Ikkuna maailmaan

Olen asunut tässä asunnossa seitsemisen vuotta. Kotini on ihana! Parveketta minulla ei kuitenkaan ole, enkä ole sitä suuresti surrutkaan, kun kahden kissan kanssa se pitäisi kovasti suurella vaivalla eristää. Sellainen on kummiskin vaiva tässä asunnossa, että kesällä aurinko paahtaa isoista ikkunoista sisälämpötilan epämukavan korkeaksi.
Tänä kesänä hoksasin sellaisen asian, että kun en kummiskaan päästä kissoja makuuhuoneeseen, voin - tadaa! - avata sen ison ikkunan!
Vau. Sisälämpötila on muuttunut paljon siedettävämmäksi, ja olo tietokoneella töitä tehdessä on kuin istuisin parvekkeella. Paitsi kivampi, kun ei tuuli osu minuun. Makuuhuoneeni ikkuna on niin iso, että aukaistuna lasi ulottuu pitkälle huoneeseen. Efekti on sellainen, että huoneessa on seinä auki.
Vau. Ulkoilma on vieressä. Kaikki tuoksut ja äänet tulevat luokseni. Kun sataa, menen ikkunaan, nojaan ulos ja nautin. Onni.

Montako huithapelia tarvitaan...

Kylpyhuoneestani paloi loisteputki kolme päivää sitten. Huone on ikkunaton. Onneksi kaupasta saa halvalla uuden loisteputken, ajattelin. Ja sitten käytin kolme päivää kylpyhuonettani (joka tietenkin on myös vessa) pimeässä. Kas, päivisin niin kivasti kajastaa eteisen kautta olohuoneen ikkunasta valoa! Ja kuinka tunnelmallista onkaan iltaisin kynttilän valossa siellä puuhastella. Enhän minä meikkaa kummiskaan, mitä siellä nyt niin tarvitsee nähdä!
Tänään kävin hakemassa sen uuden putken. Mahtava määrätietoisuus, sano.

Kuka minä olen, ja mitä olette tehneet minulle?

Tänään on omituinen päivä.
Sain puhelimitse aivan odottamattoman työtarjouksen. Että ihan vallan tulevat kotoa hakemaan.
Kävin lääkärillä kysymässä, liekö ovela häivekorvatulehdukseni olisi uusiutunut, kun vieläkään ei satu yhtään korvaan, mutta on siinä pöhkö olo. Lääkäri oli viehättävä vanhus, joka asetti minut seisomaan naama seinää vasten ja kuiskaili kaapin takaa numeroita. Sitten hän myös toistuvasti painoi ääniraudan vasten kalloani, mikä epäilemättä on ihan normaali proseduuri, mutta tuli kuitenkin minulle vähän yllätyksenä.
Kotimatkalla hain Alkosta pullon viiniä, ja minulta pyydettiin henkkareita. "Olet niin pieni!" ovat tähän sanoneet pari ystävääni. Niinpä olen, ja olen myös niin vanha, että minulla voisi olla lapsi joka saisi laillisesti ostaa viiniä.

Tollanen

Annoin kolmevuotiaalle vettä päiväkodin aamupalalla.
Kolmevuotias: "Ei mulla ole vesihampaita, mulla on maitohampaat."
Viisivuotias isosisko kääntyi puoleeni erittäin vakavana: "Se on tollanen..."