Bizarro-world

Katselin viime viikolla vähän joulukalentereita, mutta en silloin nähnyt yhtään ihan mieluista. Menin siksi tänään taas katselemaan. Lupaavin ehdokas oli lopussa sieltä missä sitä vielä viime viikolla oli. No, ei se mitään, lähdin toiveikkain mielin Prismaan, josta viime viikolla en onnistunut löytämään yhtään joulukalenteria. Tällä kertaa kysyin siis suoraan infosta, että mistähän löytyvät. "Suklaakalenterit on maitohyllyn lähellä ja lelukalenterit on leluosastolla." Jaa. Mutta kun tahtoisin paperisen kalenterin, jossa on vain kuvia. *Ällistys*. Infon henkilö soitti jonnekin ja selitti painokkaasti tämän erikoisen toiveen, ja kertoi sitten että sellaiset on ihan tyystin loppu kyllä.
Siirryin viereisen City-Marketin infoon ja kerroin heille, että etsin paperisia joulukalentereita, joiden luukuissa on kuvia. Infon henkilö soitti jonnekin ja selitti tilanteen. "Paperisia. Ei kun kuvia vaan." Hän palasi luokseni ja sanoi ylpeyttä uhkuen: "Sellaisia löytyy kyllä!" Niinpä löytyi, kolmea erilaista.
Missä välissä tällainen ilmiö tapahtui?

Buranaa, kiitos

Toisinaan minä olen kunnianhimoinen ja ryhdyn asennekasvattamaan lapsia. Se loppuu sitten aina aika lyhyeen, kuten tänäänkin. Kolme- ja nelivuotiaat istuivat värittämässä ja piirtämässä ja keskustelivat tyttöjen ja poikien väreistä. Minä siihen topakasti, että sellaisiapa ei olekaan, vaan kaikki värit on kaikkien värejä.
"Niin joo, mutta pinkki on tyttöjen väri."
"Ei kun ei ole, vaan yhtä lailla poikienkin väri."
"Joo, ope. Mutta pojat värittää poikien väreillä ja tytöt värittää tyttöjen väreillä."
"Ei kun, kuunnelkaas nyt, ihan kaikki värit on tyttöjen ja poikien värejä!"
"Mä en kuitenkaan väritä tyttöjen väreillä."
"EI OLE OLEMASSA TYTTÖJEN VÄREJÄ!"
"Hei mä voin ampua sua nyt kun mulla on harmaa ja se on poikien väri."

Historia

Kävin katsomassa Signe Branderin valokuvia Helsingistä. Näyttely on tällä kertaa Hakasalmen huvilassa, mutta Signe on pysyvä hahmo Helsingin historiassa. Näyttely on hieno, erityisesti se kun istutaan puoli tuntia ja katsotaan vertailukuvia Helsingistä reilut 100 vuotta sitten ja nykyaikoina. Perspektiivi on ihana asia.
Siinä diaesityksessä on myös kuva puutalosta, joka vastoin kaikkia odotuksia on säilynyt meille saakka. Annan erityisilahduspisteitä henkilölle, joka otti modernin kuvan siitä talosta ja laittoi pihalle seisomaan lapsia toppapuvuissansa. Kontrasti sadan vuoden takaiseen on herkullinen!

Ka!

Minä lottosin tänään. Baarissa kerrottiin, että on joku iso summa jaossa. Tämä innosti kaikkia! Minua kanssa, koska minusta homma on niin, että jos jotakuta innostaa niin varmana kannattaa minuakin.
Käytännön homma oli vähän hankala. Menin jonoon ja sitten vuorollani sanoin tytölle, että haluaisin lotota. Tyttö yllätti sillä lailla, että hänellä olikin jotakin kysymyksiä. En ollut yhtään varautunut kysymyksiin. Onneksi olen aina ollut todella hyvä monivalintatehtävissä. Sanoin tytölle, että "Koko! ... juttu. Koko juttu!" Ja sanoin myös että "Mitä? Mikä se on? No jokeri sitten!" Ja tämä johti siihen, että kaksi numeroa on mahdollisesti oikeassa paikassa, ja tämä saattaa tarkoittaa että saan R-kioskilta 2 euroa.
Arvelen, että tämä on aika hienoa. R-kioski ei yleensä anna minulle kahta euroa. Kokonaisuudessaan en silti ole aivan varma tästä lottoasiasta.

