Keittiössä

Tein äskettäin palviluukeittoa, koska se on kauhean hyvää. Hain luut Hakaniemen hallista ja ostin sieltä kalliilla rahalla myös palsternakkaa, siitä syystä että aivojeni mielestä palsternakka on harvinainen ja kummallinen kasvis, jota ei mitenkään voi saada mistään marketista. Äitini ja sitten koti-Alepani paljastivat minulle totuuden. Alepasta ostin sitten kuitenkin kilotolkulla muita juureksia, koska aivoillani on toinenkin (yhdeksästuhannes) virheellinen käsitys, joka on se, että keittoa keitetään normaalisti yhdelle hengelle noin viisi litraa.
Vietin rattoisan illan kuorien juureksia. Ja kuorien, ja kuorien, ja sitten pilkkoen. Vasemmasta peukalostani veistin kuorimaveitsellä palasen, oikeaan etusormeen sain rakon. Lopuksi pilkoin silkan raivon voimalla, koska niin paljon aloin siinä vihata pilkkomista.
Sitten tietenkin seurasi lihan raaputtaminen irti keitetyistä savuluista, ja sitäkin kesti osapuilleen yhdeksän tuntia, mutta mikään ruuminjäseneni ei vahingoittunut tässä prosessissa.
Nyt olen syönyt palviluukeittoa kolme päivää peräkkäin, ja voin onnellisena sanoa, että jaksan syödä vielä seuraavat viisi, jos keitto ei pilaannu. Tuskasta syntyy hyvä perinneruoka.

Kauneinta on kaipaus

Pieni tyttö: "Tässä on sulle mun piirustus. Se on rakkauspostia!"
Pieni poika: "Ei ole."
Pieni tyttö: "No... mutta ota se sitten kun sulla on kohta synttärit."
Pieni poika: "Ei ole."
Pieni tyttö: "Mutta sitten kun sulla on synttärit, mä tulen sinne ja annan sulle pusun!"
Pieni poika poistuu.