Kesken jää

Olen yrittänyt lukea Bujoldin Sharing Knife -trilogiaa. Ykkösosan selvitin kunnialla, kakkosessa alkoi takkuilla jo alkumetreillä. Olen suuri romanttisen kirjallisuuden ystävä, mutta nyt opin kypsällä iällä itsestäni sen, että lämpimät tunteeni eivät kata olemassaolevan parisuhteen kuvausta nk. genrefantasiamaailmassa, eivätkä varsinkaan kata sitä, kun kirjakaupalla vatvotaan sitä kun kenenkään perhe ei tykkää että mentiin naimisiin, ja kulttuurieroja on kauheasti (ah! niin kauheasti), mutta voimakkaat ja fiksut ja rakastettavat ja kaikessa-hyvät rakastavaiset tekevät onneksi kuitenkin hyvän vaikutuksen toistensa ennakkoluuloisiin sukulaisiin. Nimimerkki Moukka pääkaupunkiseudulta kysyy: eikö voisi kirjoissa tapahtua jotakin?

Pre-apokalyptiikka

Tänään olen vaikuttunut supertulivuorista. Ne ovat niitä, jotka ensin keräävät magmaa maan alle muutaman satatuhatta vuotta, että sitä on oikein kunnolla sitten kun aletaan purkautua. Kun sellainen viimeksi purkautui Kaakkois-Aasiassa 75 tuhatta vuotta sitten, tuli pieni jääkausi ja kaikkinainen elämän hankaluus maapallolla. Nyt Yellowstonen kansallispuiston alla paisuu magmasäiliö, jota on koottu ehkä 640 000 vuotta; viisaat arvelevat, että juuri sen supertulivuoren purkautumissykli on osapuilleen 600 000 vuotta. Vau. En oikeasti pelkää että vulkaaninen talvi (tätä termiä ei mahdollisesti ole olemassa, mutta jos ei ole, niin en tajua miksi. Re. volcanic winter) koittaa tässä elinaikanani, mutta pelkästään se, että se on mahdollista on aika huisi ajatus. Kyllä muuttuisi siinä kaikki kertarysäyksellä.

Sankar jylhän kuusiston

Lauantai-iltana hypnotisoiduin tv-ruudun ääreen, koska näytettiin suorana Jukolan viestiä. En ollut kotonani, enkä saattanut lähteäkään kotiini ennen kuin oli aamu ja viesti loppui. Selittämätöntä kyllä, tämä oli aivan mahtavaa viihdettä. Erivärisiä pisteitä kartalla; välillä näkymä ryteikköön, jossa vilahtaa joku. Ja ylivoimaisena vetonaulana tasaisin välein taiteellista kuvaa männynoksista sillä aikaa, kun Antero Viherkenttä kuiskailee legendaarisella äänellään jonkun rastin luota, että nyt kohta tänne saattaa tulla jokin joukkue, tai saattaa olla että ei tule, ja onkos tuolla nyt joku, onko tuo suomalainen?
Nyt harmittaa, että suunnistusta ei tule koko ajan telkkarista.

Liikaa

Kohtalon tiet veivät minut tänään Itäkeskukseen. Eivät kaupunginosaan eivätkä bussiin johon vaihdetaan metrosta, vaan siihen itseensä: kauppakeskushelvettiin. En tahdo taas seuraavaan kymmeneen vuoteen. Minusta on kiva ajatus se, ettei talven hyrskyissä tarvitse nojata viimaan siirtyessään kaupasta toiseen, mutta kyllä jokin raja on oltava. Vetäisin sen rajan siihen, että luetaan karttaa kuin oltaisiin vieraassa kaupungissa: jos nyt tästä mennään tätä Bulevardia, ja sitten tänne Piazzalle, niin sitten 100 metrin päässä aukion oikealla laidalla on se kauppa mitä etsitään! Herttinen sentään, siellä oli kylttejä kuin moottoritien varrella, että "Huoltoasema 3 km".

Saaressa

Olin Isossa Vasikkasaaressa piknikillä. En tiedä miksen ole aiemmin ollut, mutta en ole, ja nyt oli hauska katsoa Espoon maisemia ihan uudesta vinkkelistä. Jos jokin vika olisi saaresta löydettävä, se on se, että rannassa siellä tuuli hyytävän arktisesti ja tarvittiin kaikki villavaatteet, ja keskellä taas vehmaalla nurmikolla paistoi aurinko niin kuumasti että paljastin laajalti uloimmat kerrokseni, jotka sitten kärtsääntyivät ennätyksellisesti. Olen punainen kuin rapu.
Jäätymisen ja paistumisen ohessa söin muiden laittamaa ja saareen kantamaa ruokaa, otin ehkä-maailman-taiteellisimpia valokuvia yhdessä kivojen ihmisten kanssa, join viiniä, grillasin ja heitin bumerangia. Se meni puuhun, mutta heitinpä kummiskin. Että aika hyvä piknik oli, ja sinne saareen pitää mennä paljon uudelleen. Lähtekää mukaan!

Nyt se on taas

Olin puistossa. En ekaa kertaa tänä kesänä; oli vähän epäselvää milloin se Kesä tulisi. Istuskeltaisiinko tässä vaan, vai olisko se joskus?
Saapui Hymyilevä afrikkalainen. Hän kerää pulloja, silloin kun on kesä. Näin hänet ja ajattelin, että no on se nyt. Hän tuli luoksemme, hymyili ja sanoi minulle, että no nyt on kesä! Kuinka hauska nähdä.
Minustakin oli hauska nähdä. Nyt on kesä.