Yksijalkainen kommunikaatio

Tänään minulle on jutellut tyyppi webkameran kautta. Minulla ei ole koneessani kameraa eikä juuri nyt edes mikrofonia, joten yksipuolista oli juttelu. Mutta sitä oli minun kovin vaikea hahmottaa, että vaikka toinen puhuu ja katsoo silmiin, niin se ei silti näe eikä kuule minua. Sain vallan hupia siitä, kuinka vaikeaa oli olla ääntelehtimättä ja vilkuttelematta ruudulle. Toinen osapuoli, joka sai jutteluunsa vastaukset kirjallisesti, koki tahollaan hassuutta, kun oli ihan kuin olisi jutellut vanhassa scifi-elokuvassa tietokoneelle.

Huvi ja hyöty

Olen löytänyt brittisarjan QI. Sitä juontaa ja tuomaroi Stephen Fry, jokahan on niin nerokas että sitä on vaikea sekä käsittää että sanoin kuvata. Tässä ohjelmassa hän kysyy vaihtelevalta joukolta enemmän tai vähemmän hauskoja brittijulkkiksia erilaisia asioita, joita yleensä on mahdotonta kenenkään muun kuin Stephen Fryn tai Googlen tietää. Sitten hän kertoo sen oikean vastauksen jota kukaan ei tiennyt, ja se on ohjelman nimen mukaisesti quite interesting. Mutta varsinaisesti kuitenkin on oleellista se yleinen älämölö, sekasorto ja kikatus, joka tapahtuu kysymyksen ja oikean vastauksen välissä. Siitä tulee hyvälle tuulelle vaikka mikä olisi.

Epidemia

Olin päiväkodissa. Lounaalla puolet väestöstä koki tuikitavallisen jauhelihakastikkeen vastenmieliseksi ja suostui syömään vain paljasta pastaa. Kummaa touhua. Mutta annas kun päästiin välipalaan. Yksi tahtoi riisimuronsa kuivina, ilman mitään muuta. Ja sitten toinen:
"Teacher, I don't like this."
"The pear? Take one more bite and you're fine."
"No, I don't like this."
"What, the strawberry soup?"
"No, this! In my cup! I don't like the water!"

Elämän käyttöohjeet

Isona aion julkaista bestseller-teoksen, joka sisältää elämänohjeita. Tärkeitä, käytännöllisiä, filosofisia ja kiivaasti koettuja opetuksia meidän jokaisen elämään. Olen koonnut materiaalia jo vuosia.
Älä kaada punaviiniä lakanoille.
Älä hengitä sisään kahvijauhetta.
Älä pudota e-pilleriä viemäriin.
Älä kaada kahvia lakanoille.
Älä vedä ylähyllyltä päällesi terävää esinettä.
Älä kaada punaviiniä kannettavaan tietokoneeseen.
Älä kaada pastaa pois veden mukana.
Älä pudota kirjaa naamallesi lukiessasi sängyssä.
Tiedän, että elämä ilman tätä kirjaa on silkkaa vaellusta varjojen laaksossa. Siksi halusin nyt antaa tämän pienen annoksen tukea ja apua kantamaan meitä kaikkia siiheksi, kun opas on valmis.

Talvielämää

Talvi on ihana, vaikka täällä ei olekaan lunta. Siksi, että telkkarissa on esimerkiksi tänään pikaluistelua, ampumahiihtoa, yhdistettyä ja maastohiihtoa. Ei tarvitse itse laisinkaan käyttää aikaansa pakkasessa reuhuamiseen, kun voi päivät pitkät sohvalla katsella sitä, kun ammatti-ihmiset tekevät sen meidän muiden puolesta ja paljon paremmin. Talvisin aina arvelen, että maastohiihto on kaikkein onnellisin penkkiurheilulaji, vaikka kesällä tiedänkin että se on yleisurheilu.

Ruuanlaiton eksistentialismi

En taas oikein keksi mikä olisi se ruoka jota söisin. Olen siksi viime aikoina syönyt tavattoman paljon leipää. Leivän päälle voi laittaa monia eri asioita! (Mmmm, tomaatti ja aromisuola.) Ja sen voi laittaa paahtimeen tai uuniin tai sitten ei. Ja syödä kahvin tai maidon kanssa yhtä lailla! Myös banaani ja omena ovat olleet elimistöllä hittejä nyt. Onneksi kerran viikossa saan päiväkodissa tasapainoisen aterian kaikkine härpäkkeineen. Siellä tekee kyllä mieli kaikkea mitä tarjotaan, kun ei sitä tarvitse itse miettiä eikä laittaa. Olisipa kotonatyöskentelevillä huithapeleillakin työpaikkaruokala!

Kerää koko sarja!