Paha jano

Kuusivuotias: "Saanko vettä?"
Kolmevuotias pikkuveli vieressä: "Mulla kans on vesihätä."

Ei mitään hätää.

Hädintuskin kolmevuotias toiselle: "Mörköä ei ole olemassa. Sitäpaitsi se pelkää mua."

Ikkuna maailmaan

Olen asunut tässä asunnossa seitsemisen vuotta. Kotini on ihana! Parveketta minulla ei kuitenkaan ole, enkä ole sitä suuresti surrutkaan, kun kahden kissan kanssa se pitäisi kovasti suurella vaivalla eristää. Sellainen on kummiskin vaiva tässä asunnossa, että kesällä aurinko paahtaa isoista ikkunoista sisälämpötilan epämukavan korkeaksi.
Tänä kesänä hoksasin sellaisen asian, että kun en kummiskaan päästä kissoja makuuhuoneeseen, voin - tadaa! - avata sen ison ikkunan!
Vau. Sisälämpötila on muuttunut paljon siedettävämmäksi, ja olo tietokoneella töitä tehdessä on kuin istuisin parvekkeella. Paitsi kivampi, kun ei tuuli osu minuun. Makuuhuoneeni ikkuna on niin iso, että aukaistuna lasi ulottuu pitkälle huoneeseen. Efekti on sellainen, että huoneessa on seinä auki.
Vau. Ulkoilma on vieressä. Kaikki tuoksut ja äänet tulevat luokseni. Kun sataa, menen ikkunaan, nojaan ulos ja nautin. Onni.

Montako huithapelia tarvitaan...

Kylpyhuoneestani paloi loisteputki kolme päivää sitten. Huone on ikkunaton. Onneksi kaupasta saa halvalla uuden loisteputken, ajattelin. Ja sitten käytin kolme päivää kylpyhuonettani (joka tietenkin on myös vessa) pimeässä. Kas, päivisin niin kivasti kajastaa eteisen kautta olohuoneen ikkunasta valoa! Ja kuinka tunnelmallista onkaan iltaisin kynttilän valossa siellä puuhastella. Enhän minä meikkaa kummiskaan, mitä siellä nyt niin tarvitsee nähdä!
Tänään kävin hakemassa sen uuden putken. Mahtava määrätietoisuus, sano.

Kuka minä olen, ja mitä olette tehneet minulle?

Tänään on omituinen päivä.
Sain puhelimitse aivan odottamattoman työtarjouksen. Että ihan vallan tulevat kotoa hakemaan.
Kävin lääkärillä kysymässä, liekö ovela häivekorvatulehdukseni olisi uusiutunut, kun vieläkään ei satu yhtään korvaan, mutta on siinä pöhkö olo. Lääkäri oli viehättävä vanhus, joka asetti minut seisomaan naama seinää vasten ja kuiskaili kaapin takaa numeroita. Sitten hän myös toistuvasti painoi ääniraudan vasten kalloani, mikä epäilemättä on ihan normaali proseduuri, mutta tuli kuitenkin minulle vähän yllätyksenä.
Kotimatkalla hain Alkosta pullon viiniä, ja minulta pyydettiin henkkareita. "Olet niin pieni!" ovat tähän sanoneet pari ystävääni. Niinpä olen, ja olen myös niin vanha, että minulla voisi olla lapsi joka saisi laillisesti ostaa viiniä.

Tollanen

Annoin kolmevuotiaalle vettä päiväkodin aamupalalla.
Kolmevuotias: "Ei mulla ole vesihampaita, mulla on maitohampaat."
Viisivuotias isosisko kääntyi puoleeni erittäin vakavana: "Se on tollanen..."

Rituaalit ovat onneksi

Tykkään tarinoista siitä, kuinka äänestyspäivänä laittaudutaan hienoimpiin ja syödään juhlapäivällinen. Omassa mikrokulttuurissani ei vaalipäivä ole ollut juhlava, mutta on aina ollut itsestäänselvää, että äänestetään. Nyt olen sitä mieltä, että ainakin isoimmista vaalipäivistä olisi mukavaa tehdä jonkinlainen juhla, niin kuin minun maailmassani on tehty ystävänpäivästä (ystävyys), kiitospäivästä (kiitollisuus elämän hyvistä asioista) ja juutalaisesta pääsiäisestä (kiitollisuus elämän hyvistä asioista hiukan täsmennettynä, toivo paremmasta).

