Maiskis!

Eilen ajoin ponia. (Voi olla että pitäisi sanoa jotenkin muuten, mutta sanon noin kuitenkin.) Se on sellaista, että istutaan ravikärryissä ja kaunis ja ymmärtäväinen poni vetää. Kiipesin ihan kylmiltäni kärreihin ja kysyin sitten vasta että mitenkähän tämän saa kääntymään. Saatuani korskean oripojan liikkeelle huusin vielä perääni, että miten ravataan? Ja ka! Käyttöliittymähän on siinä hommassa aivan hieno. Älykäs ja kärsivällinen eläin meni sinne minne tahdoin, pujotteli vähän paalujen välissäkin, ja ravaaminenkin onnistui kivasti; olin kyllä aikonut aloittaa sen vasta hetken päästä ja halusin ensin ponin vain kävelevän vähän nopeammin, mutta annoin epähuomiossa ammattilaiseläimen ymmärtää että hetinyt ravataan. Mutta kuka sitä laskee ravataanko hetinyt vai vasta ihankohta, se oli kivaa! Nyt jos vielä en pärskisi ja niiskuttaisi ja röhisi vimmatusti hevoseläinten lähellä, niin a vot.

Kasvutarina

Sijaistaessani päiväkodissa tämän lukuvuoden aikana olen saanut todistaa toukan kasvamista ihmiseksi. Erästä pientä poikaa on näes aina äidin mukana hakemassa pienenpieni pikkuveli.
Aluksi äiti asetti pikkuveljen pötköttämään seinän viereen lattialle siksi aikaa kun isoveljeä puettiin. Siinä pikkuveli köllötteli hiljaa, pulleana ja tyytyväisenä.
Sitten seurasi pitkä talvi, jonka aikana pikkuveli saapui muodottomaksi pötkyläksi puettuna ja äiti laski hänet istumaan nojalleen seinää vasten. Hän istui siinä hiljaa, pulleana ja tyytyväisenä.
Eräänä päivänä alkukeväästä tapahtui sellainen mullistus, että pikkuveli laskettiin seinää vasten nojalleen seisovassa asennossa. Siinä hän seisoi ja nojaili hiljaa, pulleana ja tyytyväisenä.
Tänään on lopullinen muodonmuutos tapahtunut. Pikkuveli asetettiin seisomaan omille jaloilleen keskelle lattiaa. Hän on kasvanut eroon seinästä. Hän söi tyytyväisenä jotakin sellaista mautonta mitä pienille ihmisille annetaan järsittäväksi ja otti samaan aikaan muutamia askelia eteisessä. Hän osaa kävellä ja syödä yhtä aikaa! Nojaamatta seinään! Eikä hän näytä enää ollenkaan niin pullealta toukalta, vaan isolta pojalta housuissaan ja kävelykengissään. Minä olen liikuttunut.

Keittiössä

Tein äskettäin palviluukeittoa, koska se on kauhean hyvää. Hain luut Hakaniemen hallista ja ostin sieltä kalliilla rahalla myös palsternakkaa, siitä syystä että aivojeni mielestä palsternakka on harvinainen ja kummallinen kasvis, jota ei mitenkään voi saada mistään marketista. Äitini ja sitten koti-Alepani paljastivat minulle totuuden. Alepasta ostin sitten kuitenkin kilotolkulla muita juureksia, koska aivoillani on toinenkin (yhdeksästuhannes) virheellinen käsitys, joka on se, että keittoa keitetään normaalisti yhdelle hengelle noin viisi litraa.
Vietin rattoisan illan kuorien juureksia. Ja kuorien, ja kuorien, ja sitten pilkkoen. Vasemmasta peukalostani veistin kuorimaveitsellä palasen, oikeaan etusormeen sain rakon. Lopuksi pilkoin silkan raivon voimalla, koska niin paljon aloin siinä vihata pilkkomista.
Sitten tietenkin seurasi lihan raaputtaminen irti keitetyistä savuluista, ja sitäkin kesti osapuilleen yhdeksän tuntia, mutta mikään ruuminjäseneni ei vahingoittunut tässä prosessissa.
Nyt olen syönyt palviluukeittoa kolme päivää peräkkäin, ja voin onnellisena sanoa, että jaksan syödä vielä seuraavat viisi, jos keitto ei pilaannu. Tuskasta syntyy hyvä perinneruoka.

