Avutonta

Tänään olen pessyt vessanpöntön tiskiharjalla, koska Alepani ei myynyt minulle siihen muuta välinettä, ja vanha vessaharja oli jo mennyt roskiin. Olen myös pakannut laukun, koska olen pian lähdössä lyhyelle matkalle. En vieläkään omista vaakaa, joten olen roikottanut käsissäni laukkuani ja viiden litran vesikanisteria. Täytyy vielä keksiä jotakin mitä voin tehdä sukkahousuilla. Voisikohan niillä jotenkin parantaa flunssan?

Sana ja kuva

Tänään minut ilahdutti se kuusivuotias, joka näki kuvan takista ja sanoi "Nuttu!" Hän sanoi niin siksi, että oli N-kirjaimen päivä. Hän on kartalla. (Hänen isänsä, hän on kertonut minulle, on ammatiltaan insinörtti.)

Sain uuden debit-kortin. Siinä on elegantti aavistus lehdettömän puun siluetista valkoisella pohjalla. Minusta on kivaa, kun rahakortitkin on esteettisiä kysymyksiä!

Ihana sade

Sain viimein käyttää punaista sadeviittaani. Kävelyni kesti tavallista kauemmin, koska pysähdyin vähän väliä tekemään puroja, ohjaamaan vettä ja avaamaan lehtien tukkimia viemäriritilöitä. Tavattoman tyydyttävää.

Ei mikään suutari

Juttelin kuusivuotiaiden kanssa siitä, mitä heidän vanhempansa tekevät työkseen. Osa ei oikein tiennyt, osa oli hyvinkin perillä asiasta, ja yllättävän monen toinen vanhempi on "tavallisessa töissä". Silloin toinen vanhemmista on lentokapteeni tai esikoulunopettaja, tai kaupassa töissä. Semmoisen ihmisen rinnalla ei millään toimistotyöllä retostella, vaan on hiljaa ja alistuneena oltava vain tavallisen työn tekijä.

Imuri olisi luultavasti surmannut

Kun tänään etsin komerosta ikkunanpesuvälineitä, silitysrauta putosi päähäni. Kun laitoin ruokaa, sain haavan tonnikalapurkista. Muuta kotitaloudellista en tehnyt, ja ilmeisen hyvä niin.

I see the light

Minun äitini teki kirjastossa töitä koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Itsekin tein kirjastossa töitä sijaisena ja kesäisin. Silloin nuorena siis. Tätä on nykyisin vaikea uskoa. Elämä nimittäin kuljetti minut asumaan paikkoihin, joissa ei ollut kirjastoa lähellä, ja mieleni se kuljetti sellaiseksi, etten halua viedä minnekään pois luotani sellaisia kirjoja, joista pidän. Kirjojen täytyy asua minun luona. Kymmenen vuotta elin kuin Ruusunen unessaan, muistamatta ollenkaan että sellainen ihme kuin kirjasto on olemassa.
Äänikirjoista innostuminen on tuonut mukanaan kirjaston. Siellä ei itse asiassa ole ihan kauheasti minua kiinnostavia äänikirjoja cd-muodossa (joitakin sentään kuitenkin), mutta prosessin kuluessa olen alkanut varovaisesti lähentyä uudelleen koko kirjastolaitoksen kanssa. Nyt olen jo käyttänyt lainausautomaattia! Ja palautusautomaattia! Ja on se vaan ihmeellinen tunne, että on niin paljon kaikkea ihan ilmaiseksi! Mahdollisuudet aukeavat! Nimittäin, haluan minä vieläkin omistaa hyvät kirjat; mutta jos valitsee huolella, voi lukea kirjastosta keskinkertaisia kirjoja. Ja silloin kaikki toimii ihanasti.
(Puhumattakaan elokuvista ja musiikista.)

Tyydyttävä kohtaaminen

Tänään jonotin palvelutiskille, ja sinne jonottivat myös kolmevuotias isänsä kanssa sekä puolivuotias äitinsä kanssa. Kolmevuotias lähestyi vaunuja, joissa puolivuotias istui meditatiivisena. Kolmevuotiaan nähdessään puolivuotias puhkesi ihastuneeseen hymyyn. Kolmevuotias toimitti asiansa: "Toi on vauva. Vauvat syö tissiä," hän ilmoitti puolivuotiaalle ja tämän äidille. Vetäytyi sitten takaisin isänsä luokse.

Raitisilmaraportti

Kävelyharrastus on lähtenyt hyvin käyntiin. Olen ostanut sitä varten mp3-soittimen johon mahtuu enemmän tavaraa kuin vanhaan, ja punaisen, laajan sadeviitan, ja kirjastokortin (sekin piti ostaa). Ja olenkin kävellyt joka päivä, paitsi milloin on menoa niin ettei mukavasti ehdi. Olen siitä oikein tyytyväinen.
Nyt juuri kamppailen tosin sellaisen pulman kanssa, että kuuntelussa oleva kirja on nyt niin mukaansatempaava, että en saa kotona otetta muista kirjoista; kuuntelukirja vain on mielessä. Säännöt määräävät, ettei kirjoja kuunnella muulloin kuin kävelyllä; tästä ei tingitä. Niinpä sitten kärvistelen ja hypistelen haluttomasti sinänsä erinomaisia paperikirjoja seuraavaa kävelyä odotellessani.