Ne olennot ja esineet jotka ovat joskus olleet samassa tilassa kanssani ja/tai lukeneet tätä blogia tietävät, että on olemassa tv-sarja, jossa kalastetaan rapuja. Ja että se on minusta parasta mitä maailmassa on keksitty, eikä laisinkaan absurdia. Nyt minun on kuitenkin myönnettävä, että jopa minun absurdiusaistiani kutkuttaa se, että rapusarjan huiman menestyksen ansiosta on maailmaan syntynyt myös tv-sarja jossa kalastetaan hummereita, sarja jossa ajetaan rekka-autoa, sarja jossa kaadetaan puita, ja sarja jossa porataan öljyä. Tämä riemastuttaa minua, enkä malta odottaa että ehtisivät kehittää sarjan ikkunanpesijöistä ja suntioista.

Viina, terva ja... mikäs se oli

En ole kova saunomaan. Oikeastaan aivan päinvastoin. En kykene muistamaan, minä vuonna olen viimeksi saunonut - ennen kuin joulukuussa. Silloin nimittäin hämmästytin itseni ja asiantuntijat varaamalla viikoittaisen saunavuoron. Se ei oikeastaan ole minun syytäni, vaan ajoittain täällä majailevan ulkomaanelävän. Mutta minä siellä kuitenkin nyt säntillisesti joka perjantai käyn saunomassa, kun kerta on varattu ja eurosia siitä maksan. Ulkomaanelävä viuhtoo ulkomailla sillä aikaa eikä käy saunassa, vaan onnellisena ajattelee että siellä se saunavuoro on siellä Suomessa. Että sillä lailla minusta ei käy tasan tämä.
Ostin nyt kummiskin kaupasta kolmea erilaista hajua, joita on tarkoitus laittaa löylyveteen (jota heitän yleensä yhden kerran siellä saunoessani), koska kaupassa tuntui että sellainen kuuluu tällaisen säännöllisesti saunovan kunnon suomalaisen elämään. Ehkä jotakin muutakin kuuluisi, mutta siitä en tiedä.

Muumion koston paluu

Onpa tullut pidettyä lomaa tästä kaunokirjallisesta suurhankkeesta, jota leikillisesti blogiksi kutsun.
Vakuutan kuitenkin, etten ole muuten elbaillut enkä lorttoillut, vaan tunnollisesti matkustellut Keski-Euroopassa ja Turussa, viettänyt joulunalusta ja joulua ja uudenvuodenalusta ja uuttavuotta ja tehnyt töitäkin ja löytänyt uusia tv-sarjoja ja ollut sosiaalinen ja unohtanut käydä kävelyllä ja alkanut taas uudelleen käydä kävelyllä ja nauranut makeasti muutamalle asialle. Ja yhden kerran itkenyt ja yhden kerran pessyt veljyen uuden asunnon ovet. Ja vielä muitakin asioita! (Sekä pessyt että muuten toimittanut.) Ja lukenut sekä kuunnellut hyviä kirjoja. Että kyllä on kelvannut, ja nyt aurinkokin laskee vasta 15.47, joten paranee vaan!

Avutonta

Tänään olen pessyt vessanpöntön tiskiharjalla, koska Alepani ei myynyt minulle siihen muuta välinettä, ja vanha vessaharja oli jo mennyt roskiin. Olen myös pakannut laukun, koska olen pian lähdössä lyhyelle matkalle. En vieläkään omista vaakaa, joten olen roikottanut käsissäni laukkuani ja viiden litran vesikanisteria. Täytyy vielä keksiä jotakin mitä voin tehdä sukkahousuilla. Voisikohan niillä jotenkin parantaa flunssan?

Sana ja kuva

Tänään minut ilahdutti se kuusivuotias, joka näki kuvan takista ja sanoi "Nuttu!" Hän sanoi niin siksi, että oli N-kirjaimen päivä. Hän on kartalla. (Hänen isänsä, hän on kertonut minulle, on ammatiltaan insinörtti.)

Sain uuden debit-kortin. Siinä on elegantti aavistus lehdettömän puun siluetista valkoisella pohjalla. Minusta on kivaa, kun rahakortitkin on esteettisiä kysymyksiä!

Ihana sade

Sain viimein käyttää punaista sadeviittaani. Kävelyni kesti tavallista kauemmin, koska pysähdyin vähän väliä tekemään puroja, ohjaamaan vettä ja avaamaan lehtien tukkimia viemäriritilöitä. Tavattoman tyydyttävää.

Ei mikään suutari

Juttelin kuusivuotiaiden kanssa siitä, mitä heidän vanhempansa tekevät työkseen. Osa ei oikein tiennyt, osa oli hyvinkin perillä asiasta, ja yllättävän monen toinen vanhempi on "tavallisessa töissä". Silloin toinen vanhemmista on lentokapteeni tai esikoulunopettaja, tai kaupassa töissä. Semmoisen ihmisen rinnalla ei millään toimistotyöllä retostella, vaan on hiljaa ja alistuneena oltava vain tavallisen työn tekijä.