Kauneinta on kaipaus

Pieni tyttö: "Tässä on sulle mun piirustus. Se on rakkauspostia!"
Pieni poika: "Ei ole."
Pieni tyttö: "No... mutta ota se sitten kun sulla on kohta synttärit."
Pieni poika: "Ei ole."
Pieni tyttö: "Mutta sitten kun sulla on synttärit, mä tulen sinne ja annan sulle pusun!"
Pieni poika poistuu.

Aivot ja pakkaaminen

Lähden tästä taas ulkomaille, ja olen päättänyt että vaikka matkan pituus saattaa vaihdella, matkatavaroiden määrä ei. Mitään en laita ruumaan. Mutta ikävä kyllä mielipuolisuuteni määrä kuitenkin kasvaa matkan pituuden myötä, joten seison sitten käsimatkatavaralaukkuni päällä ja survon sinne VIELÄ IHAN VAAN NÄÄ 14 PAITAA JA SITTEN NÄÄ KOLMANNET KENGÄT! koska koskaan ei voi tietää, minkä paidan haluaa laittaa päälle huhtikuun ensimmäisenä päivänä, ja jos sataa tai ei sada tai tulee jalkaan rakko kun laittaakin päälle sen viidennen hameen ja sen kanssa sopivat kengät, niin mitäs sitten tehdään?! Ja entä villapuserot? ENTÄ KAIKKI KIRJAT?
Kokemukseni kertoo, että oikeasti käytän matkan aikana vain niitä farkkuja jotka ovat päällä koneeseen mennessä ja vaihdan paitaa tasan sen verran kuin on hygienian kannalta välttämätöntä. Mielipuolinen aivoni sivuuttaa tiedon. Valinnanvara on elintärkeää!

Siinäpä ne

Mies metroasemalla täyttä kurkkua: "LAMA! TYÖTTÖMYYS! PERKELE!"

Predestinaatio

Minä tarvitsen kivat, siistit kävelykengät, joilla voi kävellä keväällä kun on liian kylmä sandaaleille ja kesällä kun ei ole sandaalien hetki. Tarvitsen jo ensi viikoksi. Lähdinpä sellaisia ostamaan, vaikka hyvin jo tässä iässä tiedänkin miten siinä käy. Sain siis taas tuntumaa siihen, miltä tuntuu elää niin, että kaikki on ennalta määrättyä eikä siihen mikään oma toimi vaikuta. Kävin läpi kenkäkaupat, kuuliaisesti kysyin myyjältä löytyisikö yksiä kivoja myös minun kokoani, kaiken tein sääntöjen mukaan. Sitten päästiin siihen kohtaan, kun kotibussin lähtöön on vielä 25 minuuttia ja täytyy tappaa aikaa piipahtamalla viereisessä vaatekaupassa. Ja sitten ollaan kotona kalliiden housujen ja vielä kalliimman hameen kanssa, joille ei ole erityistä tarvetta. Ilman niitä kenkiä, joille on aivan erityinen tarve.
Haaveeni on, että jonakin päivänä vielä voin rimpuilla irti kohtalosta edes sen verran, että ne tarpeettomat tarvikkeet eivät maksaisi ihan kauheasti.

Se on TIE!

Mistä tietää elävänsä tulevaisuudessa? Siitä, että moottoritie suljetaan liikenteeltä ohjelmistopäivityksen vuoksi.

Älä sano mitään!

Aivoni päättivät odottamattomasti olla tänä iltana skarpit ja sanoivat minulle ilman mitään ulkoista syytä, että katsopa josko intternetistä löytyisi Studio Julmahuvin ikoninen, haluaisin sanoa seminal, sketsi Roudasta rospuuttoon. Löytyyhän se tietenkin. Tehkää niin kuin minä ja katsokaa se nyt taas, koska se tuo ilon.

Viisauden alku

Hammaslääkäri se on leppoisa asia, mutta suuhygienisti! Se on ankara ammatti, jossa tuomiopäivän pasuunaa toitotetaan. Minun suuni sai onneksi hygienistin hyväksynnän noin laajalti, mutta herran ja ientulehduksen pelko iskostettiin sydämeeni. Pieni ientulehdus, vaikket sitä huomaisi, se on sydämen ja koko elimistön tuho! Suu on tulehdusportti koko ruumiiseen! Ja täynnä ELÄVIÄ bakteereita, jotka vaanivat henkeämme.
Valkaiseva hammastahna puolestaan on hampaiden tuho; ei mitään markkinoilla olevaa hammastahnaa nyt varsinaisesti hyvänä voi pitää ihmisen terveydelle, mutta mitä ikinä teetkin, niin mitään monitehoista hammastahnaa ei pidä suusi lähelle viemän! Harjata pitää hampaita ja suuta, mutta ei liian usein, harvoin eikä varsinkaan väärään aikaan. Jos tahdot pilata elämäsi, harjaa valkaisevalla tahnalla väärään aikaan päivästä. Takuuvarma keino.
Syöminen olisi parempi lopettaa, se on todella vaarallista hampaille. Jos sitä nyt kuitenkin on pakko tehdä, niin ei väärään aikaan päivästä! Juhlapäivinä sopii syödä, jos ei liian usein juhli.
Lopuksi lohdullinen tieto: yksi asia maailmassa on hyvä ja turvallinen. Sitä saa tehdä ja rakastaa. Se asia on hammaslangan käyttäminen. Sitä jos ryhdymme tekemään 16 tuntia päivässä, jää kaikki vaarallinen ja tuhoisa näppärästi samalla pois ja ientaskut ovat puhtaat ja onnelliset.

Osta itelles jotain kivaa

Olen tällä viikolla saanut aikaan tärkeitä asioita, joista osa hiukan stressasi ennen sitä aikaansaamista. Jee! Olen myös ovelasti antanut itselleni käsityksen, että sähkövatkaimen ja kumisaappaiden ostaminen on ilahduttava palkinto reippaudesta. Nyt vaan paljon loskaa ja kevätpuroja kehiin, niin saan lampsia hienoilla vaaleanvihreillä citykumppareilla oikein paljon!

Se jokin

Tänne tuli tänään kevät! Kun eilen kävin kaupassa, oli talvi. Tänään oli kevät. En tiedä mikä yhdessä päivässä muuttuu, mutta niin on joka vuosi: yhtenä päivänä se vaan on. Kevään valo ja tuntu ilmassa. Mahtavaa!

Oppia ikä kaikki

Tänään laitoin elämäni ensimmäisen kasvonaamion. Sen kuivuminen kuoreksi naamaan tuntui odotetun huvittavalta, joten sain mitä halusin. Ikävä kyllä tämä naamio sattui olemaan voimakkaasti suklaan hajuinen, mikä toi kokemukseen öklön sävyn. Jos haluan vielä joskus uudelleen sen hauskan kuivan kurttutunteen, täytyy muistaa katsoa tarkemmin miltä mönjän on tarkoitus tuoksua.

Uusavuttomuus

Olen suureksi osaksi hengissä aamuherätysviikkoni jälkeen, mutta tänään haluaisin puhua teille, hyvät nuoret, pistaasipähkinöiden vaaroista. Peukalon ihohan kärsii tietenkin jo normaalista pähkinän aukikiskomisesta, mutta varsinainen vaara uhkaa silloin, kun pussin pohjalla on jäljellä enää se kolmasosa, joka ei kiskomalla aukea. Vasaraa ei tässä kannata käyttää: se tekee kaikesta pieniä murusia ja sattuu kovasti sormeen osuessaan. Houkuttelevin työkalu on litteäpäinen ruuvimeisseli, erittäin tehokas ongelmapähkylän avaaja. Mutta sekin vaanii vain tilaisuuttaan ruhjoa sormenne! Ihonalaisia verenpurkaumia! Vuotavia haavoja! Tuskaa!

Ensi viikolla käsittelen toista kipeää aihetta, juustohöylän käyttöä. Kuinka juustosta saa viipaleita viiltämättä höylällä itseään ranteeseen?

Tuska

Herään tällä viikolla joka aamu seitsemän kieppeillä. Tiedän että lukuisat ihmiset maailmassa tekevät näin jatkuvasti, mutta en ymmärrä miten. Olen mennyt kiltisti sänkyyn aikaisin illalla, mutta olen silti jo kahden aamun jälkeen melko lailla töttöröö. Mihinkään ylimääräiseen ajattelemiseen, sosiaalisuuteen tahi ruumiinosien liikuttelemiseen ei ole kapasiteettia ollenkaan, kun pakolliset asiat on tehty. Kuinkakohan kauan elimistö tarvitsisi moiseen luonnottomuuteen tottumiseen?

Nykyelämän haasteet

Minä en taitaisi osata olla lapsi nykyään. Tänään leikkivät pihalla jonkinlaista monimutkaista hippaa, joka edellytti sellaisten asioiden tietämistä, että onko Wall-E Disneyn hahmo vai ei. Kuinka voi tietää, kuka minkäkin animaation on tehnyt!

Kävelijän vaikeudet

Tänään olen taistellut uuvuksiin saakka ja lukuisin eri taktiikoin mp3-soittimeni, kahden tietokoneen ja usb-muistitikun kanssa tiedostojen siirtämisestä soittimeen. (Minä olen se joka tahtoisi että tiedostot siirtyisivät, laitteet vastustavat.) Yhden äänikirjan kanssa jo luovutin, toinen on teoriassa soittimessa mutta ei nyt kumminkaan aivan toimi. Miten lienee tähän saakka mennytkin niin kivuttomasti. Teknisistä vaikeuksista huolimatta kävelyolosuhteet kokonaisuudessaan kohenevat jatkuvasti. Nyt tulee pimeää vasta lähellä kuutta!

Ei itketä lauantaina

Vietin illan yksivuotiaan seurassa. Istuimme portaissa ja luimme paljon kirjoja, joista hänellä oli vahvoja mielipiteitä. Sitten hän söi iltapalaa, vaikka maailma harmittikin häntä. Makuuhuoneessa yöpuku päällä häntä lakkasi aivan kokonaan harmittamasta mikään, mikä onkin minustakin nukkumaanmenemisen paras puoli. Juttelimme lakanan kuvioista ja maidosta, ja minä lauloin yhden tuutulaulun ja juttelimme hiukan siitäkin. Sitten hän ryhtyi nukkumaan. Se kaikki oli minusta aika mukavaa.

Yks kierros vielä

Minulle on annettu lainaan pikkuinen pelivehje, jolla pelaan juonellista klikkailupeliä. Kuten kaikki klikkailupelit on tämäkin kovasti addiktiivinen ja tunkee kaikenlaisiin kohtiin vuorokaudessa. Alta pois turhuudet kuten uni ja lukeminen! Lähdenkin tästä bussiin hiukan klikkailemaan.

Raatamista

Viikonlopun riennot on hoidettu onnistuneesti ja myös päästy niistä kotiin, vaikka joissakin tapauksissa se vaati lievää eksyilyä Espoon korvissa pöydän, vahvistimen ja tietenkin kaulimen kanssa. On myös ehditty sekä aloittaa että melkein saattaa jo loppuunkin Supernaturalin ensimmäisen kauden katsomisurakka (minä toki näen sen jo kolmatta kertaa, mutta ne muut). Tämä on vaatinut varsin ankaraa sohvallaistumista, mutta siihen on urheasti ylletty.