyä kuin se samainen rako. Kissa ei osaa tulla raosta toiseen suuntaan. Kun on hänen mielestään aika tulla ulos sohvasta, pitää ihmisen joko nostaa koko sohvaa tai sitten ujuttaa kädet rakoon, tarttua kissaa kainaloista ja kiskoa se raon läpi väkivaltaisella tavalla runnomalla. Tätä kiskomista kissa paheksuu. Kun koitti sohvan aukipitämisen kausi, jotkut taloudessani asuvat ihmiset viattomuudessaan kuvittelivat alkuun, että kissa huomaisi sohvan sisään menemisen epäkäytännöllisyyden ja alkaisi harrastaa jotakin muuta. Näin ei tapahtunut. Kissa on lämpimästi kiintynyt sohvan sisällä oleskelemiseen ja pusertaa pullean kehonsa sinne aina kun minun silmäni välttää.
Tulen kotiin maailmalta, kaikki on hiljaista. Keitän kahvia, laitan pyykkiä, puuhastelen. Lopulta istahdan vuodesohvalle kirjan kanssa. Jonkin ajan kuluttua takapuoleni viereen selkänojan ja sängyn rakoon työntyy pieni valkoinen naama, joka nolona pyytää: "Krrrmf?"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti