Ihmisyyden yhteisyys

Kielissä on sanoja, joita muissa kielissä ei ole. Se on hienoa. Laajalti sivistymättömänä ihmisenä tiedän tämän omakohtaisesti vain englannin ja suomen välillä; ignore ja jaksaa, ja niin pois päin. Ryhdyttyäni käyttämään englantia päivittäisenä keskustelukielenä yllätyin kuitenkin siitä, että nousi esiin erityisesti yksi käsite, jota ilman en näytä laisinkaan pystyvän inhimilliseen kommunikaatioon. Se on reippaus. On niin, että en päivääkään saata olla puhumatta reippaudesta. Tätä en ollut lainkaan huomannut ennen kuin käyttökielestäni puuttui se. Mutta niin se on. Koko ajan on joko itseä tai jotakuta toista kannustettava reippauteen, kehuttava reippaudesta tai haikeasti kaivattava reippautta tulevaksi. Siihen itseen tai toiseen.
Ratkaisin lopulta tämän perustavan dilemman siten, että ignoroin (ha, näettekös) kokonaan sen ettei englanninkieli tunne elintärkeää käsitettä. Antamatta minkään häiritä, vakaana kuin höyrylaiva minä jatkoin sanani käyttämistä. Ja katso: niin ovat vääränkieliset ihmiseni tulleet näkemään valon. Yksin en enää nykyään joudu reippaudessa elämään, vaan kaikki on kuten olla pitää: "I'm being so reipas right now," sanovat ihmiseni harva se päivä, ja "I'm so lacking reippaus today."

Retrospektiivi: Archibald Alec Leach

Katsoin, kun nyt kerta aloitin, myös The Awful Truthin, joka on vähemmän viisas kuin Holiday mutta silti aika fiksu. Ja reipas. Hauska myös, ja siinä on erityisenä bonuksena Asta, tuo luonnenäyttelijä ja koirien koira. Oikeasti, Asta on aivan mahtava. Myös, ja erityisesti, Bringing Up Babyssä, jonka voisinkin seuraavaksi jostakin kaivaa katsottavaksi. 30-luku kyllä totisesti oli Hollywoodin kulta-aikaa.

Kultainen häkki

Katsoin elokuvan Holiday, jossa Cary Grantin on osattava pitää kiinni elämäntavasta joka on hänelle oikea, ja ymmärrettävä kuka on oikea ihminen tekemään sitä hänen kanssaan. Tarina siitä, kuinka helposti joskus voi epähuomiossa ajautua itselleen aivan väärään tilanteeseen, ja kuinka paljon rohkeutta vaatii muiden odotuksista huolimatta kääntyä siitä takaisin. Se on joka katsomiskerralla yhtä nerokas. Siinä on viisautta ja lempeyttä ja tarkkanäköisyyttä (jotka kaikki ehkä aivan erityisesti kiteytyvät ihanan Lew Ayresin tekemässä alkoholisoituneen veljen hahmossa). Ja hurmaavia boheemi-ihmisiä.

Ei mitään hätää

Pienen tytön piirroksessa on kaupunki, ja taivaalla aurinko ja lintu. Hän näyttää piirrosta ja huomauttaa rauhoittavasti: "Tää lintu aikoo sitten väistää tän auringon."

Heroes

Ratikassa oli uuvahtanut, elämää nähnyt mies. Niin uuvahtanut, että varmistin hengittikö hän. Koska hengitti, mutta oli kuitenkin kovin syvässä poissaolon tilassa, tilattiin vartija huolehtimaan hänestä. Matkalla sille pysäkille jolle vartija oli tulossa meitä vastaan kävi niin, että mies kuukahti penkiltään lattialle kovasti hankalaan asentoon, ja päälleen. Ratikka oli täynnä, enkä tungoksen läpi heti nähnyt että näin oli tapahtunut. Ennen kuin osuin huomaamaan tilanteen, valitsi ratikallinen helsinkiläisiä ja muita kansalaisia reagoimistavakseen jonkun seuraavista: 1) katse luodaan kattoon ja mietitään kauppalistaa, 2) katse luodaan käytävän tukkivaan lyyhistyneeseen uteliaana ja paheksuvana, 3) astutaan lyyhistyneen yli varoen osumasta hänen paheksuttavaan olemukseensa. Kyllä oli ihmetys suuri, kun minä ryhdyin esittelemään harvinaista ja kallisarvoista supervoimaani, ällistyttävää kykyä tarttua henkilöä olkapäästä ja tiedustella kuinka hän voi.

