Kotikunnaat

Olen monta päivää ihastuneena tuijottanut näitä kuvia nykyisestä kotiseudustani. Tällaista maiseman mullistusta on yhtäaikaa surullista ja jännittävää ajatella; minusta on hauskaa kuunnella päänsisäisen muutosvastustajan ja nostalgikon väittelyä päänsisäisen neofiilin ja muutosoptimistin kanssa moisen äärellä. Suuri onni on, että nykyään tällaista maisemadokumentaatiota syntyy tulevia sukupolvia varten yllin kyllin. 30 vuoden päästä on vertailtavaa vaikka kuinka paljon!

Kärsimysammatti

Minulta tiedusteltiin äskettäin enkö ole vielä kyllästynyt kääntämiseen. Kyllästynyt? Olin hiukan hämmentynyt. No kun se on aina sitä samaa vain, niitä... sanoja, selitettiin minulle. Vakuutin, etten yleensä käännä tismalleen samoja sanoja uudelleen ja uudelleen, ainakaan ihan samassa järjestyksessä. No niin joo, mutta kun se on vain niitä sanoja. Koko ajan vaan.

Keskeistä sanastoa

Kielikylpypäiväkodin nuorempaa oppilaskuntaa:
"Teacher, look what he do!"
"I not do it!"
"Yes you do it!"

Ajattomia klassikoita:
"Teacher, can I bowl?" ("Opettaja, voinko viedä kipponi pois?")
"Teacher, can I cracker?" ("Opettaja, saanko näkkileivän?")
"Teacher, I not like this!"

Fontti

Tänä syksynä on toistuvasti tullut kummassakin esikouluryhmässäni hämmennyksen ja huolen hetkiä, kun olen kirjoittanut taululle numeron 2 aivan täysin absurdilla ja ihmismielelle käsittämättömällä tavalla, niin että siinä on lenkki. Lapset huolestuvat aina, eivät tunnista numeroa, kysyvät yritinkö piirtää kuutosen, ja ahdistuvat että pitääkö heidänkin yrittää piirtää se tuolla lailla.
Tänään äänestin, ja ehdokkaani numerossa sattui olemaan myös numero 2. Nyt kotiin palattuani havaitsen huolestuvani. Ymmärtävätkö ne siellä ääntenlaskennassa, että se on 2? Tunnistavatko ne sen? Olisiko pitänyt piirtää sillä uudella tavalla, ilman lenkkiä? Nyt on vain vimmatusti toivottava, ettei ääntenlaskijoissa ole paljon kuusivuotiaita.

Hengästyttää

Kuusivuotias opelle: "Viimeks oli se tarina jossa eukko siivosi kuuta. Avaruudessa on paljon asteroideja. Viikon päästä on Halloween. Tämä teippi on läpinäkyvää. Merellä hukkuu monta merimiestä. Tänään Tuulin äiti hakee mutkin ja mun pikkusiskon. Lapanen ja taikayö on tosi hyvä."
Ope kuusivuotiaalle: "Terve, Elias."

Ei vaikkua

Mistä huomaa, että lapsi on kaksikielisestä perheestä? Vaikkapa siitä, kun hän juoksee isänsä syliin ja isä kysyy: "Mitä kuuluu?" ja hän vastaa: "Hyvin!"

Falling leaves

Tänään oli klassinen synkkä syyspäivä. Ankeaa harmautta alusta loppuun. Tämä siis säässä; minun päiväni oli kuitenkin onnellinen. Iltapäivällä minulle tarjottiin ihan ilmaiseksi Reilun kaupan kahvia (onko "reilun kaupan kahvi" erisnimi?) ja sain samalla osallistua maailmanennätysyritykseen. Illalla join viiniä vanhempieni kanssa, ja silloin on kaikki aina hyvin. Kastuin sateessa perin pohjin odottaessani bussia; siinä on jotakin meditatiivista. Kun siinä seisoo ja kastuu ja odottaa, ja seisoo ja kastuu ja odottaa, siinä ajattelee sitä odottamista ja kastumista, ja tulee tyyneksi.

Tärkeää on matkanteko

Ajelin pitkästä aikaa ratikalla ympyrää veljyeni seurana ja perehdyin ensi kertaa uuteen ysiinkin. Aika kätevä linja, sanoisin. Ja menee sen divarin vierestä, jossa kuulemma myydään äänikirjoja! Kolmosessa opastin pikkuisen turisteja kun nyt siinä kerran roikuin. Kaikkiaan oli taaskin ihmiselle hyväksi kiertoajella kaupungissa ja katsella syksyisen kiiltäviä katuja.

Oikeenlaista kemiaa

Olin yksivuotissynttäreillä. Sankari tarttui rivakasti kakkulautaseensa ja kippasi annoksen lattialle, ja sitten kaikki aikuiset leikkivät keskittyneesti junaradalla. Erinomainen synttärijuhla siis. Barbaperheen eri jäseniä esittelevistä kirjasista saimme kaikki myös arvokasta oppia elämään. Lainaan sanasta sanaan Barbapinkon kirjasen viimeiset lauseet: "Barbapinko pitää kemiasta. PUM! Kemia on vaarallista."

Puolivuosittainen absurdia

Kävin kampaajalla. Se on aina yhtä suurta seikkailua. Tälläkin kertaa tuli vähän oudonnäköinen ja ohut tukka, vaikka ei höylätty ollenkaan niin paljon kuin edellisellä, tyrmistyttävällä kerralla. Nyt jäi evääksi ohjeet föönata aina tukka pesun jälkeen (dream on), laittaa ennen pesua syvähoitoa tahi muuta "hapanta", koska sitten hiukset "erottautuu paremmin" (ah ma nauran), ja suoristaa tukkaa kuumalla raudalla, koska siitä seuraa jotakin (millaiset olot planeetallanne vallitsevat, neiti kampaaja?).

Jupinaamuminaa

Join viiniä ystävän kanssa aurinkoisen päivän päätteeksi ja pauhasimme kirjoista. Oli hyvä, paitsi kun pubissa alettiin esittää tv:stä ilmeisesti eurooppalaista jalkapalloa, ilmeisesti Suomi vastaan muu maa, ja kovalla äänellä, ja joku tyttö kiljahteli sitä katsoessaan. On äärimmäisen hienoa jos eurooppalaisessa jalkapallossa tapahtuu jotakin kiljumisen arvoista, mutta en silti tahtoisi sitä sinne pubiin jossa istun pauhaamassa ystäväni kanssa.

Kunnon kansalaisen tuska

Tänään kävelyllä kastuin läpimäräksi ja ostin kesken matkaa kengät, koska jalassaolleet ryhtyivät reitin kauimmaisessa kohdassa painamaan toisen jalan akillesjännettä tuskallisesti. Loppumatka sujui näin ilman fyysisiä kipuja (vaikkakin märästi), mutta äänikirjassa alkoi päähenkilö käyttäytyä mahdottoman typerästi ja sain taivaltaa närkästyksestä puhisten. Aurinko alkoi tietenkin paistaa kun pääsin kotiin.
Tuli silti ruumiinliikuntoa ja järkevät syyskengät!

Onni, osa 18 451

Eilen älykkäät läheiset ehdottivat, että lähtisin heidän kanssaan lentokentälle. Ehdotus tuli hiukan viime tipassa, joten suoritin yhden historiani nopeimmista lähdöistä syöksymällä ovesta ulos bussiin saman tien ko. puhelun lopetettuani. Lentokenttä oli tällä kertaa yhtä rakastettava kuin muulloinkin, ja vaihteeksi istuin viinilasini ja veljyeni kanssa siellä auringonlaskun aikaan (omituista kyllä, viime aikoina olen osunut sinne pikemmin auringonnousun kuin -laskun hetkellä). Myös auringonlasku on lentokentän yllä kauniimpi kuin muualla maailmassa.

Aasi ja porkkana

Haluaisin käydä kävelyllä. Noin niinkuin säännöllisesti. Se olisi terveellistä ja miellyttävää, ja ennen kaikkea, sellaiseen olen alkukodissani oppinut. Mutta kun asun yksin! Niin en saata käydä kävelyllä, koska yksikseni siellä pitkästyn viidessä minuutissa niin, että pakenen takaisin sisälle. Tätä on kokeiltu.
Olen jonkin aikaa ajatellut, että josko olisi kuulokkeissa jotakin viihteellistä (ei musiikkia, se ei riitä), saattaisin jaksaa kävellä yksikseni. Mutta kun äänikirjat cd:llä maksavat 40 e ja siitä ylöspäin, ja verkosta ladattuina tuppaavat tahtomaan luottokorttia.
Nyt äsken näin viimein, ensi kertaa konsaan, äänikirjoja alennuksessa! Suomalaisessa tapahtui tämä, ja siellä oli kai kolme äänikirjaa alennuksessa 12 euroa kappale. 12 euroa olen valmis sellaisesta maksamaan. Ostin siis äkkiä niistä kolmesta sen (Kaari Utrion) joka motivoi, ja tänään kävin ensimmäistä kertaa testaamassa teoriaa kävelyllä. Ja kyllä! Kirjaa kuunnellessa jaksoin vaivatta kävellä ympäriinsä vaikka kuinka, ja tapahtuu vieläpä se bonus, että tahdon mennä heti huomenna taas kävelylle, että kirja jatkuisi.
Nyt tärkeä avunhuuto kansakunnalle: tiedättekö divareita, joissa myydään äänikirjoja käytettyinä, edullisesti? Joo? Jos ette tiedä, voitteko perustaa sellaisen? Joo?