Imuri olisi luultavasti surmannut

Kun tänään etsin komerosta ikkunanpesuvälineitä, silitysrauta putosi päähäni. Kun laitoin ruokaa, sain haavan tonnikalapurkista. Muuta kotitaloudellista en tehnyt, ja ilmeisen hyvä niin.

I see the light

Minun äitini teki kirjastossa töitä koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Itsekin tein kirjastossa töitä sijaisena ja kesäisin. Silloin nuorena siis. Tätä on nykyisin vaikea uskoa. Elämä nimittäin kuljetti minut asumaan paikkoihin, joissa ei ollut kirjastoa lähellä, ja mieleni se kuljetti sellaiseksi, etten halua viedä minnekään pois luotani sellaisia kirjoja, joista pidän. Kirjojen täytyy asua minun luona. Kymmenen vuotta elin kuin Ruusunen unessaan, muistamatta ollenkaan että sellainen ihme kuin kirjasto on olemassa.
Äänikirjoista innostuminen on tuonut mukanaan kirjaston. Siellä ei itse asiassa ole ihan kauheasti minua kiinnostavia äänikirjoja cd-muodossa (joitakin sentään kuitenkin), mutta prosessin kuluessa olen alkanut varovaisesti lähentyä uudelleen koko kirjastolaitoksen kanssa. Nyt olen jo käyttänyt lainausautomaattia! Ja palautusautomaattia! Ja on se vaan ihmeellinen tunne, että on niin paljon kaikkea ihan ilmaiseksi! Mahdollisuudet aukeavat! Nimittäin, haluan minä vieläkin omistaa hyvät kirjat; mutta jos valitsee huolella, voi lukea kirjastosta keskinkertaisia kirjoja. Ja silloin kaikki toimii ihanasti.
(Puhumattakaan elokuvista ja musiikista.)

Tyydyttävä kohtaaminen

Tänään jonotin palvelutiskille, ja sinne jonottivat myös kolmevuotias isänsä kanssa sekä puolivuotias äitinsä kanssa. Kolmevuotias lähestyi vaunuja, joissa puolivuotias istui meditatiivisena. Kolmevuotiaan nähdessään puolivuotias puhkesi ihastuneeseen hymyyn. Kolmevuotias toimitti asiansa: "Toi on vauva. Vauvat syö tissiä," hän ilmoitti puolivuotiaalle ja tämän äidille. Vetäytyi sitten takaisin isänsä luokse.

Raitisilmaraportti

Kävelyharrastus on lähtenyt hyvin käyntiin. Olen ostanut sitä varten mp3-soittimen johon mahtuu enemmän tavaraa kuin vanhaan, ja punaisen, laajan sadeviitan, ja kirjastokortin (sekin piti ostaa). Ja olenkin kävellyt joka päivä, paitsi milloin on menoa niin ettei mukavasti ehdi. Olen siitä oikein tyytyväinen.
Nyt juuri kamppailen tosin sellaisen pulman kanssa, että kuuntelussa oleva kirja on nyt niin mukaansatempaava, että en saa kotona otetta muista kirjoista; kuuntelukirja vain on mielessä. Säännöt määräävät, ettei kirjoja kuunnella muulloin kuin kävelyllä; tästä ei tingitä. Niinpä sitten kärvistelen ja hypistelen haluttomasti sinänsä erinomaisia paperikirjoja seuraavaa kävelyä odotellessani.

Kotikunnaat

Olen monta päivää ihastuneena tuijottanut näitä kuvia nykyisestä kotiseudustani. Tällaista maiseman mullistusta on yhtäaikaa surullista ja jännittävää ajatella; minusta on hauskaa kuunnella päänsisäisen muutosvastustajan ja nostalgikon väittelyä päänsisäisen neofiilin ja muutosoptimistin kanssa moisen äärellä. Suuri onni on, että nykyään tällaista maisemadokumentaatiota syntyy tulevia sukupolvia varten yllin kyllin. 30 vuoden päästä on vertailtavaa vaikka kuinka paljon!

Kärsimysammatti

Minulta tiedusteltiin äskettäin enkö ole vielä kyllästynyt kääntämiseen. Kyllästynyt? Olin hiukan hämmentynyt. No kun se on aina sitä samaa vain, niitä... sanoja, selitettiin minulle. Vakuutin, etten yleensä käännä tismalleen samoja sanoja uudelleen ja uudelleen, ainakaan ihan samassa järjestyksessä. No niin joo, mutta kun se on vain niitä sanoja. Koko ajan vaan.

Keskeistä sanastoa

Kielikylpypäiväkodin nuorempaa oppilaskuntaa:
"Teacher, look what he do!"
"I not do it!"
"Yes you do it!"

Ajattomia klassikoita:
"Teacher, can I bowl?" ("Opettaja, voinko viedä kipponi pois?")
"Teacher, can I cracker?" ("Opettaja, saanko näkkileivän?")
"Teacher, I not like this!"