Pragmaattista ajattelua

Luin esikoululaisille Krystyna Turskan 70-luvulla kuvittaman version puolalaisesta kansantarusta Krakovan taikuri ja paholainen. Siinä taikuri koettaa olla paholaista viekkaampi, ja paholainen taikuria, ja lopulta päädytään jonkinlaiseen pattitilanteeseen; taikuri on kuussa paholaiselta turvassa, mutta ei voi koskaan tulla sieltä alas. Tarina on lapsille haastava ja siitä täytyy aina keskustella melko tavalla. Tänäänkin käytiin vilkasta keskustelua molemmissa ryhmissä. Osa lapsista ymmärsi osapuolten jekut, ja lähes kaikki ymmärsivät juttelun jälkeen, että tarinan lopun voi nähdä yhtä aikaa sekä onnellisena että onnettomana taikurin näkökulmasta. (Kunhan kaikki ensin ymmärsivät mitä "onneton" tarkoittaa.)
Ensimmäisessä ryhmässä viittasi pieni tyttö kiivaan filosofisen pohdinnan tuoksinassa ja otti esiin polttavan aiheen, johon ei oltu aiemmin puututtu: "Mutta entä se musta lika sieltä savupiipusta? Miksei se taikuri ole tuossa lopussa yhtään likainen?"
"Niin, tuota, se noki, juu... No, tuota, ehkä se taikuri on... taikonut itsensä puhtaaksi?" ehdotin heikosti, ja keskustelu jatkui siitä, miten kauan taikurin on odotettava kuussa, ja saattaako hän koskaan päästä sieltä pois. Äskeinen tyttö oli hiljaa, kunnes viittasi uudelleen: "Se ei varmaan osunut siellä savupiipussa seiniin, ja siksi se ei tullut likaiseksi!"
Toisessa ryhmässä pohdittiin samoja kysymyksiä, paitsi ei taikurin likaisuutta (mitä lie siivotonta porukkaa). Taas oli aiheena se, saattaako taikuri koskaan päästä takaisin maahan, ja jos niin millä tavoin se voisi toteutua. "Ehkä se voi odottaa että se paholainen saadaan kiinni ja laitetaan vankilaan?" ehdotti pieni poika. Taaempaa sanoi toinen pieni poika innostuneena: "Täytyy hankkia se kakkonen!"
"... Kakkonen?" sanoi ope, taaskin melko heikosti.
"Se jatko-osa!"

Product placement

Uusin ruokavillitykseni ovat Saarioisen keitot. (Edellinen oli Kitchen Joyn panang curry chicken, sitä edellinen joskus aikanaan ne HK:nko ne on ne Potku-kanansiivet ja chilidippi.) Niitä on niin monta! Ja ne ovat niin hyviä! Pinaattikeittoa syön kananmunan kanssa nyt harva se päivä, ja porkkanasosekeittoa myös. Ilman kananmunaa. Kasvissosekeitosta tykkään kans, ja kanakeitosta. Ja herkkusieni- ja katkarapu-, ja... Nyt mulle tuli kauhea nälkä. Että piti. Emminä rupee enää. Pirun keitot.

Aikamatkailua

Olen viime päivinä kaivanut esiin levyjä, joita en ole kuunnellut ikiaikoihin. Bob Marleya, Clannadia, J. Karjalaista. Dire Straitsia ja Suurlähettiläitä. Aika hienoo kaikki. Musiikki tekee vähän saman kuin hajumuisti - kun jonkun nostalgisen kappaleen kuulee ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan, se sillä ensimmäisellä kuuntelulla saattaa väkevästi siirtää ihmisen menneeseen tilaan ja tunnelmaan. Kun pari vuotta sitten kuulin Dire Straitsin Heavy Fuelin, sinkouduin odottamatta takaisin lukioluokkaani, jossa poikaystäväni ruutupaita ylläni soitin umpirakastuneena sitä laulua repeatilla kaikki välitunnit luokan yhteisellä mankalla. Whoah. (Tämä tapani ei ymmärrettävästi pitemmän päälle saavuttanut valtavaa suosiota luokkatovereiden joukossa, mutta siitäkös silloin viis. Epäromanttiset möllit!)

Valitse vihollisesi

Minun kotiani pitäisi siivota. Enkä tarkoita että vähän huiskauttaa imurilla, vaan pikemminkin että vähän huiskauttaa raivaustraktorilla. Sellaiseen voidaan päätyä, jos ympäristölleen sokean huithapelin seurana asuu vain yhtä huithapeleita kissoja. Tänä aamuna kuljin taas räjähtäneen asunnon poikki noutamaan aamukahviani, ja ajattelin että hyvä tavaton, täällä on pakko alkaa raivata jotakin kohtaa. Ajattelin tätä hyvin ankaraan sävyyn. Sitten join mukillisen kahvia ja huithapeloin. Huithapeloin enkä muistanut enää ollenkaan koko ankaraa ajatustani. Mutta sitten syöksyi sisäinen käytännön ihmiseni viimein toimeen. Havaitsin loikkaavani koneelta pystyyn, laukkaavani etsimään välineitä, ja peseväni makuuhuoneen ikkunan. Valtavalla vimmalla pesin sen. Joka välistä. Että se on nyt sitten kohtalaisen puhdas. Nyt juon kahvia ja huithapeloin. Kiva että tuli siivottua.

Epookkikomediaa

Kaari Utrion uusin, Ilkeät sisarpuolet, jatkaa Utrion viimeaikaista 1800-lukuisuutta, mikä on ihan kiva, vaikka lapsuudesta on jäänyt heikkous hänen keskiaikatuotantoonsa. Tällä kertaa ollaan Porissa, Turussa ja Helsingissä 1820-luvun lopulla, ja kaupunkikuvaus on totutun yksityiskohtaista ja herkullista. Naisasia on ehkä vähän tavallista alleviivatummin esillä tässä teoksessa, mutta sattuuhan sitä. Hyvä asiahan se on, vaikka vähän rautalangasta väännettynäkin. Hotkaisin kerralla kirjan, jo ihan siitä ilostakin että se on suomea. (Miksi en saata enempi lukea suomenkielisiä kirjoja? Miksi?) Sanon nyt kummiskin toiveikkaana, että olisi kiva joskus vielä saada lisää keskiaikaakin...

Elämän ihme

Tapasin eilen uuden ihmisen. Hänestä on tuleva kummipoikani. Upouusien ihmisten tapaamisessa on aina taikaa - se levollisen mutta väkevän poikkeustilan tuntu, joka heidän ympärillään muutaman ensimmäisen päivän ajan vallitsee.

Yhtä en takaisin saa

Kävelin tänään reitin, joka oli koulutieni kun olin ala-asteella. Olipa voimallinen nostalgia. Kuten monilla ihmisillä, on minullakin unissa usein taustana lapsuuden maisemat ja paikat, ja siksi oli suorastaan tiettyä epätodellisuuden tuntua siellä nyt ikiaikojen jälkeen kulkiessa. Kuin olisin astunut johonkin uneeni. Way cool.
Kävelyn päätteeksi ostin markkinoilta arvan ja voitin keltaisen R-kioskin lippalakin.

And now for something completely different

A gift to the exceptionally lovely English-speaking audience that surely I would have if not for the language thing:

Tankeros Love, by Kivikasvot

Hey hey hey baby, I love you
And if you love me too, then I love you three four five
Hey can't you see that's me
Do you know lumiland? Do you know poroland? Do you know ruskaland, and dangerous dangerous love?

Made in Finland, made in Finland
Hakkaa päälle Suomen poika, ettei meitä toiset voita
Sibelius, sauna ja sisu
Ne on made in Finland

Hey hey hey lady, I want you
And if you want me too, bring two tea to thirty-two
I wait for you, you, you. Do you know vihtaland? Do you know Untoland? Do you know Urkkiland, and dangerous, dangerous love?

Made in Finland, made in Finland
Hakkaa päälle Suomen poika, ettei meitä toiset voita
Höyhenet, terva ja viina
Ne on made in Finland

Hey hey hey baby, I talk to you
And if you talk me too, then I talk you three four five
Hey can't you see that's me
Do you know lätkäland? Do you know mölliland? Do you know härmäland, and dangerous, dangerous love?

Made in Finland, made in Finland
Hakkaa päälle Suomen poika, ettei meitä toiset voita
Pursiainen, Salin ja Viren
Ne on made in Finland

Sisu in Finland
Sauna in Finland

Verta pakkiin Suomen poika, ettei meitä toiset voita
Dangerous love and me, ne on made in Finland

Terve mieli köyhässä ruumiissa

Toisin kuin jotkut, Kaari Utrio on kirjoittanut uuden kirjan. Niin ovat tehneet muutamat muutkin kirjailijat. Yllättävää sätkähtelyä, johon eivät kaikki kirjailijat suinkaan lähde. Jotkut ne pysyvät lujina. Joka tapauksessa minä ostin Akateemisesta tuhatkunta kirjaa eilen, mikä tulee kostautumaan ruokarahan loppuessa. Mutta kerrankos sitä. Tai tosi monta kertaa.

Se onnea on

Taas on henkilö löytynyt ohjaamaan minut hyvyyden lähteille. Katselen sarjaa The Secret Life of Machines, joka on suloisimman kotikutoinen tv-sarja kokemushistoriassani. Tim Hunkin jo pelkästään puhuukin niin, että sydän heltyy. Ja lisäksi opitaan kuinka ompelukone toimii!

Mosh, Snowball!