Tukea heikommille

Kuusivuotias: "Ope, sä et kai osaa englantia?"
Minä: "Jaa, miksi niin luulet?"
Kuusivuotias: "Koska sä opetat meille suomea! Mä kerron mitä sä voit sanoa toiselle opelle, kun sä lähdet. Sä voit sanoa että We finished already."
Juuripa niin minä toiselle opelle sanoin. Hyvä neuvo.

Mikä on mobiilin vastakohta?

Se Neal Stephensonin Anathem jonka eilen ostin, se on vähän vaikea. Siinä nääs on 937 sivua, tässä minun trade paperback -painoksessani, ja se on yli 6 cm paksu. Haluaisin viedä sen Alepaan punnitakseni sen hedelmävaa'alla (en omista minkäänlaista punnitsemisvälinettä, mikä aiheuttaa joskus ahdistuksen ja/tai huolen tunteita sekä maitopurkkien tasapainottelua lentomatkoja varten pakatessa), mutta en saata jaksaa, koska se painaa niin paljon. Laadin parhaillaan strategiaa teoksen lukemisen suhteen; mahdollisesti asetan sen tarkkaan valittuun paikkaan sängylläni ja käyn sitten siinä istumassa sen edessä ja lukemassa sitä. Tai ehkä rakennan sille jonkinlaisen pienen alttarin.

Lukukuu

Akateeminen palkitsi minut tänään sekä uudella Neal Stephensonilla että kahdella Julia Quinnilla. Kyllä nyt kelpaa!
Eilen löysin Suomalaisen alesta teoksen Hellästi rakastettu puolisoni. Siinä on J. V. Snellmanin kirjeenvaihtoa nuoren Jeanette-vaimon kanssa, ja se on lumoava. Ihana yhdistelmä romantiikkaa, henkilökohtaista draamaa, yksityiskohtaisia kuvauksia 1840-luvun Euroopasta ja vilahduksia suomalaisen maaseudun yläluokan arjesta. Olen niin kovin tyytyväinen.

Eksentrikot

Katselin ihmisten kanssa nauhalta NFL:n pelejä. Se on kovin kivaa, toisella tavalla kuin Velodromilla paikan päällä katsominen; toisessa on tunnelmaa ja kentän laidan tapahtumien tarkkailua, toisessa lähikuvia ja hidastuksia.
Kun oltiin aloittamassa katselua, tuntui hetken kuin olisimmekin aikoneet katsoa Deadliest Catchia: paikalle osuneet sivulliset tiedustelivat mitä aioimme tehdä, ja vastauksen kuultuaan he nauroivat ensin ja kysyivät sitten mitä me oikeasti aioimme tehdä. Hyvä ympäröivä yhteisö, kyllä monet meistä ihan oikeasti tykkää katsoa niin ravustusta Beringinmerellä kuin amerikkalaista jalkapalloakin. Niin moneen junaan meitä todellakin täällä on!

Se elää

Viime kuukauden aikana on ollut mahtavan värisiä syyspäiviä (aurinkoiset ruskapäivät saavat minut ajattelemaan Kaari Utrion kirjoja, mutta en tiedä miksi), kaksi flunssaa, terveyskeskuksen syövereihin kadonnut nieluviljelytulos, kauhea työruuhka niin kääntämisessä kuin lasten kanssakin, hyviä kirjoja (löytyi taas sellaisia, jotka lähtivät mukaani) ja paljon Ghost Huntersia (aika ihanaa paranormaalia puppaa). Tänään näin Mamma Mian. Se on myös aika ihanaa puppaa. Leffana kauhea, mutta Abban musiikilla voi peittää minkä tahansa synnin, ja Meryl Streep on upea. Jäin hyvälle mielelle, kuten kuuluu.