Arvostus

Pidin tänään viimeisen oppitunnin yhdelle esikouluryhmistäni. Sen kuluessa tuli jotakin kautta puheeksi se, että päiväkoti maksaa minulle palkkaa opettamisesta. Tämä oli lapsille syvästi vaikuttava ajatus, ja sai myös heidän hyväksyntänsä. Hyvästejä jättäessämme sanoi yksi lapsista minulle: "Jos mulla olisi nyt kakskyt senttiä, mä antaisin sen sulle." Se oli, vilpittömästi, yksi liikuttavimpia hetkiä opetusurallani.

Öm, otan kakkosen?

Keskustelu kahden kurahousujaan pukevan välillä:

"Arrrmeijatakki."
"Arrrmoa."
"Arrrrrmeijatakki!"
"Arrrrrrmoa!"
"ARRRRRRmeijatakki!"
"ARRRRRRmoa!"

Trendikkäänä

Tapojeni vastaisesti osallistun nyt tässä tällaiseen meemiin. Ideana on, että valitaan yhdeltä artistilta/bändiltä laulunnimiä vastauksiksi kysymyksiin.
Artistini on, tietenkin, Bruce Springsteen.

Are you male or female: Red Headed Woman
Describe yourself: Growin' Up
Describe where you currently live: All the Way Home
How do you feel about yourself: 57 Channels (And Nothing On)
Your best friend is: The Angel
Your favorite color is: All Or Nothing At All
Your favorite form of transportation: Does This Bus Stop at 82nd Street?
What's the weather like: Blinded By the Light
Favorite time of day: Light of Day
If your life was a tv show, what would it be called: Better Days
If you could go anywhere, where would you go: American Land
What is the best advice you have to give: Janey Don't You Lose Heart
If you could change your name, what would it be: Happy
Your favorite food is: Into the Fire
Thought for the Day: From Small Things (Big Things One Day Come)
How you would like to die: Countin' On a Miracle
Your soul's present condition: Livin' In the Future
Your motto: Life Itself

Maiskis!

Eilen ajoin ponia. (Voi olla että pitäisi sanoa jotenkin muuten, mutta sanon noin kuitenkin.) Se on sellaista, että istutaan ravikärryissä ja kaunis ja ymmärtäväinen poni vetää. Kiipesin ihan kylmiltäni kärreihin ja kysyin sitten vasta että mitenkähän tämän saa kääntymään. Saatuani korskean oripojan liikkeelle huusin vielä perääni, että miten ravataan? Ja ka! Käyttöliittymähän on siinä hommassa aivan hieno. Älykäs ja kärsivällinen eläin meni sinne minne tahdoin, pujotteli vähän paalujen välissäkin, ja ravaaminenkin onnistui kivasti; olin kyllä aikonut aloittaa sen vasta hetken päästä ja halusin ensin ponin vain kävelevän vähän nopeammin, mutta annoin epähuomiossa ammattilaiseläimen ymmärtää että hetinyt ravataan. Mutta kuka sitä laskee ravataanko hetinyt vai vasta ihankohta, se oli kivaa! Nyt jos vielä en pärskisi ja niiskuttaisi ja röhisi vimmatusti hevoseläinten lähellä, niin a vot.

Kasvutarina

Sijaistaessani päiväkodissa tämän lukuvuoden aikana olen saanut todistaa toukan kasvamista ihmiseksi. Erästä pientä poikaa on näes aina äidin mukana hakemassa pienenpieni pikkuveli.
Aluksi äiti asetti pikkuveljen pötköttämään seinän viereen lattialle siksi aikaa kun isoveljeä puettiin. Siinä pikkuveli köllötteli hiljaa, pulleana ja tyytyväisenä.
Sitten seurasi pitkä talvi, jonka aikana pikkuveli saapui muodottomaksi pötkyläksi puettuna ja äiti laski hänet istumaan nojalleen seinää vasten. Hän istui siinä hiljaa, pulleana ja tyytyväisenä.
Eräänä päivänä alkukeväästä tapahtui sellainen mullistus, että pikkuveli laskettiin seinää vasten nojalleen seisovassa asennossa. Siinä hän seisoi ja nojaili hiljaa, pulleana ja tyytyväisenä.
Tänään on lopullinen muodonmuutos tapahtunut. Pikkuveli asetettiin seisomaan omille jaloilleen keskelle lattiaa. Hän on kasvanut eroon seinästä. Hän söi tyytyväisenä jotakin sellaista mautonta mitä pienille ihmisille annetaan järsittäväksi ja otti samaan aikaan muutamia askelia eteisessä. Hän osaa kävellä ja syödä yhtä aikaa! Nojaamatta seinään! Eikä hän näytä enää ollenkaan niin pullealta toukalta, vaan isolta pojalta housuissaan ja kävelykengissään. Minä olen liikuttunut.

Keittiössä

Tein äskettäin palviluukeittoa, koska se on kauhean hyvää. Hain luut Hakaniemen hallista ja ostin sieltä kalliilla rahalla myös palsternakkaa, siitä syystä että aivojeni mielestä palsternakka on harvinainen ja kummallinen kasvis, jota ei mitenkään voi saada mistään marketista. Äitini ja sitten koti-Alepani paljastivat minulle totuuden. Alepasta ostin sitten kuitenkin kilotolkulla muita juureksia, koska aivoillani on toinenkin (yhdeksästuhannes) virheellinen käsitys, joka on se, että keittoa keitetään normaalisti yhdelle hengelle noin viisi litraa.
Vietin rattoisan illan kuorien juureksia. Ja kuorien, ja kuorien, ja sitten pilkkoen. Vasemmasta peukalostani veistin kuorimaveitsellä palasen, oikeaan etusormeen sain rakon. Lopuksi pilkoin silkan raivon voimalla, koska niin paljon aloin siinä vihata pilkkomista.
Sitten tietenkin seurasi lihan raaputtaminen irti keitetyistä savuluista, ja sitäkin kesti osapuilleen yhdeksän tuntia, mutta mikään ruuminjäseneni ei vahingoittunut tässä prosessissa.
Nyt olen syönyt palviluukeittoa kolme päivää peräkkäin, ja voin onnellisena sanoa, että jaksan syödä vielä seuraavat viisi, jos keitto ei pilaannu. Tuskasta syntyy hyvä perinneruoka.

Kauneinta on kaipaus

Pieni tyttö: "Tässä on sulle mun piirustus. Se on rakkauspostia!"
Pieni poika: "Ei ole."
Pieni tyttö: "No... mutta ota se sitten kun sulla on kohta synttärit."
Pieni poika: "Ei ole."
Pieni tyttö: "Mutta sitten kun sulla on synttärit, mä tulen sinne ja annan sulle pusun!"
Pieni poika poistuu.

Aivot ja pakkaaminen

Lähden tästä taas ulkomaille, ja olen päättänyt että vaikka matkan pituus saattaa vaihdella, matkatavaroiden määrä ei. Mitään en laita ruumaan. Mutta ikävä kyllä mielipuolisuuteni määrä kuitenkin kasvaa matkan pituuden myötä, joten seison sitten käsimatkatavaralaukkuni päällä ja survon sinne VIELÄ IHAN VAAN NÄÄ 14 PAITAA JA SITTEN NÄÄ KOLMANNET KENGÄT! koska koskaan ei voi tietää, minkä paidan haluaa laittaa päälle huhtikuun ensimmäisenä päivänä, ja jos sataa tai ei sada tai tulee jalkaan rakko kun laittaakin päälle sen viidennen hameen ja sen kanssa sopivat kengät, niin mitäs sitten tehdään?! Ja entä villapuserot? ENTÄ KAIKKI KIRJAT?
Kokemukseni kertoo, että oikeasti käytän matkan aikana vain niitä farkkuja jotka ovat päällä koneeseen mennessä ja vaihdan paitaa tasan sen verran kuin on hygienian kannalta välttämätöntä. Mielipuolinen aivoni sivuuttaa tiedon. Valinnanvara on elintärkeää!

Siinäpä ne

Mies metroasemalla täyttä kurkkua: "LAMA! TYÖTTÖMYYS! PERKELE!"