Eilen ja tänään on minun maailmaani hysteriaa lähestyvällä tavalla ilahduttanut tanssiva kakadu. (Flash, sori.) Nähtyäni sen nauroin vedet silmissä ja mahaani pidellen jonkin aikaa, kunnes kykenin jakamaan linkin muiden ihmisten kanssa. Sitten hihitin uudelleen itseni täysin voimattomaksi, kun vain ajattelin sitä. Puhumaan en ole oikeastaan sittemmin kyennytkään, kun nauruntursketta vain tulee.

Uhmaikä

Tänään hyvin aikaisin aamulla, pohtiessani ylösnousua, kantautui lämpöpatterin kautta korvaani pienen lapsen jämäkkä toteamus: "Eeeeeeeeeeei! En mene kylmään suihkuun."
Keskustelin äsken reittioppaan kanssa siitä, miten minun kannattaa matkustaa lentokentälle ottamaan vastaan ei vain yhtä vaan kahta rakasta ihmistäni, jotka maailman tuulet tuovat luokseni lähekkäisillä lennoilla. Reittioppaan mielestä kannattaa kävellä 10 minuuttia junalle. "Eeeeeeeeeeei! En mene junalle," sanoin reittioppaalle. Kun myöhemmin tänään paarustan kohti asemaa, yritän muistaa lähettää lämpimän ajatuksen sielunkumppanilleni suihkussaan.

Tyttö sinä olet tähti

Katsoin Stardustin. En ole lukenut sitä, vähäsen noloa. Mutta nyt ehkä viimein saan aikaan lukea, koska leffassa jotkut kohdat tuntuivat sellaisilta, että ne olisivat juuri kirjassa kivoja. Robert De Niron tarina on elokuvassa parasta, ja toiseksi parasta on Claire Danes, jolle vaalea peruukki sopii kauhean ihanasti. Kyllä se on niin kaunis. Kolmanneksi parasta ovat kummitukset. Kokonaisuutena en lumoutunut aivan rajattomasti teoksesta, mutta kiva se kummiskin oli.
Ai niin, ja Michelle Pfeiffer. Kaunis, kaunis.

Helvetti maan päällä

Aurinko paistaa todennäköisyyksien vastaisesti, ja elämä on ollut minulle hyvä. Siksi rohkaistuin lähtemään vaateostoksille. Sitähän se taas oli: kaikki pukukoppiin kannetut housut putosivat päältä saman tien, taikka vetskari tai napit eivät mahtuneet laisinkaan kiinni. Lahkeita käärin tietysti kaikesta puoli metriä. Kopin ovi ei mennyt kunnolla sulki vaan jäi siihen rako. Muut kopit olivat pysyvästi varattuja, paitsi se jossa ei ollut minkäänlaista lukkoa enää jäljellä. Takille ja laukulle ei ollut koukkuja, ja kokeiltavaksi kannettuja vaatevuoria ripustelin oven tirkistysraon peitoksi. Tuli hiki tietysti, ja pissahätä ihan heti koppiin astuttua. Riisuin ja puin, juoksin etsimään sitä kokoa joka osuisi putoamisen ja puristamisen väliin, ja riisuin ja puin. Kiukkuisen uhmakkaana lähdin lopulta kassaa kohti mukanani kahdet erilaisilla tavoilla epämääräisesti istuvat lahjevaatteet, ja matkalla tempaisin rintaliivihyllystä sokkona jotakin käteeni. Tässä ei #¤%& lähdetä enää lähellekään mitään koppeja! Nyt suorinta tietä Alkoon!
Kotona kävi ilmi, että omistan nyt rintsikat, joissa on mustia sydämiä ja Ressu. Koko on ällistyttävää kyllä oikea.
Tätä en taas vähään aikaan tee. Kippis!

Inventaario

Kävellessäni tänään räntäsateessa ajattelin muunmuassa sitä, kuinka huvittava klisee on se, että naiset muka raahaavat käsi- tai muissa aina mukana kulkevissa laukuissaan aivan erityisen kauheasti kaikkea sälää. Minäkin olen nainen, eikä mulla ole nytkään laukussa kuin kirja, aikataulukirja, suklaalevy, nenäliinapaketti, 1000 irtonenäliinaa, tamponipaketti, 1000 irtotamponia, 1000 yksittäispakattua sidettä, laastaripakkaus, Post-it -lehtiö, mp3-soitin, paristopakkaus, flunssajuomaa, särkylääkettä, antihistamiinia, pseudoefedriiniä, hiuslenksu, hiusklipsi, 1000 kynää, 2 huulipunaa, ripsiväri, luomiväri, kaksi rasiaa syöpää aiheuttavia kanelipastilleja, kolmen asunnon avaimet, passi, korkkiruuvi, sukat, kolme tulitikkurasiaa ja Lontoon kartta. Ja roskia. Ja lompakko ja puhelin. Tarjoan kaljan, jos jollakulla miehellä on vähemmän tarvikkeita kannossa. (Jätetään ne kuukautistarvikkeet pois laskuista siinä.)